Hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää tuomitsee oikeusministerin valtiosihteerin toiminnan Österbottens Tidning -lehteä kohtaan. Hänen mukaansa se oli sopimatonta.
Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (rkp) valtiosihteeri Malin Brännkärr otti tiistai-iltana yhteyttä Kokkolan ja Pietarsaaren seuduilla ilmestyvän ruotsinkielisen Österbottens Tidning -lehden toimittajaan Kenneth Mynttiin.
Tämä oli pari tuntia aiemmin julkaissut verkossa pääkirjoituksen, joka käsitteli hallituksen vastausta kokoomuksen ajatuksesta alueellisen lentoliikenteen tukemisesta ostopalveluna.
Kokkola–Pietarsaaren lentoasema on yksi niistä viidestä kentästä, joille Finnair jäädytti lennot ainakin syksyyn saakka. Se sijaitsee Kruunupyyn kunnassa. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on kotoisin Pietarsaaresta. Malin Brännkärr puolestaan on virkavapaalla Kruunupyyn kunnanjohtajan tehtävästä saatuaan kutsun valtiosihteeriksi.
ÖT uutisoi vaikutusyrityksestä samassa lehdessä, jossa pääkirjoitus julkaistiin.
Valtiosihteeri kiistää vaikutusyrityksen
Pääkirjoituksessaan Myntti kritisoi sitä, ettei kokoomuksen ehdotus viiden maakuntakentän liikenteen turvaamisesta ostopalveluna kelvannut hallituspuolueille. Tekstissä mainitaan RKP, samoin keskusta ja SDP.
Myntti kertoo kysyneensä Brännkärriltä puhelussa, mitä tämä haluaa, ja tämä oli sanonut toivovansa, ettei pääkirjoitusta julkaista lehdessä. Muun muassa Vasabladetin haastattelussa Brännkärr sanoo heittäneensä ajatuksen vitsinä.
Hän sanoo halunneensa keskustella kirjoituksessa olleista asiavirheistä. Kenneth Myntti kiistää tämän: hänen mukaansa Brännkärr ei nostanut esiin asiavirheitä, vaan moitti tekstiä useaan otteeseen vinoutuneeksi ja sanoi toimittajan unohtaneen, kuinka paljon työtä Henriksson on tehnyt lentoyhteyksien puolesta.
Myntti ei myöskään kokenut, että ehdotus pääkirjoituksen julkaisematta jättämisestä olisi ollut vitsi.
– Se ei todellakaan tuntunut siltä. Kello oli 22.18, kun hän soitti – ei sellaiseen aikaan soitella vitsin vuoksi.
Kun toimittaja sanoi, ettei esitys mene läpi, Brännkärr oli sanonut, että niin hän arvelikin, kertoo Myntti.
Valtiosihteeri Brännkärr pahoittelee, että hänen on käsitetty yrittäneen vaikuttaa julkaisuun.
–Kävimme hyvähenkisen keskustelun, joka kesti noin 20 minuuttia. Lopussa hän kysyi, mitä haluan. Vastasin siihen vähän hölmösti ja nauraen, että voisitte olla julkaisematta kirjoitusta, mikä tietenkin on mahdotonta, mutta voisitte haastatella laajemmin ministeriä tästä aiheesta. En ollenkaan ymmärtänyt, että asian voisi käsittää näin, Brännkärr sanoo.
Brännkärr muistuttaa, että on tehnyt toisen graduistaan lehdistön- ja ilmaisunvapaudesta.
– On minulle mahdoton ajatus, että yrittäisin vaikuttaa julkaisuun ja olen pahoillani, että asia on näin ymmärretty.
Arvostella saa, mutta tapa ratkaisee
Professori Olli Mäenpään mukaan tällaisella asialla ei pidä pilailla.
– Korkean virkamiehen ei pitäisi edes vitsillä soittaa pääkirjoitustoimittajalle ja ilmaista, ettei jotain saisi julkaista lehdessä, sanoo Mäenpää.
Hän muistuttaa, että journalistisesta sisällöstä saa keskustella ja sitä saa arvostella. Kyse on kuitenkin siitä, miten se tehdään.
– On vaarallista, jos voi syntyä käsitys, että asetetaan vaatimuksia julkaistaville teksteille, sanoo Mäenpää.
Ministeri jatkaa keskustelua Facebookissa
Oikeusministeri Henriksson ei perjantaina ehtinyt kommentoida valtiosihteerinsä toimintaa Ylelle. Hän julkaisi Facebookissa tekstin, jonka oli lähettänyt ÖT:lle julkaistavaksi mielipidepalstalla. Hän päätyi laittamaan sen sosiaaliseen mediaan, koska lehti ei ollut julkaissut kirjoitusta.
Tekstissä Henriksson perustelee, miksi kokoomuksen esitys ostopalvelusta ei hänestä ole hyvä ja kertaa myös työtään Kruunupyyn-lentojen puolesta. Hän myös kirjoittaa, että politiikka on kova ala, ja ministerin täytyy kestää kritiikkiä.
Hänen mukaansa olisi kuitenkin toivottavaa, että pääkirjoituspalstalla katsottaisiin asiaa kokonaisuutena eikä tarjoiltaisi lukijoille omia johtopäätöksiä totuuksina.
Palaute on pääkirjoitustoimittajalle arkea
Mediatutkija Klas Backholm Åbo Akademista sanoo Svenska Ylen haastattelussa, ettei journalismi voi olla kritiikin ulkopuolella. Kenen tahansa on saatava ottaa yhteys toimittajiin ja antaa asiallista palautetta. On kuitenkin vaikea määritellä rajaa sille, miten palautetta voi antaa.
Backholm pohtii, että samalta seudulta oleva toimittaja ja valtiosihteeri ovat ehkä olleet tekemisissä aiemminkin, ja muodolliset rajat voivat hämärtyä niin, että ihminen unohtaa olevansa tilanteessa ammattiroolissa, tässä tapauksessa valtiosihteerinä.
Tällaisesta ei Kenneth Myntin mukaan ole kyse. Hän on ollut joitakin kertoja aiemmin tekemisissä Brännkärrin kanssa tämän ollessa muissa tehtävissä, mutta kyse on ollut työasioista, henkilökohtaisia tuttuja he eivät ole.
Yhteydenotot sinänsä ovat Myntille arkipäivää, niitä on tullut varsinkin viime vuosina paljon. Esimerkiksi politikot haluavat usein keskustella jutuista, ja siihen heillä on tietysti oikeus, toimittaja muistuttaa. Nyt kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun joku vaatii tekstin jättämistä julkaisematta, sanoo Myntti.
Juttu pohjautuu Svenska Ylen artikkeliin "Sådant skämtar man inte om" – professor fördömer statssekreterare Brännkärrs försök att stoppa ÖT-ledare. Sen on kirjoittanut Filip Sten.