Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Useissa yhdysvaltalaiskaupungissa ulkonaliikkumiskielto, Trump haluaa luokitella Antifan terroristijärjestöksi

Trump on syyttänyt äärioikeistoa vastustavaa liikettä viime päivien väkivaltaisuuksista.

Kuvassa kolme miestä osoittaa mieltään Minnesotassa.
Minneapolisista alkaneet poliisiväkivallan nostattamat mellakat ovat levinneet kymmeniin kaupunkeihin. Kuva: Scott Olson / AFP
STT–Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvalloissa ainakin noin 40 kaupunkia on ilmoittanut asettavansa ulkonaliikkumiskieltoja eri puolilla maata puhjenneiden, poliisiväkivaltaa vastustavien mielenosoitusten vuoksi. Ulkonaliikkumiskiellot ovat tulleet voimaan sunnuntaina illalla paikallista aikaa.

Kieltojen kestot vaihtelevat alueittain. Esimerkiksi Arizonassa ulkonaliikkumiskielto koskee CNN:n mukaan koko osavaltiota ja on voimassa viikon.

Poliisi on pidättänyt viikonlopun aikana yli 2 500 ihmistä, kertoo Washington Post -lehden laskelma. Uutistoimisto AP laskee, että protestien aikana on pidätetty yhteensä ainakin 4 100 ihmistä. Pidätyksiä on tehty eri puolilla maata.

Protestit saivat alkunsa Minneapolisissa, kun musta mies George Floyd, 46, kuoli maanantaina sen jälkeen, kun valkoinen poliisi painoi häntä polvella niskasta liki yhdeksän minuutin ajan, vaikka Floyd valitti kipua ja anoi armoa.

Säiliörekka ajoi kohti protestoijia sillalla

Tilanne kärjistyi yöllä Suomen aikaa äärimmäisen vaaralliseksi Minneapolisissa, kun säiliörekka ajoi kohti sillalla olevaa satojen ihmisen protestoijajoukkoja. Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut tilanteessa.

Rekka ajoi kovaäänisesti tööttäillen moottoritiesiltaa pitkin ja ihmiset juoksivat paniikissa rekan edestä pakoon. Lopulta rekka pysähtyi ja mielenosoittajat piirittivät sen, kertoo muun muassa CBS-mediatalon WCCO-TV.

Välikohtauksen jälkeen protestoijat pahoinpitelivät kuljettajan. Lieviä vammoja saanut mies pidätettiin myöhemmin.

Trump haluaa luokitella Antifan terroristijärjestöksi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut, että Yhdysvallat suunnittelee Antifa-järjestön luokittelemista terrorijärjestöksi.

Trump kertoi asiasta Twitterissä. Trump on syyttänyt liikettä viime päivien protestien ja mellakoiden muuttamisesta väkivaltaiseksi.

Osa asiantuntijoista kuitenkin torppasi ajatuksen perustuslain vastaisena. NBC News kertoo, että kansalaisoikeuksia puolustavan järjestön American Civil Libertiesin asiantuntijan Hina Shamsin mukaan Yhdysvalloissa ei ole laillista toimijaa, joka voisi määritellä kotimaisen ryhmän terroristijärjestöksi.

Myös Forbesin haastattelema Richmondin yliopiston lakiprofessori Carl Tobias sanoo, että asia olisi käytännössä hyvin vaikea.

– Yhdysvalloissa ei ole viranomaista, joka voisi määritellä minkään kotimaisen järjestön terroristiryhmäksi Yhdysvaltojen lain mukaan, hän sanoi lehdelle.

Antifa on äärivasemmistolainen antifasistinen verkosto, joka toimii useissa eri maissa. Se pyrkii muun muassa vastustamaan äärioikeistoa ja rasismia.

Yhdysvalloissa järjestö sai jalansijaa etenkin vastustaessaan Virginian Charlottesvillessa äärioikeiston rasistisia mielenosoituksia.

Uutistoimisto AFP kuvaa järjestöä löyhäksi verkostoksi ilman virallisia johtajia, mikä vaikeuttaisi osaltaan ryhmän määrittelyä terroristiryhmäksi.

Minneapolisin pormestari: Väkivaltaisuuksia voineet lietsoa myös äärioikeistolaiset ja rikolliset

Vielä ei ole selvää, ketkä ovat vastuussa siitä, että alun perin rauhalliset mielenosoitukset ovat muuttuneet väkivaltaiseksi ryöstelyksi.

Minneapolisin pormestari Jacob Fey on sanonut, että väkivaltaisuuksia ovat voineet lietsoa jopa äärioikeistolaiset toimijat.

– Olemme nyt vastakkain niin valkoisen ylivallan kannattajien, järjestäytyneen rikollisuuden, osavaltion ulkopuolisten yllyttäjien kuin mahdollisesti jopa vieraan vallan edustajien kanssa. He yrittävät tuhota ja tehdä kaupungistamme ja alueestamme epävakaan, hän kirjoitti Twitterissä.

Oikeusministeri William Barr on taas jakanut presidentin näkemyksen siitä, että protestien väkivaltaisuuksien taustalla ovat äärivasemmistolaiset toimijat.

– Valitettavasti monissa kaupungeissamme tapahtuvan mellakoinnin vuoksi monien rauhallisten protestoijien äänet on varastettu väkivaltaisten, radikaalien toimijoiden taholta, hän sanoi kannanotossaan Independent-lehden mukaan.

Barrin mukaan väkivaltaa lietsovat ja suunnittelevat äärivasemmistolaiset ja anarkistiryhmät.

Lue myös:

Poliisiväkivallan nostattamat mellakat laajenevat Yhdysvalloissa – UPI:n Aaltola: "Kriisit yhdistyvät ja ilmassa on täydellisen myrskyn merkkejä"

Suosittelemme