Terassien, pubien ja ravintoloiden aukiolorajoitusten lieventäminen ja lämmin kesäsää ovat saaneet ihmiset liikkeelle eri puolilla Suomea. Moni on jo ehtinyt turtua eristyksissä olemiseen, minkä näki myös pitkästä aikaa terasseille ja ravintoloihin saapuneista asiakkaista.
Teija Hyry ja poikansa Jere ja Juuso Huhtala juhlistivat ensimmäistä lomapäivää kahvilla ja pannarilla. Kuva: Kimmo Hiltula / Yle
– Pitihän se heti ensimmäisenä päivänä lähteä terassilla käymään, kun kerran tilaisuus tuli, kertoo kemiläinen Teija Hyry.
Hän oli saapunut Satamakaffila Nuottaan poikiensa Jere ja Juuso Huhtalan kanssa.
Rovaniemellä seurattiin maanantaina Kemijoen tulvatilanteen kehttymistä kupposen ääressä Waldemarin terassilla . Kuva: Raimo Torikka / Yle
Alina Diaz (vas.) ja Enni Helenius Riihimäellä Juomahuone Laitisen terassilla kahvilla. Kuva: Tiina Kokko / Yle
Oulun terasseilla turvavälit eivät maanantaina päivällä olleet ongelmana. Kuva: Marko Väänänen / Yle
Ulkoterasseilla asiakasmäärää ei ole koronan vuoksi rajoitettu, kuten ravintolasaleissa. Turvavälit on silti enimmäkseen pystytty säilyttämään, sillä mitään hurjaa asiakasryntäystä ei vielä maanantaina nähty.
Savonlinnassa torikahviloissa oli maltillisesti porukkaa puoliltapäivin. Kuva: Kati Rantala / Yle
Topi Ranta ja Sari Miettinen virvokkeilla laivaterassilla Lappeenrannassa. Kuva: Kare Lehtonen/Yle
Seinäjoella ei terassilounaalla ollut ruuhkaa. Kuva: Tuomo Mäenpää / Yle
Ravintoloihin pääsi tänään kahdeksan viikon tauon jälkeen. Sisätiloissa tosin asiakaspaikoista vain puolet saa olla käytössä. Myös museot avautuivat yleisölle tauon jälkeen tänään.
Kuopiolaisessa Ravintola Urbanissa sai nauttia juomansa säädyllisen välimatkan päässä kanssa-asiakkaista. Kuva: Sami Takkinen / Yle
Porissa Pub Keidas avasi ovensa myös klo 9 aamulla. Oven takana oli silloin jo jonoa ja siitä lähtien on myyjä Julia Karhiniemi saanut juosta terassin ja tiskin väliä. Kuva: Rami Koivula / Yle
Maanantaisia kiireitä Kokkolan Espresso Housessa. Teemu Tunkkari tarjoilee asiakkaille take away -latteja. Kuva: Juha Kemppainen / Yle
Kymmenen henkilön kokoontumisrajoitus on muutettu 50 henkilön rajoitukseksi. Lievennysten ansiosta muun muassa uima-altailla oli tänään ihmisiä polskimassa.
Lahtelaiset urheilijat Salla Laukkanen ja Silja Rönkä olivat maauimalassa maanantaiaamuna kuntouttamassa itseään. Kuva: Petri Niemi / Yle
Kalle-Elias Kilpeläinen hyppää laudalta. Kilpeläinen, Eevi Peräinen, Mathilda Bürki ja Jeru Kuusisto tulivat Tampereen maauimalaan heti aamusta. Kuva: Petri Lassheikki / Yle
Jari Ikonen kertoi uivansa aamulla 2000 metriä "työmatkauintia" ennen etätyöpäivän alkua. Kuva: Petri Lassheikki / Yle
aasan Hietasaaressa oli runsaasti hellepäivän viettäjiä Kuva: Antti Haavisto / Yle
Rajoitusten purkamista tarkastellaan uudelleen seuraavan kerran juhannusviikolla. Tällä hetkellä päätökset ovat voimassa lokakuun loppuun. Koronatilanteen kehittyminen voi vaikuttaa tilanteeseen suuntaan tai toiseen.
Mitä olet eniten kaivannut ravintoloiden ja terassien ollessa suljettuna? Keskustele aiheesta tiistaihin kello 23 asti.