Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tulvavedet laskussa Rovaniemellä, mutta veden saartamiin taloihin soudetaan vielä päivien ajan – Kittilässä ja Ivalossa tilanne voi yhä muuttua pahemmaksi

Ounasjoen ja Kemijoen virtaamien kasvu pysähtyi maanantaina.

Jussi Uutela ja Heimo Flinck
Jussi Uutela tuli hakemaan soutuveneellä naapurinsa Heimo Flinckin. Muilla keinoin Katajakujan asukkaat eivät pääse kotiinsa. Kuva: Annu Passoja / Yle
Annu Passoja
Avaa Yle-sovelluksessa

Ounasjoen nousu Kittilässä on pysähtynyt vahinkorajan tietämille, mutta ei ole palotarkastaja Kari Kuosmasen mukaan vielä mennyt yli sen. Rovaniemellä vesi lähtee hiljalleen laskemaan, arvioi Lapin ELY-keskuksen johtava vesitalousasiantuntija Timo Alaraudanjoki. Rovaniemellä vahinkoraja ylittyi jo päiviä sitten ja kymmenet talot ovat veden saartamia.

Rovaniemen Katajakujan asukkaat ovat soutaneet kotiinsa ja kodista pois sen jälkeen, kun vesi lähti nopeaan nousuun lauantain vastaisena yönä. Heimo Flinck naapureineen on varma, että syynä on läheinen siltatyömaa Ounasjoen itäpuolentiellä. Tie suljettiinkin sunnuntai-iltapäivänä liikenteeltä ja siihen asennettiin pikavauhtia lisää rumpuputkia ohjaamaan tulvavettä.

– Nyt on vesi pudonnut pari-kolmekymmentä senttiä, se auttoi heti. Tässä se varmaan pysyy viikon päivät, mutta onhan meillä vene millä kulkea, Flinck sanoo huojentuneena.

Katajakuja tulvan vallassa
Rovaniemen Katajakujalle ei ole autolla asiaa. Kuva: Annu Passoja / Yle

Kotiin tullessaan Flinck jättää auton nelostien varteen ja kävelee sata metriä pusikon poikki Katajakujan rantaan. Vettä kotikadulla on syvimmillään yli metri. Flinck huikkaa naapurilleen Jussi Uutelalle, joka hyppää veneeseen ja soutaa hakemaan.

Flinckin talo on säästynyt kuivana, mutta monella naapurilla tilanne on pahempi.

– Vettä on kellareissa ja sitä pitää pumpata koko ajan. Välillähän täällä oli sähkötkin pois ja Rovakaira toi aggregaatit. Katastrofin ainekset olivat olemassa.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan virtaamien kasvu on nyt pysähtynyt sekä Kemijoella että Ounasjoella. Rovaniemellä tilanteen ei ennakoida enää pahenevan, mutta Kittilässä ja Ivalossa tulvavesi voi kääntyä vielä nousuun. Ratkaisevaa on, miten nopeasti yli 20 asteen lämpötilat sulattavat yläjuoksun lumia. Loppuviikoksi on ennustettu myös sateita.

Lapin pelastuslaitokselle lisävoimia viikoksi

Lapin pelastuslaitos on varautunut viikkoon joka tapauksessa lisävoimilla, joita on tullut Pohjois-Suomen eri pelastuslaitoksilta. Parinkymmenen palomiehen joukossa on asemamestari Tero Manninen Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta. Hänen kokemuksensa tulvantorjunnasta on Kiiminkijoelta.

– Useana keväänä sinne on tullut jääpatoja, joiden kanssa on oltu tekemisissä. Jonkinlaista kokemusta tulvista siis on, mutta ei lainkaan siinä mittakaavassa kuin Rovaniemellä. Luonnonvoimat noin suuressa joessahan ovat uskomattoman kovat.

Matti Salmi ja Tero Manninen kuuluvat Arktiseen pelastusjoukkueeseen, joka tulvantorjuntatöissä Lapissa kesäkuussa 2020
Paloesimies Matti Salmi ja asemamestari Tero Manninen kuuluvat Arktiseen pelastusjoukkueeseen, joka on ainakin tämän viikon tulvantorjuntatehtävissä. Joukkueen palomiehet ovat olleet aiemmin esimerkiksi sammuttamassa Ruotsin metsäpaloja. Kuva: Annu Passoja / Yle

Maanantaina Rovaniemelle saapuneet palomiehet viipyvät näillä näkymin perjantaihin asti ja lähtevät Lapin alueella sinne, missä kulloinkin tarvitaan. Ryhmät toivat mukanaan myös kalustoa, kuten autoja ja suurtehopumppuja.

Arktinen pelastusjoukkue on erittäin tärkeä apu Lapin pelastuslaitokselle, sanoo paloesimies Matti Salmi.

– Me saamme arktisella porukalla hoidettua nämä tulvatehtävät ja toimipisteet saavat hoidettua päivittäistehtäviä. Päivittäistehtäväthän eivät lopu tulvan takia, vaan ehkä lisääntyvätkin.

Päivittäistehtävät ovat esimerkiksi liikenneonnettomuuksia tai rakennuspaloja, joiden määrä väheni tuntuvasti poikkeusolojen aikana. Rajoitusten poistuessa ja arjen palatessa tehtävämäärä on jälleen viime aikoina kasvanut.

Suosittelemme