Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Guardian: Talvivaaran kaivoksen isoa omistajaa Trafiguraa epäillään öljykauppaan liittyvästä korruptiosta

Raaka-ainejätti Trafigura omistaa Suomessa vajaan kolmanneksen kaivosyhtiö Terrafamesta.

Kuvassa on Kuusilammen avolouhos Sotkamossa.
Talvivaaran avolouhos. Trafigura-epäily ei liity yhtiön toimintaan Suomessa. Kuva: Kimmo Rauatmaa / Lehtikuva
Janne Toivonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansainvälistä Trafigura-konsernia epäillään kansainväliseen öljykauppaan liittyvästä korruptiosta. Epäilyä tutkivat Yhdysvaltain viranomaiset, kertoo brittimedia Guardian.

Trafigura on raaka-aineita välittävä jättikonserni, jonka pääkonttori sijaitsee Singaporessa. Suomessa se omistaa 29,7 prosenttia Terrafame Oy:stä, joka puolestaan pyörittää Talvivaaran nikkelikaivosta Sotkamossa.

Guardianin tietojen mukaan Trafiguran korruptioepäily ei liity mitenkään kaivostuotteisiin, vaan öljykauppaan. Yhtiötä epäillään öljynmyyntiin liittyvästä manipuloinnista ja lahjonnasta.

Asiaa tutkii raaka-ainekauppaa Yhdysvalloissa valvova CFTC-virasto. Se on lähestynyt useita Trafiguran kanssa toimivia tahoja ja yksityishenkilöitä, ja vaatinut niiltä Trafiguraan liittyviä tietoja useilta vuosilta. Uutistoimisto Reutersin mukaan tietoja halutaan esimerkiksi brasilialaiselta öljy-yhtiöltä Petrobrasilta.

Tarkempia epäilyjä ei ole julkistettu. Trafigura ei ole kommentoinut tutkintaa. Viime vuonna yli 150 miljardin euron liikevaihdolla toiminut jättikonserni on ollut aiemminkin otsikoissa muun muassa ympäristökatastrofin ja korruptioepäilyjen vuoksi – yksi niistä liittyi laajoihin ja useita toimijoita koskeneisiin välistävetoihin juuri Petrobrasilta.

Trafiguran omistus Terrafamesta on kasvanut

Trafigura liittyi Terrafamen omistajiin vuonna 2017, kun se osti Galena-sijoitusrahastonsa kautta runsaan 15 prosentin siivun kaivosyhtiöstä Suomen valtiolta.

Samalla Trafigura sai seitsemän vuoden ajaksi oikeuden ostaa kaivoksen koko koboltti- ja nikkelituotannon sekä valtaosan sinkistä.

Terrafamen akkukemikaalitehtaan rakennustyömaa.
Rakenteilla oleva akkukemikaalitehdas. Trafigura on investoinnissa merkittävä rahoittaja. Kuva: Mari Jäntti / Yle

Sen jälkeen Trafigura on rahoittanut merkittävästi kaivokselle rakennettavaa 240 miljoonan euron akkukemikaalitehdasta. Trafiguran omistusosuus Terrafamesta on kasvanut osana rahoitusjärjestelyä.

Valtion omistama Suomen Malmijalostus Oy omistaa Terrafamesta nyt 69,8 prosenttia, ja Trafigura jo aiemmin mainitun 29,7 prosenttia. Loput 0,5 prosenttia on finanssikonserni Sammolla.

Talvivaara on Suomen suurin kaivos. Terrafamella on runsaat 800 työntekijää.

Lue myös:

Tausta: Trafiguran johtajaa syytetään osallisuudesta laajaan korruptioskandaaliin

Terrafame saattaa rakentaa akkukemikaalitehtaan – yhtiölle lisää yksityistä rahoitusta 172 miljoonaa

Terrafamelle 250 miljoonan euron rahoitus – Vähemmistöomistajaksi öljyä ja metalleita kauppaava Trafigura

Suosittelemme sinulle