Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Thaimaalaisia marjanpoimijoita ei tule tänä kesänä Suomeen – Thaimaa ei päästä poimijoita myöskään Ruotsiin

Thaipoimijoiden tulo Suomeen on ollut pitkään epävarmaa.

Thaipoimijoita metsässä.
Thaimaalaiset marjanpoimijat ovat työskennelleet kesäisin muun muassa Kainuun metsissä. Arkistokuva. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle
Sanna Kähkönen,
Tanja Heikkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Thaimaalaisia marjanpoimijoita ei tule tänä kesänä Suomeen.

Marjayritys Arctic International Oy:n toimitusjohtaja Janne Naapanki, Polarica Marjahankinta Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kristo ja työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen vahvistivat keskiviikkona Ylelle, että Thaimaan viranomaiset ovat evänneet maan marjanpoimijoiden tulon Suomeen.

– Kyllä tämä näyttää nyt loppuun lyödyltä päätökseltä, sanoo Sorainen.

– Thaimaan työministeriö ilmoitti tiistaina Thaimaan suurlähettilään välityksellä ministeriöille, ettei Thaimaa päästä poimijoita lähtemään Suomeen ja Ruotsiin, Sorainen jatkaa.

Naapanki ja Kristo kertovat thaimaalaisten marjanpoimijoiden saapumisen olleen Suomeen jo pitkään epävarmaa.

– Eilen illalla siitä tuli vahvistettu tieto, että emme saa marjanpoimijoita Thaimaasta, Naapanki sanoo.

Tieto thaimaalaisten marjapoimijoiden tilanteesta saavutti tiistaina illasta myös Marjayritys Kiantaman omistajan Vernu Vasunnan.

– Kyllä minullakin on sama tieto siitä, etteivät he pääse tulemaan.

Vasunnan laskelmien mukaan heidän yrityksen tarvitsemat marjamäärät ovat suuria. Yritys tarvitsee pelkästään mustikoita 200 000 kiloa kuukaudessa ja siihen puolukat päälle.

– Tilanne on verrattavissa sahaan, jonka alkupäähän ei tule yhtään tukkia, niin eihän se pyöri, sanoo Vasunta.

Päätöksen venyminen lähelle satokautta tekee asian vaikeaksi

Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Soraisen mielestä Thaimaan ilmoitus tarkoittaa, että marjayritysten pitää sopeutua tilanteeseen kukin oman liiketoimintastrategian mukaan: supistaa toimintaa tai suunnata sitä toisille aloille.

– Eihän tämä varmasti mitään hyvää tarkoita, Sorainen epäilee.

Hallitusneuvoksen arvion mukaan thaimaalaiset marjanpoimijat vastasivat lähes kokonaan metsiemme luonnonmarjojen poimimisesta.

– Thaimaalaisten poimijoiden merkitys kaupallisessa raaka-aineen talteenotossa on ollut aivan ratkaiseva.

Päätöksen venyminen näin lähelle satokautta tekee asian vaikeaksi. Viranomaiset osallistuvat nyt pohdintaan, kuinka thaimaalaisia voitaisiin edes osin korvata jollakin tavalla.

Soraisen mukaan esimerkiksi ulkomaalaisille on lähetetty tietoa, että marjanpoiminnasta olisi mahdollista saada lisäansioita.

– Lopullinen päätös Thaimaasta tuli niin myöhään ennen satokauden alkua, joten nyt mahdollisuudet saada korvattua thaimaalaisia muiden maiden poimijoilla ovat melko heikot.

Huoli kotimaisen marjan tulevaisuudesta

Marjatalojen edustajat kritisoivat Suomea hitaasta päätöksenteosta.

– Päätöstä on nyt lykätty kaksi kertaa viikossa suurin piirtein puolitoista kuukautta. Thaimaalaiset kyllästyivät odottamaan, Jukka Kristo huokaa.

Thaimaan ilmoituksen myötä tuhansia poimijoita jäi tulematta, satoja tuhansia marjakiloja ennustetaan jäävän metsään. Viime kesänä Thaimaasta saapui Suomeen 2500 poimijaa, tälle vuodelle määrää korotettiin 500 poimijan verran – sitten tuli korona.

– Jos meillä ei ole raaka-ainetta tarpeeksi, meidän on mahdoton tuottaa tavaraa. Tällä hetkellä yritämme ostaa kotimaisilta niin paljon kuin pystymme ja yritämme vielä kartoittaa, onko meillä mahdollisuutta saada mistään muusta maasta poimijoita, Janne Saapanki sanoo.

Polarican osalta Jukka Kristo näkee tilanteen vaikeana. Suurin riski on hänen mielestään asiakkaiden ja markkinoiden menettäminen.

– Kotimaisen marjan osalta olemme pulassa, koska uusi sato tulee vuonna 2021.

Kysymys siitä, löytyykö thaimaalaisille korvaajaa on Kriston ja Saapankin mukaan hankala. Vastaan tulee aika viisumien suhteen ja poimijoiden kokemus.

– Thaimaalaiset ovat kokeneita ja hyviä poimijoita, Kristo summaa.

Lue lisää:

Hallitukselta ei vieläkään linjausta thaimaalaisista marjanpoimijoista – maatilojen EU:n ulkopuolisten työntekijöiden määrä tuplataan

Suosittelemme sinulle