Pirkanmaalla ollaan pääosin tyytyväisiä hallituksen mittavan lisäbudjetin antiin.
Muun muassa monet maakunnan liikennehankkeet saavat lisää rahaa.
Maakuntajohtaja Esa Halme listaa kolme pääkohtaa Pirkanmaan kannalta.
– Ylivoimaisesti tärkein on se, että kunnallistalouteen tulee 1,4 miljardin kautta ennustettavuutta, korkeakoulupaikkojen lisäys on koulutuspaikkakunnalle tärkeä ja laaja MAL-sopimus on kolmanneksi isoin tässä. Hyvää ennustettavaa huomista.
Liikennepuolella esimerkiksi Vaitinaron ruuhkaiseen risteykseen Tampereen rantaväylällä päästään rakentamaan lisäkaistaa jo elokuussa.
– Lisätalousarvio näyttää oikein hyvältä Pirkanmaan kannalta. Meille tuli tärkeisiin kohteisiin, päällysteisiin sekä Vaitinaroon lisärahoitusta. Voimme viedä hankkeita eteenpäin. Oikein positiivisella mielellä olen lisätalousarvion suhteen, iloitsee Pirkanmaan ely-keskuksen vs. ylijohtaja Juha Sammallahti.
Junaradatkin muistettiin rahanjaossa
Junaradoillekin löytyi hallitukselta rahaa. Helsinki–Tampere -radan peruskorjaukseen tuli kahdeksan miljoonaa.
Suhteessa tarpeeseen raha on pieni, mutta kuitenkin mahdollistaa korjausten suunnittelun.
Lähijunien puolella taas kunnat ovat päässeet Tampereen seudulla sopimukseen lähijunaliikenteen tulevaisuudesta.
Esimerkiksi Nokian, Tampereen Tesoman ja Lempäälän asemia kehitetään Esa Halmeenkin mainitseman MAL-sopimuksen voimin.
Pelkästään Nokian asemaan eli uuteen matkakeskukseen menee tulevaisuudessa noin neljä miljoonaa, josta noin puolet saataisiin valtiolta.