Iissä Kuivaniemen nuorisoseura järjestää sunnuntaina bingon, johon pelaajat osallistuvat autossaan istuen. Tällainen autobingo on tiettävästi ensimmäinen Suomessa.
Bingon ystäville halutaan tarjota turvallinen vaihtoehto koronaepidemian aikana. Bingo on ollut tauolla maaliskuun puolivälistä asti.
Kuivaniemen nuorisoseuran puheenjohtaja Raimo Ikonen kertoo, että uudenlaisessa bingossa pelaajat istuvat autossa nuorisoseuran parkkipaikalla. Kun pelaaja saa bingon, hän tööttää autonsa merkkiääntä. Tarkastaja tulee auton luokse varmistamaan voiton.
Ikosen mukaan järjestely vaatii omat konstinsa, muun muassa kaiuttimet pihalle ja televisonäytön, johon bingonumero ilmaantuu. Henkilökuntaa tarvitaan myös järjestyksenvalvontaan ja liikenteenohjaukseen.
Vielä ei tiedetä, millainen ryntäys autobingoon tulee, mutta Kuivaniemen bingo on aiemmin houkuttanut väkeä laajalta alueelta, kesäisin lomalaisia Ruotsista ja jopa Floridasta asti.
– He tulevat hyvän sään aikana, jotta kerkiävät entisiä kuivalaisia paljon jututella. Tämä on myös sosiaalinen tapahtuma.
Kuivaniemellä bingon pelaaminen aloitettiin jo yli 50 vuotta sitten, ja pelaajamäärä on Ikosen mukaan viime vuosina vain kasvanut.
Bingo on myös tärkeä tulonlähde nuorisoseuralle. Ikonen arvioi, että bingon osuus nuorisoseuran tuloista on noin 80 prosenttia. Koronatauko aiheutti tuhansien eurojen menetykset.
Ensimmäisenä autobingosta uutisoi Rantapohja-lehti.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi(siirryt toiseen palveluun).
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!