Kehollinen praktiikka, katsojien ja esiintyjän poeettisen vartalon välissä tapahtuva vuoropuhelu. Sellaisilla sanoilla kuvaillaan tanssitaiteilija Liisa Pentin uusinta teosta Cloudbody – an ecology of dreams #2.
Pentin sooloteossarjaan kuuluva esitys on saanut inspiraationsa säveltäjä Max Richterin musiikista ja Anna Ahmatovan siihen kirjoittamasta runosta.
Cloudbody käsittelee muistia, muistoja ja kehon muodonmuutoksia, Pentti kertoo.
– Muisti on vähän kuin pilvet, ne tulevat ja menevät ja muuttavat muotoaan. Myös unet ovat sellaisia, ei niistä aina saa kiinni, mutta silti tietää, että ne ovat todellisia. Se oli teokselle jonkinlainen temaattinen lähtökohta.
Ensi-ilta on tiistaina Mad Housessa Helsingin Teurastamolla, esitystaiteen kauan toivotussa omassa talossa. Pentti ei voisi olla tyytyväisempi.
Mad House aloitti toimintansa viime vuoden syksyllä ja pääsi hyvään vauhtiin ennen kuin korona sulki ovet. Pienen talon ketterän tuotantorakenteen ansiosta kevään peruuntuneille esityksille löytyi uusi paikka kalenterista.
– Esityksen piti tapahtua toukokuussa, mutta kun se ei ollut mahdollista, niin on ihanaa, että se on mahdollista nyt. Vuorovaikutus on ihmisten välillä tapahtuva asia. Siksi on mielettömän tärkeää päästä esiintymään, Pentti iloitsee.
Mikä ihmeen esitystaide?
Esitystaiteen suosio on kasvanut vauhdikkaasti vuosi vuodelta ja sitä on jo pitkään opetettu korkeakoulutasolla. Silti edelleen moni suuren yleisön edustaja kohottelee kulmakarvojaan koko termille. Eikö kaikki esittävä taide ole esitystaidetta?
Annika Tudeer on luultavasti juuri oikea ihminen vastaamaan. Sen lisäksi, että hän on yksi Mad Housen ohjelmistosta vastaavista kuraattoreista, hän on jo 20 vuotta toimineen Oblivia-esitystaideryhmän taiteellinen johtaja.
– Esitystaide on esittävän taiteen, tanssin ja teatterin nykytaideosasto, joka painottuu kokeilevaan taiteeseen. Voisi sanoa niin, että ellei taiteilija itse koe kuuluvansa täysin tanssin tai teatterin pariin, hän voi kokea itsensä esitystaitelijaksi, Tudeer summaa.
Esitystaide voi tapahtua tilassa, tai vaikka kävelyreitin muodossa, se voi toteutua verkossa, joukossa tai kahden kesken, sitä voi tehdä ryhmä eri alojen taiteilijoita, tai joku yksin.
Sen juuret ovat 1960-luvun performanssi- ja käsitetaiteessa, mutta sittemmin se on kulkenut omia vapaita teitään. Tyypillistä esitystaiteelle on oikeastaan vain epätyypillisyys ja taiteiden välisyys, kuvailee Tudeer. Hänen oma ryhmänsä tekee koomisia elementtejä sisältävät, konseptuaaliset esityksensä kollektiivisesti.
– Obliviassa esimerkiksi on ihmisiä musiikista, tanssista, teatterista ja taiteen teoriasta, eri ikäisiä ihmisiä ja eri kansallisuuksia. Diversiteetti on hyvin suuri.
Oikea hetki, oikea paikka
Haave esitystaiteen omasta talosta ehti kyteä pitkään.
Joukko taiteilijoita ehti pyörittää Mad House -nimellä toimintaa Suvilahden Tiivistämössä viiden vuoden ajan. Esityksiä toteutettiin kuukauden, parin festivaalinomaisina rykäyksinä.
Siinä oli Annika Tudeerin mukaan omat hyvät puolensa, mutta toiveissa oli koko ajan luoda jotain pysyvämpää. Oman talon perustaminen oli unelmien täyttymys.
– Sellaisessa pidennetyssä festarissa nousee tietynlainen adrenaalini, mutta nyt voimme tehdä ohjelmistoa kunnolla suunnitellen ja ympärivuotisesti. Oma talo muuttaa koko ajattelun. Vaikka tila on pieni, täällä voi tehdä paljon.
Mad Houselle oli valtava tilaus sekä esiintyjien että kasvavan yleisön puolelta, vahvistaa tanssitaiteilija Liisa Pentti.
– Tämä paikka on ihan järjettömän tärkeä. Helsingistä puuttuvat muut tällaiset kokeelliset näyttämöt, joissa suhteellisen pienellä rakenteella pystytään tuottamaan esitystaidetta.
Eikä festivaalihenkeä ole haudattu. Tänä keväänä Teurastamolla piti toteuttaa ensimmäinen Bad House -esitystaidefestivaali. Se siirtyi nyt ensi vuoteen. Tuuderia se ei kauheasti jaksa harmittaa.
– Meillä on nyt tilan kautta jatkuvuutta ja monimuotoista ohjelmaa, meillä on hieno kesäkausi ja massiivinen syyskausi, jota seuraa uusi kevätkausi ja sitten taas seuraava syyskausi, Tuuder iloitsee.
Tulevaisuus näyttää valoisalta ja vakaalta. Kun talo perustettiin, saatiin suuri osa tarpeistosta lahjoituksina muilta teattereilta. Kiinteät kulut ovat Tuuderin mukaan pienet ja rahoitus kunnossa. Toimintaa tukevat Koneen Säätiö, Taiteen edistämiskeskus ja Helsingin kaupunki.
– Tuntui, että kaikki tähdet olivat kohdallaan, kun pääsimme Teurastamolle. Hetki oli just oikea, ja paikka myös.
Yleisöä yhdistää uteliaisuus
Ei sitä kovin usein tule itkettyä onnesta. Niin kuitenkin kävi Annika Tudeerille kun hän luki oman talon tiedotetta, jossa kerrottiin kesän esityksistä.
– Ihan valtava kaipaus on ollut nähdä esityksiä! Nyt se taas tapahtuu, saa kokea taidetta livenä!
Vaikka kiinnostus esitystaidetta kohtaan on muutenkin kasvanut, on Mad Housen sijainti Teurastamolla tuonut katsomoon myös aivan uusia ihmisiä.
Koko ajan eloisammaksi muuttuva alue hyvien yhteyksien päässä Helsingin keskustasta on Tudeerin mielestä paras mahdollinen paikka talolle.
– Aika paljon käy nuoria ihmisiä. Monet tulevat uudestaan, kun ovat käyneet katsomassa yhden esityksen. En tiedä, yhdistääkö meidän kävijöitämme varsinaisesti muu kuin uteliaisuus.
Vaikka ovien avaaminen koronatauon jälkeen on tekijöistä taivaallista, mahtuu yleisöä mahtuu rajoitusten vuoksi saliin vain kourallinen.
Tanssitaiteilija Liisa Pentin mielestä esityksen arvoa ei mitata sillä, moniko sen näkee.
– Kun yleisö on pikkuruinen, on esiintyminen henkilökohtaisempaa. Jos ihmisiä on 500 tai 1000, niin sitten ollaan kuin iso perhe. Se on toisenlaista.
