Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Saimaa Stadiumi aukeaa yli kahden kuukauden tauon jälkeen

Saimaa Stadiumi suljettiin maaliskuun viimeinen päivä.

Saimaa Stadiumin kyltti
Monitoimihalli Saimaa Stadiumissa voi harrastaa esimerkiksi erilaisia urheilulajeja. Arkistokuva. Kuva: Kalle Purhonen / Yle
Elli Tervo
Avaa Yle-sovelluksessa

Mikkelin monitoimihalli Saimaa Stadiumi avataan jälleen tällä viikolla.

Monitoimihallissa aukeavat kuntosali, kiipeilyseinät ja SuperCorneri. Asiakasmääriä rajoitetaan niin, että eri tiloissa voi olla vain 50 henkeä kerrallaan.

Kesäkaudella otetaan käyttöön myös uutuutena kesäkortti, jolla pääsee harrastamaan monipuolisesti liikuntaa. Erilaisilla uusilla aktiviteeteilla Saimaa Stadiumi haluaa tuoda oman panoksena Mikkelin kesätarjontaan, Saimaa Stadiumin toimitusjohtaja Antti Kalliomaa kertoo.

– Olemme suunnitelleet kesäkaudelle erilaisia aktiviteetteja perheiden ja ryhmien iloksi. Myös uusi boulderointiseinä ja uudistetut kiipeilyreitit odottavat kävijöitä, Kalliomaa sanoo.

Saimaa Stadiumi Oy:n omistavat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Mikkelin kaupunki ja Suomen Nuorisoseurojen ylläpitämä Suomen Nuoriso-opisto.

Suosittelemme