Suomalainen koripallolupaus Awak Kuier on tehnyt sopimuksen italialaisen Virtus Eirene Ragusan kanssa. Ragusa tiedottaa asiasta verkkosivuillaan.
Kuier siirtyy huippujoukkueeseen. Ragusa oli kolmantena, kun Italian pääsarja keskeytyi koronaviruspandemian takia.
Kun Kuier ilmoitti joulukuun lopussa lähtevänsä ammattilaiseksi Keski-Eurooppaan, useat huippuseurat olivat kiinnostuneita 18-vuotiaan suomalaisen palveluksista. Kuier päätyi Italiaan.
– Saamme yhden maailman parhaista lupauksista joukkueeseemme. Olemme kärsivällisiä ja annamme hänelle aikaa, päävalmentaja Gianni Recupido kommentoi.
– Koronatilanne vaikeutti sopimuskuvioita. Olen todella innoissani, että sopimus saatiin tehtyä ja olen siihen tyytyväinen, Kuier kertoo Yle Urheilulle.
Kyseessä on nelivuotinen avoin sopimus. Kuier voi halutessaan ostaa itsensä ulos, jos kokee olevansa valmis siirtymään Pohjois-Amerikan WNBA:hin.
– Henkilökohtainen tavoitteeni on, että olen kahden vuoden kuluttua valmis lähtemään WNBA:hin. En tiedä onko se vielä silloin oikea valinta, mutta haluan olla valmis.
Elokuussa Ragusaan muuttava Kuier kertoo, että polkua Pohjois-Amerikan kentille rakennetaan maltilla. Sisiliassa sijaitseva uusi kotikaupunki vaikutti oikealta paikalta ottaa ammattilaisuran ensimmäiset askeleet.
– Kun minulle kerrottiin joukkueesta ja organisaatiosta, niin tuli heti sellainen tunne että se kuulosti hyvältä. Valmentaja piti minusta todella paljon. Näen että pystyn kehittymään siellä ja jatkamaan todella pitkälle.
– Odotan pääseväni pelaamaan sekä nelos- että vitospaikkaa. Ensimmäisenä kautena en ehkä tule saamaan niin paljon vastuuta, mutta on luvattu, että pääsen pelaamaan. Tärkeintä on, että pystyn kehittymään sekä harjoittelun että pelaamisen kautta.
Kuier siirtyy ulkomaille HBA-Märskyn joukkueesta, joka pelasi tällä kaudella Naisten Korisliigassa.
Kuierin pistekeskiarvo liigassa oli 25,78. Hän oli sarjan pistetilastossa toinen.
Lue myös:
Maajoukkuevalmentaja: Awak Kuier valmis eurokentille ja kahden vuoden päästä WNBA:han