Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kohukirja sai perussuomalaiset naiset tyrmistymään: Kike Elomaa pitää teosta käsittämättömänä, Alisa Leinonen äänestää tulevaisuudessa toisin

Eilen julkaistu Jukka Hankamäen teos "Totuus kiihottaa" aiheutti varsinaisen myrskyn perussuomalaisia äänestävien tai puolueeseen kuuluvien naisten keskuudessa.

Kike Elomaa ja Alisa Leinonen.
Perussuomalaisten naisten puheenjohtaja ja kansanedustaja Kike Elomaa (vas.) sanoutuu täysin irti Jukka Hankamäen filosofiasta. 19-vuotias Alisa Leinonen on kannattanut perussuomalaisia, mutta Hankamäen teos särähti pahasti. Kuva: Pekka Tynell / Yle, Alisa Leinone
Veikko Eromäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi maanantaina Jukka Hankamäen kirjoittaman teoksen "Totuus kiihottaa." Kirja nousi keskiviikkona otsikoihin sen erittäin kiistanalaisten naisia ja seksuaalisuutta käsittelevien osuuksien takia.

Pitkään puoluetta kannattanut nakkilalainen Alisa Leinonen sai perussuomalaisista tarpeekseen Hankamäen teoksen jälkeen. Hän avasi keskustelun suositussa Facebook-ryhmä Naistenhuoneessa seuraavanlaisella julkaisulla:

"Oon identifioinut itteni perussuomalaisen puolueen kannattajaksi siitä asti ku politiikasta kiinnostuin. Tänään tajusin että mitä ihmettä."

Torstai-iltapäivään mennessä julkaisulla oli noin 2 000 tykkäystä ja keskustelua oli käyty yli 400 kommentin verran. Useissa naishenkilöt sanoutuivat irti pitkäaikaisesta suosikkipuolueestaan.

Perussuomalaiset naiset ry:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Kike Elomaa kertoo Hankamäen kirjaan liittyvän keskustelun olleen myös naisryhmän keskuudessa vilkasta.

– Se naisia koskeva kirjoittelu mitä olen teoksesta lukenut, on aivan käsittämätöntä. Täytyy sanoa, että ihmettelen tätä ulostuloa. Se on Hankamäen käsitys ja filosofointi, ei perussuomalaisten naisten.

Kirjassa muun muassa kyseenalaistetaan seksiin suostumisen merkitys ja esitetään, että ulkomaalaistaustaisten kanssa seurustelevia naishenkilöitä ajaa halu kostaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Lisäksi Hankamäki esittää, että esimerkiksi alaikäisiin tyttöihin suuntautuva grooming-ilmiö johtuu naisten pihtauspolitiikasta.

Alisa Leinonen: "Nuorten halventaminen särähti tosi vahvasti korviin"

Alisa Leinonen kertoo kiinnostuneensa politiikasta lukion puolivälissä, mutta hän ei ole koskaan ollut puolueen jäsen.

– Ajattelin silloin, että perussuomalaiset on se minulle sopiva puolue ja ajaa arvoja, joita kannatan. Nyt ehkä tässä puolen vuoden sisällä olen vähän miettinyt uudestaan näitä juttuja.

Leinonen kertoo innostuneensa alunalkaen perussuomalaisten tavasta lähestyä maahanmuuttoasioita. Nyt hän ei enää koe asiaa ajankohtaiseksi.

– Haluaisin ajatella muitakin asioita ja välttää sellaista turhaa öyhöttämistä, jota tuntuu olevan aivan kauheasti. En enää haluaisi olla sellainen 16-vuotias, joka ajattelee niin kärkkäästi, Leinonen miettii.

Naistenhuoneen julkaisussa keskusteltiin perussuomalaisista.

– Tosi moni kommentoija oli samalla kannalla, että nyt pitää miettiä asioita uudestaan. Perussuomalaisia puolustaviakin kommentteja tuli, mutta tosi vähän.

Mikä kohutussa kirjassa herätti Leinosen vahvan reaktion?

– Nuorten halventaminen särähti tosi vahvasti korviin, kun itse nuorten kanssa työskentelen. Myös seksuaalisen hyväksikäytön kannalta on taustaa, että siihen liittyvät osuudet kolahtivat myös.

Leinonen kertoo olevansa vahvasti poliittinen ihminen, ja olevansa nyt hieman hukassa, kun on aiemmat vuodet puolustanut intohimoisesti perussuomalaisten toimintaa ja arvomaailmaa.

– Aivan absurdia, että Suomen toiseksi suurin puolue allekirjoittaa tällaista tekstiä.

– En osaa vielä sanoa, mitä puoluetta alan äänestämään, menee mietintään. En ole perehtynyt niin vahvasti muihin puolueisiin. En ainakaan keskikentälle jää miettimään, tai jätä äänestämättä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi Hankamäen teosta eilen keskiviikkona. Hänen mukaansa Suomen Perusta on itsenäisesti toimiva ajatuspaja, joka kytkeytyy perussuomalaisiin, mutta puolue ei osallistu julkaisuprosesseihin millään tavalla.

Lisäksi Halla-aho ja perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja Suomen Perustan hallituksen jäsen Riikka Purra kommentoivat asiaa vielä tiedotteessa. Halla-aho ja Purra sanoivat, että ajatuspajan julkaisut eivät ole puolueen kannanottoja tai ohjelmia, eikä niitä pidä sellaisina tulkita.

Kike Elomaa: "Sanoudumme täysin irti tällaisestä filosofoinnista"

Perussuomalaiset naiset ry:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Kike Elomaa sanoo olevansa tyytyväinen puolueen johdon toimintaan.

– Oli hyvä, että Halla-aho ja Purra laittoivat tiedotteen, jossa he kertoivat ettei kirja ilmaise puolueen mielipidettä. Perussuomalaisten naisten puolesta voin sanoa, että sanoudumme täysin irti tällaisestä filosofoinnista mitä Hankamäki esittää kirjassaan.

Millaista tunnetilaa kenttäväeltä on tullut?

– Hämmentynyttä, olemme paljon jutelleet. Perussuomalaiset ottaa räikeästi kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja on hyvä, että niitä käsitellään monipuolisesti. Mutta tämä meni yli hilseen.

Elomaa kuitenkin painottaa, että puoleen sisällä naiset ovat täysin tasa-arvoisessa asemassa.

– Meillä ei ole ongelmia puolueessa, perussuomalaiset naiset eivät tunne oloaan alistetuksi. Meillä on vahvat naiset ja teemme niin hyvää tulosta politiikassa kuin voimme.

Myös Yleen itse yhteyttä ottanut Helsingissä asuva perussuomalaisaktiivi Alisa Leppäkoski kertoo omaavansa vain hyviä kokemuksia perussuomalaisena naisena.

– En pysty samaistumaan kirjan ajatuksiin seksuaalisuudesta ja nuorista tytöistä.

Leppäkoski on ollut perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaana, ja kertoo liittyneensä puolueeseen koska on konservatiivi ja jakaa puolueen käsitykset maahanmuuttopolitiikasta.

– Uskon, että jos Suomen Perusta saa mahdollisuuden jatkaa, se ottaa tästä tilanteesta opiksi.

Korjaus 11.6.2020 klo 18.05 Toisin kuin jutussa sanottiin, Alisa Leppäkoski asuu nykyään Helsingissä eikä Tampereella. Samalla muutettu otsikkoa niin, ettei siitä synny mielikuvaa, että Alisa Leinonen olisi perussuomalaisten jäsen.

Korjaus 11.6.2020 klo 17:03: Toisin kuin jutussa sanottiin, ei Hankamäen kirjaa julkaistu eilen keskiviikkona, vaan maanantaina.

Muutettu 11.6.2020 klo 16:38: Haastateltavan muokattua Facebook-julkaisuaan vaihdoimme "mitä helvettiä" muotoon "mitä ihmettä".

Lue lisää:

Perussuomalaisten ajatuspajan kohukirjassa toistuu naisvihamielisyys – näin kirjoittaja kommentoi teostansa

Perussuomalaisten ajatuspaja keskeyttää "naisten tyranniasta" kertoneen Jukka Hankamäen kirjan julkaisun – Halla-aho myöntää: Laadunvalvonta saattoi pettää

Suosittelemme