Hyppää sisältöön

Arvio Lapin tulvasuojelun kustannuksista lähellä miljoonaa euroa – loppusumma tarkentuu aikaisintaan parin viikon kuluttua

Tulvaennuste näytti ennätystulvaa ja sen mukaan myös suojauduttiin.

Arvio Lapin tulvasuojelun kokonaiskustannuksista on lähellä miljoonaa euroa - loppusumma tarkentuu vasta parin viikon kuluttua
Arvio Lapin tulvasuojelun kokonaiskustannuksista on lähellä miljoonaa euroa - loppusumma tarkentuu vasta parin viikon kuluttua
Vesa Vaarama

Lapin kevättulvat tulivat kalliiksi paitsi kunnille ja valtiolle, myös yksityisille kansalaisille. Tarkat summat eivät ole tiedossa, mutta tulvan pahimmin koettelemissa kunnissa kustannukset voivat nousta yhteensä jopa lähelle miljoonaa euroa.

Kaikkein vaikein tulvatilanne oli Rovaniemellä, jossa erityisesti Saarenkylässä ja Vitikanpäässä rakennuksia on niin alhaalla, että ennustettu tulva olisi toteutuessaan huuhtonut talojen lattioita ja seinää jopa 80 sentin korkeudelta.

Saarenkylässä Saarenputaan rannalla asuva Hannu Lukkarila suojasi talonsa huolella. Ennusteen mukaan talo olisi voinut kastua perusteellisesti. Vedenkorkeus jäi lopulta parikymmentä senttiä talon alapuolelle.

– Kyllä se aika lähellä oli. Ja ennustehan oli paljon pahempi eli ennusteen mukaan vesi olisi noussut seinälle noin 80 senttiä, se oli suojaamisessa lähtökohta, Hannu Lukkarila sanoo.

Suojauksesta aiheutui tietenkin kustannuksia, mutta lopulta ne ovat pikkurahoja siihen verrattuna, jos talo olisi kastunut.

– Muovia piti hankkia ja uppopumput ja jonkun verran puutavaraa ja vanerilevyjä. Maata tuotiin ja konetyötä oli. Kustannukset ovat varmaan kaikkiaan noin pari tuhatta euroa, Lukkarila sanoo.

Pahimman tulvaskenaarion mukaan vesi olisi voinut nousta 80 sentin korkeudelle Hannu Lukkarilan talossa Rovaniemen Saaarenputaan rannalla. Suojaus tehtiin sitä silmällä pitäen huolellisesti Kuva: Vesa Vaarama / Yle

Elyn tulvatuki kunnille lähes puoli miljoonaa

Rovaniemellä ei ole tehty pysyviä tulvapenkereitä toisin kuin Kittilän ja Ivalon sekä myös Tornion tulvariskialueilla. Jos ja kun tulvaennuste näyttää, että mennään vahinkorajan ylitse, aletaan kiireellä tehdä väliaikaisia penkereitä.

Rovaniemen kaupungin kustannukset eivät ole vielä selvillä, ei edes summittaisesti. Kuluja tulee kuitenkin kahta kautta, alueellisen suojautumisen kustannukset ja riskialueilla olevien kaupungin rakennusten suojaamisen kustannukset.

Jonkinlaista suuntaa koko Lapin menoista antaa ely-keskuksen tulvasuojaukseen antama määräraha 485 000 euroa Rovaniemen kaupungin sekä Pellon, Kittilän ja Inarin kustannuksiin. Tuki kattaa 50 prosenttia toteutuneista kuluista.

Rovaniemellä yksittäisten yritysten ja taloyhtiöiden suojauksiin on käytetty muutama kymmenen tuhatta euroa per kohde. Omakotitalojen kohdalla puhutaan helposti parin tuhannen euron kuluista. Kulujen kokonaissummaa kertyy, kun taloja on kymmeniä.

Hannu Lukkarilan mukaan talon suojausten rakentamisessa oli iso työ, ja työtä on nyt tulvan jälkeen suojuksien purkamisessakin.

– Ja kyllähän sitä tietysti nyt mietitään, että jätetäänkö talon molemmin puolin jonkinlaisia suojarakenteita, pysyviä rakenteita, että joka kerta ei tarvitse tehdä samalla tavalla, hän sanoo.

Suojautuminen on halvempaa kuin vahinkojen korjaaminen

Rovaniemellä vahinkoraja on 77,45 metriä. Se tarkoittaa, että taloja on sellaisessa vedenkorkeudessa kastumisvaarassa erityisesti Saarenkylässä. Kova tulva kastelee rakennuksia myös muualla jokivarsilla.

Välillä ennuste näytti jo siltä, että puoli Saarenkylää on yhtä maauimalaa, ja välillä kylmät yöt hillitsivät sulamista. Lopulta Rovaniemellä mentiin muutama kymmenen senttiä vahinkorajan ylitse.

Vahinkojen määrä, samalla tavalla kuin suojauksen kustannukset, ovat tiedossa vasta jonkin ajan kuluttua. Vahinkoja on kuitenkin pikaisen arvion mukaan selvästi vähemmän mitä pelättiin.

Suojautuminen on siis ollut kannattavaa, vaikka vesi ei ihan lattiatasolle noussutkaan. Vahinkojen lasku olisi moninkertainen suojauksien hintaan verrattuna.

Lue myös:

Pyöräilijän ja melojan yläviitoset, uivat penkit Rovaniemen keskustassa ja tulvan valtaama Kotisaari – katso tästä 12 huikeinta yleisön kuvaa Lapin tulvista

Tulvavedet laskussa Rovaniemellä, mutta veden saartamiin taloihin soudetaan vielä päivien ajan – Kittilässä ja Ivalossa tilanne voi yhä muuttua pahemmaksi

Suosittelemme sinulle