Vaasan torilla järjestetty Black Lives Matter -mielenilmaus keräsi monta sataa ihmistä vastustamaan rasismia. Arvioiden mukaan yleisöä oli paikalla viitisensataa.
Mielenilmaus sujui rauhallisesti ja paikalla pidetyt puheet saivat yleisöltä kannatusta taputuksilla. Tapahtumassa kuultiin musiikkia ja jopa tanssittiin letkassa.
Vastaavia mielenilmauksia on järjestetty viime aikoina eri puolilla Suomea. Lauantaina tunteikas mielenilmaus keräsi satoja yhteen Jyväskylässä ja viime viikolla Helsingin Senaatintorilla vastaavaan kokoontui yli 3 000 osallistujaa. Väkeä oli niin paljon, että järjestäjät keskeyttivät mielenilmauksen poliisin toiveesta.
Yleisö saapui paikalle kylttien kanssa. Koronaviruksen vuoksi myös kasvomaskit olivat yleisiä. Kuva: Merja Siirilä / Yle
Kylttien sanoma oli yksiselitteinen: ei rasismia. Kuva: Merja Siirilä / Yle
Tapahtumassa useat pitivät puheenvuoron rasismin vastaisesta taistelusta. Lavalla mielenilmausta järjestämässä ollut Antonio Teca. Kuva: Merja Siirilä / Yle
Black lives matter -teksti toistui mielenilmaukseen osallistuneiden kylteissä. Kuva: Merja Siirilä / Yle
Kylteissä otettiin kantaa myös viime aikoina kuohuttaneeseen Teuvan tapaukseen. Kuva: Merja Siirilä / Yle
Black Lives Matter -liike syntyi Yhdysvalloissa vuonna 2013. Kuva: Merja Siirilä / Yle
Muutamissa kylteissä muistettiin myös muita henkilöitä, jotka ovat kuolleet poliisiväkivallan seurauksena. Kuva: Merja Siirilä / Yle
Mielenilmauksia on järjestetty ympäri maailmaa. Kuva: Merja Siirilä / Yle
Kuva: Merja Siirilä / Yle
Tapahtuman loppuvaiheessa ryhtyi yleisö tanssimaan. Pitkät tanssiletkat kiertelivät torilla. Kuva: Merja Siirilä / Yle
Kuva: Merja Siirilä / Yle
Banderolleissa otettiin voimakkaasti kantaa. Kuva: Merja Siirilä / Yle
Turvavälien pitäminen mielenilmauksessa onnistui Vaasan torille hyvin, lukuunottamatta ehkä letkassa tanssimista. Kuva: Merja Siirilä / Yle
Mielenilmauksella haluttiin muistuttaa, että Suomi ei ole rasismista vapaa maa. Kuva: Merja Siirilä / Yle