Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tarjolla lisää tietoa robottien käyttömahdollisuuksista – LUT-yliopisto kehitti kansainvälisen hoivarobotiikan oppaan yhdessä ruotsalais- ja saksalaisyliopiston kanssa

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto on osallistunut kansainväliseen projektiin, jonka tuloksena syntyi opas hoivarobotiikan käyttömahdollisuuksista.

robottilajittelija laboratoriossa.
Robottien käyttömahdollisuudet ovat laajentuneet terveydenhuollossa laboratorioista esimerkiksi fysioterapiaan. Kuva: Markus Leskinen / Yle
Tanja Hannus
Avaa Yle-sovelluksessa

Lappeenrannan-Lahden teknillisessä yliopistossa on kehitetty opasmateriaali hoivarobotiikan käyttöön.

Hoivarobotit ovat palvelurobotteja, joita käytetään pääasiassa hyvinvointialoilla tukemassa työntekijää tai asiakasta.

Hoivarobotti voi olla vaikkapa käden tärinää estävä ruokalusikka, fysioterapeutin rinnalla toimiva kuntoutuslaite tai työntekijää nostamisessa tai kurotteluissa avustava laite.

LUT-yliopisto kehitti yhdessä ruotsalaisen ja saksalaisen yliopiston kanssa kansainvälisen oppaan, jonka avulla lisätään tietoa robottien monipuolisista käyttömahdollisuuksista ja kehittymisestä.

LUT-yliopiston tuotantotalouden professori Helinä Melkas sanoo, että kun hoivarobottien hyödyt ymmärretään, hyvinvointiteknologiasta tulee selkeä osa sosiaali- ja terveysalan opintoja.

Hoivarobotiikan oppaat löytyvät LUT-yliopiston verkkosivulta.

Suosittelemme sinulle