Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Hämeen suurimmat luomutilat löytyvät Hattulasta ja Forssasta

Vuonna 2019 luomuviljelty peltoala kasvoi Hämeessä lähes viidenneksellä.

Valkoinen luomukaritsa
Luomulampaan tuotanto on nosteessa muun muassa Hämeessä. Kuva: Tiina Kokko / Yle
Anne-Maria Niskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Hämeessä luomuala jatkaa kasvua, vaikka luomutuotteiden käyttö maakuntien keskus- ja yleiskeittiöissä onkin vielä hyvin vähäistä.

Kanta- ja Päijät-Hämeessä oli viime vuonna yhteensä 3 360 maatilaa, joista luomutuotannossa oli 245 tilaa. Vuoteen 2018 verrattuna tiloja oli Hämeessä 76 vähemmän.

Tilojen vähentyessä on niiden keskikoko kuitenkin kasvanut Hämeessä 44 hehtaarista 55 hehtaariin. Hämeessä tilat ovat koko maan keskiarvoon verrattuna noin kuusi hehtaaria suurempia. Tilakoko kasvaa Hämeessä hieman muuta maata hitaammin.

Hämäläiset luomutilat ovat keskimääräistä suurempia. Niiden keskikoko oli viime vuonna Hämeessä 63 hehtaaria. MTK Hämeen tilastojen mukaan suurimmat luomutilat löytyvät Hattulasta ja Forssasta.

Luomuviljellyn pellon osuus oli viime vuonna koko Hämeessä 8,3 prosenttia. Päijät-Hämeen ykkönen oli Heinola, jossa peräti 18 prosenttia viljelyalasta oli jo luomussa. Kanta-Hämeessä kärkeä piti Riihimäki, jossa vastaava luku oli 16,4 prosenttia..

Suosittelemme