Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Daniel Bergerin ura oli jo rannevamman takia katkolla, mutta kuntoutus tuotti tulosta ja yllätysvoiton PGA-golfin paluukisassa

Kiertue piti kolme kuukautta koronataukoa ja Teksasissa pelattiin ilman yleisöä.

Daniel Berger poseeraa palkintopystin kanssa.
Daniel Bergerille maistui PGA-kiertueen voitto. Kuva: Getty Images
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Yllätysnimet ratkaisivat uusinnassa voiton, kun golfin PGA-ammattilaiskiertue palasi viikonloppuna kolmen kuukauden koronavirustauolta. Voittajaksi pelasi yhdysvaltalainen Daniel Berger, jonka ura oli katkolla vasemman ranteen vamman takia.

– Olen purrut hammasta viimeiset pari kuukautta. Olen iloinen, että kova kuntoutus tuotti tulosta, Berger sanoi kukistettuaan maanmiehensä Collin Morikawan ensimmäisellä uusintareiällä.

Berger ratkaisi 7,5 miljoonan palkintodollarin kisan par-tuloksella ensimmäisellä uusintareiällä. Hän löi lähestymislyöntinsä viheriön yli, mutta chippasi pallon kolmannellaan reiän viereen. Putin lyöminen reikään oli muodollisuus.

– Viimeksi kuluneet puolitoista vuotta ovat tuntuneet pitkiltä. Vammataustaani ajatellen voitto tekee tästä päivästä yhden elämäni hienoimmista, 27-vuotias Berger sanoi.

Hän ylsi PGA-kiertueen ykköseksi kolmannen kerran urallaan. Edelliset voitot olivat vuosilta 2016 ja 2017.

Teksasin Fort Worthissa pelaajat juhlivat ilman yleisöä, sillä kisa pelattiin suljettujen ovien takana.

Berger ja Morikawa päätyivät yhteistulokseen 265 lyöntiä. Brittiolympiavoittaja Justin Rose ja yhdysvaltalaiset Xander Schauffele, Jason Kokrak ja Bryson DeChambeau jakoivat kolmossijan. Schauffele johti kisaa kolmen kierroksen jälkeen.

Maailmanlistan ykkönen, Pohjois-Irlannin Rory McIlroy pelasi päätöspäivän 74 lyönnillä ja päätyi jakamaan 32. sijaa yhteistuloksella 274.

Lue myös:

Elias Haavisto jätti golfammattilaiset jalkoihinsa Paltamossa

Varner III ja Rose golffasivat kärkeen koronavirustauolta palanneella PGA-kiertueella

Suosittelemme sinulle