Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Viimeinenkin Siilinjärven Eurojackpot-voittaja lunasti vihdoin voittonsa – Veikkaus: "Tilaisuus oli varsin koruton, myös kakuton"

Mies odotteli 1,8 miljoonan euron voittonsa lunastamista noin kymmenen kuukautta

Veikkauksen mainoskakku.
Tällaista kakkua tarjottiin elokuussa Siilinjärvellä Eurojackpot-voiton kunniaksi. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Markku Malinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Viimeinenkin osuus Siilinjärvellä viime vuoden elokuussa pelatusta ennätyssuuresta Eurojackpot-voitosta on vihdoin lunastettu, Veikkaus tiedottaa.

Itäisessä Suomessa asuva mies odotteli noin kymmenen kuukautta, ennen kuin kävi Helsingissä Veikkauksen pääkonttorilla lunastamassa 1,8 miljoonan euron osuutensa voittopotista. Veikkaus oli saanut mieheen yhteyden viime marraskuussa.

– Tilaisuus oli lyhyt ja varsin koruton, myös kakuton. Voittajakahvituksia me emme tällä hetkellä koronan vuoksi järjestä, kertoo Veikkauksen viestintäpäällikkö Tomi Auremaa.

Mies oli kertonut Veikkaukselle aiemmin, että ”aikaa on mennyt niin paljon kaikkeen muuhun, ettei ole Helsinkiin ehtinyt”.

Veikkauksen onnenpelien voitot pitää lunastaa vuoden sisällä arvontapäivästä.

Siilinjärven keskustassa Pohjois-Savossa sijaitsevassa supermarketissa pelattiin elokuussa Eurojackpotin kimppapeli, jolla voitettiin 92 miljoonaa euroa.

Suosittelemme