Yhdysvalloissa tapahtunut mustan George Floydin järkyttävä murha on laukaissut laajan keskustelun rasismista. Amerikkalainen poliisi antoi rasismille kasvot, mutta rasismin kasvot eivät aina ole valkoiset, eikä kaikki rasismi ilmene väkivaltana. Suomalainen rasismi on erilaista kuin amerikkalainen tai srilankalainen rasismi.
Suomessa on suhteessa muihin maihin hyvin vähän ulkomaalaisia, ja ennen 1990-lukua heitä oli tuskin ollenkaan. Tästä syystä monilla suomalaisilla hyvin vähän tai ei lainkaan kokemuksia vuorovaikutuksesta ei-valkoisten ihmisten kanssa. Tämä näkyy siinä, että meihin maahanmuuttajiin ei vielä nytkään, vuonna 2020 oikein osata suhtautua: ollaan avoimen rasistisia tai sitten alleviivataan omaa suvaitsevaisuutta.
Tuore esimerkki avoimesta rasismista on kansanedustaja Ano Turtiaisen rasistinen twiitti, joka hakee törkeydessään vertaistaan. Samaan sarjaan kuuluu perussuomalaisen ajatuspaja Perustan nyt julkaisukiellossa oleva teos. Siinä kirjoitetaan että “rajat ylittävillä pariutumisilla on rikottu muunmuassa. rodun ja kansakunnan luottamuksellista suhdetta”. Sen lisäksi väitetään syyksi suomalaisten naisten halua kostaa yhteiskunnalle se, etteivät he ole kelvanneet suomalaisille miehille.
Minua ei 90-luvulla päästetty yökerhoon ihonvärini takia, mitä kukaan ei pitänyt kummallisena.
Helsingin Sanomissa julkaistiin hiljattain juttu kyselytutkimuksesta, jonka mukaan erityisesti afrikkalaistaustaiset kokevat Suomessa usein rasismia ja syrjintää. Moni jutussa mainittu esimerkki on tuttua minullekin.
En vähättele tutkimuksessa haastateltujen kokemuksia yhtään, mutta oma kokemukseni on, että Suomessa on menty monessa mielessä hurjasti eteenpäin. Minua ei 90-luvulla päästetty yökerhoon ihonvärini takia, mitä kukaan ei pitänyt kummallisena. Myös rasistinen huutelu on vähentynyt, ja se on yleisesti erittäin tuomittavaa.
Tilalle on kuitenkin tullut ”positiivinen rasismi”, jota toimittaja Sanna Ukkola kuvaa purevasti tässä taannoisessa blogissaan. Kirjailija Silvia Hosseini puhuu samasta asiasta Ylen ei-valkoisia kirjailijoita käsittelevässä jutussa. ”On yhdenlaista rasismia kohdella jotakuta kiltimmin sen takia, että hän on ruskea tai musta”.
Hosseini on huolestunut siitä, että jotkut kriitikot ja kustantamot arvottavat kirjailijan etnisyyttä teoksen kirjallisia ansioita korkeammalle. Hosseini myös kertoo, että ”etnisten kirjailijoiden” odotetaan usein kirjoittavan ”etnisistä aiheista” eikä siitä, minkä alan asiantuntijoita he ovat.
Tunnistan tämän täysin. Minuakin pyydetään lähes yhtä usein kirjoittamaan tai puhumaan ”maahanmuuttajan näkökulmasta” kuin omasta alastani, johtamisesta.
Syntyminen matalaan kastiin tai kastittomaksi tarkoittaa, että edellytykset hyvään elämään ovat olemattomat.
Joskus rasismi on ilmiselvää ja tunnistettavaa. Näkyvä rakenteellinen rasismi on virallista ja systemaattista eriarvoista kohtelua, esimerkiksi Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmä ja Yhdysvaltojen rotuerottelun ns. Jim Crow -lait. Joskus taas rakenteet ovat enemmän piilossa, kuten Intiassa tai kotimaassani Sri Lankassa: vaikka kastijärjestelmä on virallisesti laitonta, käytännössä syntyminen matalaan kastiin tai kastittomaksi tarkoittaa, että edellytykset hyvään elämään ovat olemattomat.
Myös Yhdysvaltojen mellakoita selittää suurelta osin piilevä rakenteellinen rasismi. Sitä kuvaa erinomaisesti vuonna 2016 ilmestynyt palkittu dokumentti 13. lisäys. Nimi tulee perustuslain lisäyksestä, joka kielsi orjuuden muissa tapauksissa kuin rangaistuksena rikoksista.
Dokumentti vyöryttää uskomattoman määrän esimerkkejä rakenteellisesta rasismista satojen vuosien ajalta nykypäivään saakka. Mustille tuomitaan samoista rikoksista pitempiä tuomioita kuin valkoisille. Yli 30-vuotta sitten tuli voimaan laki, joka määräsi crack-kokaiinin käytöstä mustille jopa satakertaiset tuomiot verrattuna valkoisten suosimaan kokaiinin käytöstä annettuihin tuomioihin.
Tämä selittää suurelta osin mustien vankien valtavaa määrää vankiloissa. Mustien vankien määrä kasvaa jatkuvasti: joka kolmas musta mies joutuu todennäköisesti jossain elämänsä vaiheessa vankilaan.
Ei kai ole minun syyni, jos isoisä oli natsi tai jos isoisän isoisä piti orjia tai valloitti siirtomaita?
Suomessa ei ehkä ole dokumentin kuvaamaa tai kastijärjestelmään verrattavaa rakenteellista rasismia, mutta ei Suomikaan ole synnitön. Saamelaisia on kaikissa Pohjoismaissa kohdeltu kaltoin valtion toimesta: heitä on mm. alistettu pakkosiirroille ja nöyryyttäville tutkimuksille. Ruotsi ja Norja ovat pyytäneet saamelaisten kohtelua anteeksi – Suomi ei.
Miksi meidän tulisi tuntea syyllisyyttä esi-isiemme teoista? Ei kai ole minun syyni, jos isoisä oli natsi tai jos isoisän isoisä piti orjia tai valloitti siirtomaita? Kyse ei ole syyllisyydestä vaan sen ymmärtämisestä, että nykyisyyttä ei ole olemassa historiasta irrallaan.
On ymmärrettävä maiden ja kansojen historiaa. Näin pystymme näkemään tämän päivän tapahtumat oikeassa yhteydessä ja ymmärrämme monimutkaisia syy-seuraussuhteita.
Tieto vähentää rasismia ja normaalit arkipäivän kohtaamiset ovat parasta asennekasvatusta.
Rajkumar Sabanadesan
Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja entinen turvapaikanhakija.
Aiheesta voi keskustella 19.6. klo 23:00 asti.
Lue myös
Samuli Vauramon kolumni: Leikin loppu
Maryan Abdulkarimin kolumni: Demokratia ei suojele mustaa väestöä Yhdysvalloissa