Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pyöräily saaristossa on senttipeliä olemattomiksi murentuneiden pientareiden takia – vanhat tiet kapeita, pyöräväyliä vain vähän

Maantien ja samalla pientareiden leventäminen ei ole helppoa eikä halpaa.

Pyöräily saaristossa on senttipeliä
Lassi Lähteenmäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Yksi vannoo Saimaan nimeen, toinen luottaa Saaristomeren vetovoimaan. Molemmat kohteet ovat pyöräilijän paratiiseja.

Merimaisemaan ei kuitenkaan kannata liikaa uppoutua. Kapeilla väylillä pitää pysytellä visusti pientareella tai sen puuttuessa aivan tien reunassa.

Rantaan saapuva lautta sylkee autojonon tielle ja vastaan saattaa tulla toinen jono seuraavalta lautalta. Tässä tilanteessa on viisainta odotella tien vieressä liikenteen rauhoittumista.

Merimaskussa tien fiennar on kapea.
Olematon asfalttipiennar on tuttu näky saariston teillä. Kuva: Lassi Lähteenmäki / Yle

Väyliä kehitetään tuskaisen hitaasti

Erillisiä pyöräväyliä löytyy Saariston rengastieltä vain vähän. Turusta pääsee Paraisille ja sieltä Nauvon lautalle pyörätietä pitkin.

Ennen osa Paraisten pyöräilyväylistä oli hiekkapäällysteisiä polkuja. Viime vuosina niitä on päällystetty asfaltilla.

Nauvon saarella polkija joutuu polkemaan kapealla tiellä pientareella, samoin Korppoossa. Näitten saarten autoliikenne kulkee sykleissä. Kun lautta tulee rantaan, autoletka lähtee liikkeelle. Lauttoja on useita, joten pyöräilijä kohtaa autoletkan varmasti toistekin.

Myös Iniön ja Houskarin teiltä puuttuvat pyörätiet, mutta autoliikenne on näissä saaristopaikoissa hiljaista. Kustaviin saavuttaessa liikenne alkaa taas vilkastua. Valtatie 8:n varrella on piennarta enemmän, samoin liikennettä.

Pyörämatkailu on suosittua Turun saaristossa.
Lauttamatka avaa kulkijalle hyvät merinäkymät, mutta vesimatkan jälkeen autoja tulee pitkässä letkassa. Kuva: Lassi Lähteenmäki / Yle

Taival Naantalista Aaslaan on haastava

Pienen rengastien suosio on viime vuosina kasvanut nopeasti, sillä kaikilla pyöräilijöillä ei ole aikaa polkea useampia päiviä. Vesimatka Östern-aluksella Aaslan Hangasta Nauvoon on myös monen mieleen.

Pienen ja ison rengastien kartat ja lauttatiedot löydät täältä.

Pienen rengastien kulkijan kannattaa olla valpas, sillä varsinkin perjantaisin ja sunnuntaisin kesämökkiliikenne on vilkasta Naantalin saaristossa.

Naantalin Luonnonmaalle on rakennettu uusi pyörätie, mutta 16-metrinen Särkänsalmen silta on ensimmäinen koetinkivi tottumattomalle polkijalle: silta on kapea ja polkijan piennar lähes olematon.

Sillan jälkeen tullaan Merimaskun puolelle, jossa piennar on paikoin kokonaan kadonnut. Tässä kohtaa Taattistenjärven nurkilla tie mutkittelee ja näkyvyys on heikko.

Jarkko Jalava polkee Merimaskussa.
Jarkko Jalava pitää erittäin vaarallisena Taattistenjärven mutkaa, jossa asfalttipiennar on rikkonainen ja paikoin olematon. Kuva: Lassi Lähteenmäki / Yle

Rymättyläntietä lähes päivittäin polkeva rymättyläläinen Jarkko Jalava on soitellut toistuvasti tieviranomaisille pahimpien kohtien paikkaamiseksi, mutta mitään ei ole tapahtunut.

– Pitääkö siinä joku vahinko sattua, ennen kuin se korjataan?

Yle ei onnistunut tavoittamaan Elyn liikenneturvallisuusasiantuntijaa lomakauden takia.

Merimaskun vaarallisen kohdan jälkeen pyörätie alkaa Poikosta ja päättyy vähän ennen Rymättylän kirkonkylää. Tästä eteenpäin polkija ei enää pyörätietä näe.

Mutkainen ja pienen pientareen tie kurvaa Röölään ja sieltä sillan yli Airismaalle ja lossireissun päätteeksi Aaslan saarelle, josta Östern-alus lähtee Seilin kautta Nauvoon.

Suunnitelma ehdottaa uusia pyöräteitä

Vanhojen saaristoteiden ongelma on siinä, että ne on aikoinaan rakennettu liian kapeiksi, sen aikaisten normien mukaisesti ja autoliikennettä varten.

Maantien ja samalla pientareiden leventäminen ei ole ihan helppo juttu, sillä uutta massaa pitää levennyksen alle lisätä ojan pohjalle asti. Pieneltä remontilta näyttävä levennys tulee siis kalliiksi.

Saariston pienen rengastien pyöräilyn ja jalankulun kehittämissuunnitelmassa ehdotetaan ensimmäisessä vaiheessa noin 4 miljoonan euron remonttia liikenneturvallisuuden parantamiseen.

Ely-keskuksen sekä Naantalin ja Paraisten kaupunkien tilaaman ohjelman tuoreessa loppuraportissa pidetään tärkeänä, että Särkänsalmen sillalta Merimaskun halki Rymättylän kirkonkylään asti olisi yhtenäinen pyöräily- ja kävelyväylä. Uusien väylien rakentaminen maksaisi yli 3 miljoonaa euroa.

Pyöräilijöitä Saariston rengastiellä.
Tuttu tilanne Saariston rengastiellä: autoja tulee letkassa kumpaankin suuntaan. Kuva: Lassi Lähteenmäki / Yle

Rengastieltä puuttuu isäntä

Lauri Hokkinen on ollut Saariston rengastietä perustamassa 20 vuotta sitten ja työskennellyt pitkään sen kehittämiseksi. Nyttemmin tietokirjailijaksi ryhtynyt Hokkinen tietää, mikä voisi auttaa vauhdittamaan tiestöremontteja.

Saariston rengastieltä puuttuu isäntä eli taho, joka kehittäisi reittiä ja lobbaisi sen puolesta. Parainen, Naantali ja monet muut reitin varren kunnat kyllä reittiä esittelevät, mutta koko reitin kattava vastuunkantaja ja kehittäjä Hokkisen mukaan puuttuu.

Mikäli tällainen taho olisi olemassa, vaatimus tieremonteista menisi kipakammin päättäjien ja tieinsinöörien tietoon ja painetta syntyisi.

Jos Saariston rengastiellä olisi toimiva isäntä, myös koko reitin ajankohtaiset tiedot olisi helpommin saatavissa. Lauri Hokkisen mukaan netissä pitää nyt käydä monilla sivuilla, jotta rengasmatkan suunnitteluun tarvittavat tiedot eli majapaikat, lauttayhteydet, nähtävyydet ja aukioloajat saisi kerättyä.

Lauri Hokkinen, pyörämatkailu
Lauri Hokkinen esittelee uusimmassa kirjassaan saaristohenkisiä kulttuurikohteita rengastien varrelta. Kuva: Lassi Lähteenmäki / Yle

Saariston museoita ja komeita rakennuksia

Lauri Hokkinen on itse kirjoittanut useita kirjoja pyöräilyreiteistä, myös Saariston rengastiestä. Kesäkuun lopulla julkaistu tuorein opas esittelee saaristoreitin varren kulttuurikohteita.

Hokkinen esittelee kirjassaan muun muassa Paraisten Malmin kiehtovia rakennuksia merkkihenkilöineen, Askaisten Louhisaaren elämää, Houtskarin saaristomuseota ja Röölän sillinkalastushistoriaa Dikseli-museon vinkkelistä.

Saariston rengastiellä ja pienellä rengastiellä kulkee kesäisin noin 6 000 polkijaa. Tämän lisäksi moninkertainen määrä tutustuu vuosittain reittiin henkilöauton tai linja-auton kyydissä. Perustietoa Saariston rengastiestä löydät täältä.

Oletko pyöräillyt saaristoteillä? Koitko reitit turvallisiksi? Voit keskustella aiheesta jutun alla lauantaihin kello 23:een saakka. Tarvitset keskustelua varten Yle-tunnuksen.

Lue lisää:

Saariston rengastiellä tehtiin kävijäennätys kesän aikana

Suosittelemme sinulle