Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Dragon Mining haluaisi tehdä Oriveden kaivoksen vuosien laittomasta jätekertymästä laillisen – ely on eri mieltä

Laiton kaatopaikka paljastui vuonna 2018.

Mies ja kaivoskone kaivoskäytävässä
Oriveden kultakaivos suljettiin 2019. Kuva: Yle
Mari Siltanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oriveden kultakaivoksen laitonta kaatopaikkaa on seurattu pitkään. Itse kultakaivoksen toiminta päättyi vuonna 2019, mutta kaivokseen vuosien aikana varastoiduista jätteistä ehdittiin poistaa vain osa.

Dragon Mining keräsi jätteitä kaivostunneliin vuosia. Sitä ennen tunneliin säilöi kaivosta aiemmin pyörittänyt Outokumpu.

Tämän vuoden huhtikuussa Dragon Mining esitti Pirkanmaan ely-keskukselle, että jätteet voisikin jättää kaivokseen. Yhtiö hakisi niille ympäristölupaa.

Ely-keskus oli eri mieltä. Se antoi kesäkuussa kehotuksen siivota jätteet pois, kuitenkin vaiheittain, jotta töiden turvallisuus voidaan taata.

Jätettä jäljellä vähintään 310 000 kiloa

Viime vuosien aikana ely-keskus ja kaivosyhtiö ovat käyneet keskustelua siitä, mitä jätteille pitäisi tehdä.

Dragon Mining on esimerkiksi teettänyt kairaustutkimuksia, jotta jätteen laatu selviäisi. Yhtiön mukaan jätteet ovat kuin yhdyskuntajätettä, josta on poistettu biojäte ja erilliskeräysjäte.

Myös kaivoksen rakenteita on käyty läpi. TUKES on sanonut lausunnossaan, ettei jätteiden poistaminen ole turvallista. Ely-keskuksen mukaan se kuitenkin olisi turvallista, jos poistaminen aloitetaan ylhäältä päin ja se tehtäisiin vaiheittain.

Vuoden 2019 helmikuuhun mennessä Dragon Mining poisti jätettä 28 460 kiloa. Yhtiön teettämän raportin mukaan jätettä on jäljellä noin 310 000 – 465 000 kiloa.

Jätteiden poistaminen pitäisi aloittaa viimeistään syksyllä

Ely-keskuksen kanta on, ettei jätteen laatua voi varmuudella määrittää kairauksien avulla. Jätteet on siis poistettava.

– Ratkaisu hakea jätetäytölle ympäristölupaa jälkikäteen ei voi olla ensisijainen ratkaisu, toteaa ely-keskus poistokehotuksessa.

Rakenteetkin sallivat jätteiden poistamisen, sillä elyn mukaan kairauksia varten tehdyt tuennat riittävät tukemaan kaivoksen lisäkaivauksia varten. Turvallisuuden takia tilannetta on kuitenkin arvioitava pitkin matkaa.

Dragon Miningilla on nyt heinäkuun loppuun asti aikaa esittää ely-keskukselle työsuunnitelma jätteiden poistamisesta. Lisäksi yhtiön pitää tehdä arvio mahdollisen lisätukemisen tarpeesta.

Jätteiden poistaminen puolestaan pitäisi aloittaa viimeistään 1. syyskuuta.

Samaan aikaan poliisilla jatkuu Oriveden kaivoksen jätteisiin liittyvä tutkinta törkeästä ympäristön turmelemisesta.

Lue lisää:

Dragon Mining aikoo etsiä kultaa Oriveden suljetun kaivoksen ympäriltä

Dragon Mining on alkanut sulkea Suomen vanhinta kultakaivosta – kaivos ehti ehtyä ennen kuin kielto oikeudesta tuli

Dragon Mining pani yllättäen kohutun kultakaivoksen tauolle Suomessa – uutinen paljastui Hongkongin pörssin kautta

Salaisesta kaatopaikasta kaivoksen sisältä saatu jätettä pois jo lähes 30 000 kiloa – kukaan ei tiedä, paljonko sitä on vielä jäljellä

Poliisi aikoo pian tarkastaa, mitä kultakaivoksen salaiseen kaatopaikkaan oikein on kätketty: Uutta tietoa tutkinnasta

Analyysi: Oriveden kaivosta pyöritetään ikivanhalla ympäristöluvalla – valitusrumba on venynyt niin pitkään, että Dragon Mining kertoo jo saaneensa kaivoksesta lähes kaiken haluamansa

Syvältä kaivoksesta paljastunut salainen kaatopaikka ei ehkä koskaan puhdistu täysin, selviää Dragon Miningin papereista – "Se jää nähtäväksi"

Suosittelemme sinulle