Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Sinfonia Lahden korona-ajan verkkovideoita on katsottu jo yli puoli miljoonaa kertaa

Yksistään Finlandia-video on kerännyt eri alustoilla jo 340 000 katselukertaa.

Sinfonia Lahden verkkovideon tekoa Kaarimedian tiloissa Lahdessa
Jarkko Felin viimeistelee Sinfonia Lahden videon ääntä ja kuvaa yhdessä teknisen tuottajan Simo Haakanan kanssa. Kuva: Petri Niemi/Yle
Miia Lahti
Avaa Yle-sovelluksessa

Sinfonia Lahden koronaepidemian aikana tuottamat verkkosisällöt ovat saavuttaneet jo yli puoli miljoonaa katselukertaa. Suurimman yksittäisen katsojamäärän, noin 339 000 katselukertaa, on kerännyt huhtikuun alussa julkaistu äänitys Sibeliuksen Finlandiasta.

Orkesterin muusikot nauhoittivat Finlandian ääniraidat kukin kotona matkapuhelimillaan. Brittilehti The Guardian nosti huhtikuun puolivälissä äänitteen yhdeksi korona-ajan parhaista verkkotallenteista.

Lahden lyseossa kuvattu, koulujen päättäjäisten yhteydessä julkaistu Gaudeamus igitur -äänite on kerännyt 27 000 katselukertaa. Finlandia-versiota, jonka hymniosuudessa on mukana Lahden musiikkiluokkien Laulupuu-kuoro, on katsottu 18 000 kertaa.

Julkaisuja on luvassa läpi kesän. Tarjolle tulevat Juhannustanssit-konsertti, soivia postikortteja Lahdesta ja Lapset kysyvät – orkesteri vastaa -sarja.

Lue lisää:

Katso: Sinfoniaorkesteri yllätti valmistuvat musiikkivideolla, jota äänitettiin koronan takia kahdeksan kertaa

Suosittelemme