Presidentti Donald Trump ei tiennyt, että Britannia on ydinasevalta ja tiedusteli muun muassa sitä, onko Suomi osa Venäjää.
Näin väittää Trumpin entinen turvallisuusneuvonantaja John Bolton tuoreessa paljastuskirjassaan, josta The New York Times on julkaissut katkelmia.
Lisäksi Bolton kertoo kirjassaan, kuinka Trump teki kauppaneuvotteluissa Kiinan kanssa ratkaisuja sillä perusteella, mikä auttaisi häntä tulemaan valituksi uudelleen.
Kirjan mukaan Trump aneli suoraan presidentti Xi Jinpingiltä, että Kiina ostaisi runsaasti amerikkalaisia maataloustuotteita, jotta Trump voittaisi maatalouteen nojaavien osavaltioiden äänet tämän vuoden vaaleissa.
Jo aiemmissa kirjasta julkaistuissa tiedoissa on käynyt ilmi, kuinka Bolton oli äimistynyt siitä, miten presidentille uudelleenvalinta oli ainoa tärkeä asia, vaikka se merkitsisi kansakunnan vaarantamista tai heikentämistä.
– Minun on vaikea keksiä Valkoisessa talossa viettämältäni ajalta yhtäkään merkittävää Trumpin päätöstä, joka ei perustunut laskelmiin uudelleenvalinnasta.
"Pompeo pilkkasi Trumpia"
Entinen turvallisuusneuvonantaja maalaa kirjassaan The Room Where It Happened (Huone, jossa se tapahtui) kuvaa presidentistä, joka on täysin tietämätön maailmanpolitiikan perusfaktoista ja perso autoritääristen johtajien mielistelyille.
Bolton kuvaa Valkoisen talon tiedustelu- ja turvallisuusselontekokokouksia ajanhaaskaukseksi, sillä ”suurin osa ajasta meni Trumpin kuuntelemiseen sen sijaan, että Trump olisi kuunnellut asiantuntijoita."
Boltonin mukaan jopa Trumpin vankkumattomimmat avustajat pilkkasivat tätä salaa. Kun Trump tapasi vuonna 2018 Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin, kertoo Bolton, että ulkoministeri Mike Pompeo sujautti hänelle Trumpia halveksivan lappusen, jossa luki "Hän puhuu täyttä paskaa."
John Bolton oli Trumpin turvallisuusneuvonantaja huhtikuusta 2018 syyskuuhun 2019, jolloin Trump erotti hänet erimielisyyksiin viitaten.
Keskiviikkona Yhdysvaltain oikeuministeriö ilmoitti hakeneensa oikeudelta kiireellistä päätöstä estää Boltonin kirjan julkaisu. Trumpin hallinto on jo aiemmin pyrkinyt estämään kirjan julkaisun kansallisen turvallisuuden perusteella.
Lue myös:
Trumpin hallinto haastaa ex-neuvonantaja Boltonin oikeuteen estääkseen paljastuskirjan julkaisemisen
Päivitetty klo 4.38: Lisätty tieto, jonka mukaan Yhdysvaltain oikeusministeriö hakee kiireellistä päätöstä estää Boltonin kirjan julkaisu.