Miljardien talkoot
Valtioiden rahakirstut ovat nyt avoinna, mutta koronakriisin pelastuspaketeista rahaa jaetaan eri maissa eri tavoin.
Saksa elvyttää sähköautoilla
^
Tämän lisäksi Saksa tukee turismia ja matkailua 25 miljardilla eurolla.
Saksa laskee myös verotusta: arvonlisävero laskee 19:stä 16 prosenttiin.
Myös lapsiperheet saavat tukipaketissa kädenojennuksen. Perheitä tuetaan 300 eurolla jokaista lasta kohden.
Ranskan autokauppa hyytyi koronakriisin takia
^
Ranskan autoteollisuus saa siis merkittävän siivun 136 miljardin tukipaketista.
Ranskalle tärkeää ravintola-alaa ja turismia valtio tukee noin 18 miljardilla eurolla. Myös maan lentoteollisuus on saamassa 15 miljardia euroa.
Ranskan rajoitustoimet koronakriisin aikana ovat olleet mittavat. Lomautetuiksi on joutunut arviolta 13 miljoonaa ihmistä. Lomautusten hintalapuksi arvioidaan 31 miljardia euroa. Kaksi kolmannesta tulee valtion rahakirstusta, loput työttömyysvakuutuksista.
Italia ojentaa kätensä työttömille ja turismille
^
Turismiin korvamerkittyjen varojen tarkoituksena on tukea yrityksiä, jotka joutuvat muuntautumaan turvaväleihin ja muihin koronarajoituksiin.
Italia on myös tehnyt linjauksen, jonka mukaan alle 250 miljoonan euron liikevoitosta ei tarvitse maksaa kesäkuun aikana tuotantoveroa.
Pahasta työvoimapulasta kärsivään maatalouteen on tarkoitus pumpata miljardi euroa. Italia aikoo myös myöntää oleskelulupia siirtolaisille, jotka työskentelevät maataloudessa ja taloudenhoidossa.
Terveydenhuolto saa potista yli 3 miljardia. Yliopistoihin ja tutkimukseen ohjataan 1,4 miljardia euroa.
Suomi on päättänyt lentää sinivalkoisin siivin myös koronan jälkeen
Suomi on saanut komissiolta siunauksen noin 600 miljoonan euron valtiontakaukselle Finnairin rahoitustarpeisiin.
Tämän lisäksi valtio voi osallistua 286 miljoonalla eurolla Finnairin osakeantiin. Käytännössä valtion suhteellinen omistusosuus ei annissa kasva.
^
Ruotsi on myöntänyt roimasti lainantakauksia vientiyrityksille
Kaikkiaan työllisyyttä ja taloutta tukevat suorat toimet ovat noin 240 miljardia kruunua, eli lähes 23 miljardia euroa.
Valtion tukia ja lomautustukia on käytetty erityisesti hotelli- ja ravintola-alalla. Ruotsi tukee myös autoteollisuutta, jota on erityisesti Etelä-Ruotsissa.
Ruotsin kriisipaketti yritysten ja työpaikkojen tueksi on kooltaan 26 miljardia euroa. Pakettiin kuuluu lomautustuen lisäksi sairauslomien kustannuksia ja verolykkäyksiä.
Lainatakauksia vientiyrityksille 33 miljardin kruunun eli runsaan 3 miljardin euron edestä. Tämä on 20 miljardia kruunua enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
EU seuraa jäsenmaidensa tukea paikalliselle teollisuudelle ja yrityksille
Joskus käy niin, että julkisin varoin tuettu yritys saa kohtuutonta etua muihin samalla alalla toimiviin yrityksiin nähden. EU puuttuu tukiin, joiden se katsoo vääristävän kilpailua. Nyt koronakriisin aikana valtiontuki- ja budjettisäännöksiä on höllennetty.
EU-maiden koronakriisin aikaisten valtiontukien arvo on yhteenlaskettuna noin 2 200 miljardia euroa. Valtioiden välillä on suuria eroja.
^
Jotkut valtiontuista ovat suoria avustuksia, toiset lainoja ja takuita. Tämän lisäksi nämä luvut ovat arvioita kokonaisuudesta ja ne voivat muuttua jopa päivittäin.
Koko EU:n tasolla taloutta elvytetään myös monella muulla eri keinolla
^
Tekijät
Lähteet
Julkaistu 19.6.2020 7:10