Poliisi kohtasi viime yönä vastarintaa Helsingin Hietaniemessä, kun se meni keskeyttämään meneillään ollutta joukkotappelua. Nuoriso hyökkäsi poliisipartioita vastaan heittelemällä kiviä ja pulloja sekä ampumalla ilotulitteita poliisia päin.
Muutama poliisi sai jonkinasteisia vammoja, ja usea poliisiauto ja yksityinen kulkuneuvo kärsi. Poliisi otti viisi alaikäistä poikaa kiinni, joista yksi vietiin kotiin. Tapausta tutkitaan nyt rikosnimikkeillä virkamiehen fyysinen vastustaminen ja vahingonteko.
Vastaavat tapaukset ovat hyvin harvinaisia, kertoo Helsingin poliisin komisario Katja Nissinen.
– Poliisi on puuttunut tilanteeseen, jossa on ollut tappelua ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantumisen riski. Sitten onkin käynyt näin. Tosi poikkeuksellista.
– Joillain mielenosoituksilla poliisia on heitelty esineillä, mutta nekin ovat olleet yksittäisiä tapauksia.
Nissinen kertoo helsinkiläisen alaikäisen nuoren vastustavan virkavaltaa tyypillisimmillään hieman päihtyneenä. Saattaa syntyä jonkinlainen nujakka, tai nuori ehkä itse häiriköi muita.
Joskus nuori täytyy ottaa kiinni. Nissinen tarkoittaa tällä fyysistä kiinniottoa, esimerkiksi tarttumista kädestä.
– On sellaisia tilanteita, joissa joko muulle ryhmälle näyttääkseen tai päihtymyksestä juontuvasta ymmärtämättömyydestä johtuen nuori pistää hanttiin. Tämä on se tavallisin tilanne, jossa nuori käy poliisia vastaan, Nissinen sanoo.
Tällaiset tapaukset eivät kuitenkaan ole kovin yleisiä. Yleensä, kun alaikäinen viedään kotiin tai poliisilaitokselle, nuori on jo rauhoittunut, Nissinen sanoo.
Monet Hietaniemessä olleista poliisille tuttuja nuoria
Komisario Katja Nissinen haluaisi nuorten ymmärtävän, että poliisia vastustaessaan saattaa syyllistyä rikokseen. Hän on huolissaan nuorista.
– Helsingin poliisilla on tavoitteena luoda luottamukselliset suhteet kaupungin nuoriin. Tapaamme heitä tosi paljon ja menemme jutulle silloinkin, kun mitään ei tapahdu. Hyvässä hengessä.
– Emme halua missään tapauksessa vastakkainasettelua poliisin ja nuorten välille. Kun poliisi toimittaa virkaansa, hänen tulee saada tehdä niin rauhassa. Muuten tulee itselle vaikeuksia.
Nissinen kertoo, että viimeöisen Hietaniemen tapauksen aikaan paikalla oli nuoria, jotka ovat poliisille tuttuja. Hän ei tarkenna, olivatko juuri rikoksesta epäillyt nuoret poliisin ennen tapaamia.
Poliisi aikoo olla tuttuihin nuoriin ja heidän vanhempiinsa nyt yhteydessä. Heidän kanssaan halutaan käydä rakentavaa keskustelua siitä, miksi viime yönä tapahtui mitä tapahtui.
– Voi olla joskus niin, että nuori itse tarvitsee apua. Jos muut ihmiset ryhtyvät häiritsemään poliisin toimintaa, avunanto voi vaarantua. Se olisi kauhean vakavaa.
Ei somenostatukselle
Nissinen toivoisi, etteivät nuoret käyttäisi tällaisia konfliktitilanteita oman sosiaalisen median profiilin nostamiseen. Hän tarkoittaa muun muassa videoiden kuvaamista vastustustilanteissa ja niiden jakamista jälkeenpäin. Nissinen sanoo tämän olevan yleistä tapauksissa, joissa nuori vastustaa poliisia.
– Sillä saa näkyvyyttä, mutta se on kyseenalaista näkyvyyttä. Väärin toimimalla voi saada fanitusta muilta.
Nissinen korostaa, ettei suomalaisten ja poliisin välillä ole juurikaan vastakkainasettelua. Tätä tukee esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimus viime vuodelta, jonka mukaan poliisi on suomalaisten mielestä luotettavin yhteiskunnan instituutio.
Poliisi pyrkii Nissisen mukaan toimimaan aina rakentavasti ja sovittelevasti.
– Toivottavasti tällaiset tapaukset eivät lietsoisi lisää vastaavanlaisia konflikteja.
Komisario painottaa vanhempien vastuuta. Hän haluaa, että vanhemmat tietävät, missä alaikäiset viettävät aikaansa. Ongelmia voi silloin ehkäistä paremmin.
– Tavoitteena on saada mahdollisimman monen paikalla olleen nuoren vanhemmalle tieto siitä, missä lapsi on juhannusyönä ollut.
Muokattu 20.6. klo 14.41: Pääkuvan yhteydessä luki alun perin, että Hietaniemessä olisi nähtävissä jälkiä yön tapahtumista. Ei kuitenkaan ole tiedossa, onko esimerkiksi paikkoja rikottu selkkauksen aikana.