Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Helsingin poliisi lisää valvontaa juhannuspäivän iltaan ja yöhön – taustalla on nuorten viimeöinen rähinöinti Hietaniemessä

Helsingin poliisin mukaan tehostuksella tavoitellaan turvallisuudentunnetta ja ennaltaehkäisyä.

Kuvassa on Hietaniemen uimaranta.
Poliisi selvitti juhannusaaton ja juhannuspäivän välisenä yönä joukkotappelua Hietaniemen rannalla. Nuoret käyttäytyivät uhkaavasti myös poliisia kohti, muun muassa ampuivat ilotulitteita viranomaisia päin. Kuvan nuoret eivät liity rähinöintiin. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Saara Hirvonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin poliisi tehostaa juhannusjuhlinnan valvontaa lauantai-illaksi ja yöksi. Poliisi kertoo lisäävänsä työntekijöitä ja jalkautuu muun muassa suosituille juhlintapaikoille.

Lisätoimien taustalla on lauantain vastaisena yönä Hietaniemen rannalla tapahtunut välikohtaus. Poliisi selvitti joukkotappelua, mutta nuoriso alkoi käyttäytyä uhkaavasti myös poliisia kohtaan. Nuoret muun muassa ampuivat ilotulitteita viranomaisia kohti.

Perinteisesti juhannukset ovat sujuneet Helsingissä rauhallisesti. Vaikka tehostamisella reagoidaan viime yön tapahtumaan, poliisi painottaa, että juhannuspäivän valvonnassa on kyse poliisin perustehtävästä eli yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvonnasta.

– Viime yön välikohtaus oli poikkeuksellinen, ja haluamme reagoida tilanteeseen ennalta estävästi. Helsinkiin kokoontuu tyypillisesti juhlijoita myös muualta pääkaupunkiseudulta. Tehostamalla valvontaa pyrimme siihen, että kaikilla on turvallinen olo viettää juhannusta ja että mahdollisiin häiriöihin pystytään puuttumaan matalalla kynnyksellä, kertoo komisario Katja Nissinen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi vetoaa vanhempiin

Poliisi kehottaa vanhempia keskustelemaan nuortensa kanssa, miten ja missä seurassa he viettävät juhannusta. Pelisäännöt on hyvä käydä läpi, poliisi muistuttaa. Joukossa tilanteet voivat kärjistyä nopeasti ja tunne vie helposti mukanaan.

– Jos kaupungilla syntyy uhkaava tilanne, on syytä hakeutua kauemmaksi tapahtumapaikalta ja soittaa tarvittaessa hätäkeskukseen. Poliisin käskyjä on aina noudatettava. Pää on syytä pitää kylmänä ja välttää levottomuuksiin mukaan menemistä, Nissinen ohjeistaa.

Poliisit kiertävät kaupungilla ja kyselevät kuulumisia erityisesti nuorilta. Partioiville poliiseille voi myös kertoa havainnoistaan ja poliisi puuttuu mahdollisiin häiriöihin.

Poliisi tiedottaa juhannuspäivän sujumisesta Twitterissä.

Lue myös:

Nuoret vastustavat kiinniottoa joskus näyttämisen halusta, mutta Hietaniemen öinen yhteenotto on "tosi poikkeuksellinen", sanoo komisario

Poliisi keskeytti öisen joukkotappelun Hietaniemessä, alaikäiset ampuivat viranomaisia ilotulitteilla – sisäministeri tuomitsee väkivallan

Suosittelemme sinulle