Koillis-Siperiassa sijaitseva Verhojanskin pikkukaupunki tunnetaan yhtenä maailman kylmimmistä paikoista, jossa talvisin käydään jopa reippaasti yli 60 astetta pakkasen puolella.
Lämpötilojen heittely on alueella huomattavaa, sillä kesäisin paistatellaan vastapainoksi hellesäässä. Eilen sunnuntaina vuoden pisimpänä päivänä Verhojanskin lämpötila kohosi kuitenkin peräti 38 asteeseen.
Juhannusviikonlopun mittauksessa on kyseessä korkein napapiirillä koskaan mitattu lämpötila, kertoo muun muassa The Washington Post. Mittaustulos odottaa vielä vahvistusta.
Sahan tasavallan pohjoisosassa oleva Verhojansk sijaitsee suunnilleen samalla leveysasteella kuin Saariselkä.
Siperian pohjoisosissa on kevään ja alkukesän ajan esiintynyt poikkeuksellisen kuumia lämpöaaltoja, jonka vaikutuksesta yli 30 asteen lukemat ovat olleet arkipäivää.
Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta napapiiri lämpenee yli kaksinkertaista vauhtia muuhun maailmaan verrattuna. Siperiassa välittömät vaikutukset näkyvät kesäisin laajoina maastopaloina sekä ikiroudan sulamisena.
Kesäkuun alussa Siperiassa sattui valtava öljyvuoto, kun Norilsk Nickel -kaivosjätin omistamia öljysäiliöitä kannattelevat pilarit alkoivat vajota niiden alla sulavaan ikiroutaan.
Voit keskustella aiheesta maanantaihin klo 23 asti.
Lue lisää: