Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Maakunnan vesillä rikkomuksia

Puutteita oli muun muassa käsisammuttimissa ja pelastusliiveissä.

Poliisivene Ilosaaressa.
Poliisin valvontavene Joensuun Ilosaaressa. Kuvituskuva. Kuva: YLE / Antti Makkonen
Tarja Laitinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pohjois-Karjalan veneliikenteessä on ollut runsaasti rikkomuksia juhannusviikonlopun aikana.

Joensuun poliisiaseman liikennepoliisi ja kenttäryhmä valvoivat vesiliikennettä Pielisjoella, Pyhäselällä, Ilomantsin Koitajoen vesistöllä ja Liperin Viinijärvellä. Veneitä ja veneilijöitä tarkastettiin liki 80.

Tarkastuksien yhteydessä havaittiin muun muassa käsisammutin- ja pelastusliivipuutteita sekä kalastusrikkomuksia.

Valvonnan tuloksena kirjattiin liikennevirhemaksuja ja rikesakkoja sekä sakkoja.

Ruorijuopumuksia ei poliisin haaviin tarttunut, vaikka moni kippari olikin nauttinut alkoholia. Moottoriveneen kuljettajan puhalluskoe ei saa ylittää 1.0 promillen rajaa.

Poliisi kehottaa veneilijöitä pohtimaan, kuinka onnettomuuden sattuessa esimerkiksi luukkujen taakse tai istuimien alle sijoitetut pelastusliivit saadaan ajoissa puettua käyttäjien päälle

Suosittelemme