Tampereella järjestetään mahdollisesti elokuussa salainen natsikeikka. Keikkaa mainostavan julisteen mukaan kyseessä olisi Blood & Honourin Tampereen järjestön kymmenvuotisbileet ja siellä esiintyisi uusnatsiyhteyksistä tunnettuja bändejä.
Yle on nähnyt kuvakaappauksen blogissa olleesta mainoksesta ja mainoksessa olevat bändit on mainittu esimerkiksi antifasistisen verkoston sivuilla.
Blood & Honour on uusnatsistinen musiikinjakeluverkosto, jonka perustivat valkoisen ylivallan skinheadit ja muut valkoiset nationalistit.
Jos tieto pitää paikkaansa, vuokranantaja Tampereen Kauppahuone aikoo tehdä poliisille tutkintapyynnön.
Edellisen kerran vastaavasta keikasta oli hälyä Tampereella vuonna 2018.
Silloin kansanedustaja Iiris Suomela (vihr) herätti huomiota Twitterissä kirjoittamalla, että ”uusnatsit suunnittelevat järjestävänsä toimintaa Tampereen kaupungin omistamassa kiinteistössä.” Myöhemmin selvisi, että kyseinen tila Tampereen Ruskossa ei ole Tampereen kaupungin omistuksessa.
Tampereen valtuusto päätti pari vuotta sitten, että kaupungin tiloja ei vuokrata rasistisille järjestöille.
Poliisille tutkintapyyntö kaksi vuotta sitten
Eri osapuolille on epäselvää, oliko paikalla vuonna 2018 keikkaa vai ei. Antifasistisen verkoston mukaan oli, mutta vuokranantaja ei ole tietoinen tästä.
Tampereen Kauppahuoneen toimitusjohtaja Jussi Järvenpää sanoo, että viimeksi kun Ruskossa piti olla jotain tapahtumia, niin he eivät havainneet mitään poikkeavaa. Järvenpään mukaan vuokralaisena ei ole Blood & Honour -järjestöä.
– Haastattelimme myös kiinteistössä toimivia vuokralaisia, ja he eivät olleet havainneet mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa toimintaa, Järvenpää sanoo.
Kauppahuone vuokraa liike- ja teollisuustiloja pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla Oulun seudulla, Pirkanmaalla sekä Etelä-Savossa. Järvenpään mukaan yksittäisiä tiloja ei vuokrata esimerkiksi tapahtuman tai tilaisuuden järjestämiseen.
Yritys kertoo jättäneensä vuonna 2018 poliisille tutkintapyynnön asiasta.
– Mikäli tällaista kiinteistössä tai sen alueella järjestetään, niin ihan varmasti teemme poliisille uuden tutkintapyynnön. Etukäteen huhujen perusteella se on kuitenkin hankalaa, Järvenpää sanoo.
Keskusrikospoliisi on epäillyt, että Kohti vapautta! -liikkeen nimissä jatketaan korkeimman oikeuden väliaikaiseen toimintakieltoon määräämän Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) toimintaa.
Lue lisää:
Tampereella kauhistuttiin: uusnatsit kokoontuvat kaupungin tiloissa – Tieto kumottiin kiireesti