Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Taistelu teestä – Britannian ja Yhdysvaltain välillä lämpenee kesäinen kärhämä oikeaoppisesta teen valmistuksesta

Somevideon nostattama kohu on edennyt suurlähettilästasolle saakka.

teen keräämistä kiinassa
Teenlehtiä kerätään Kiinassa Guizhoun maakunnassa. Yhdysvaltain ja Britannian välille on puhjennut kesäinen teeselkkaus. Kuva: Roman Pilipey / EPA
Erja Tuomaala
Avaa Yle-sovelluksessa

Teekupin kuohut käyvät yli Atlantin.

Eipä tainnut Pohjois-Carolinasta kotoisin oleva Michelle aavistaa, millainen somekohu nousee, kun hän latasi TikTok-palveluun videon teenvalmistuksesta.

Videolla Michelle kertoi valmistavansa kuumaa teetä.

Michelle sekoitti maitoon sitruunasoodaa, kanelia, sokeria ja Tang-limsaa. Brittiläiseksi teeksi kutsumaansa juomaan Michelle lisäsi teepussin ja kylmää vettä. Sekoitus mikroon ja juoma valmistui.

Mikron kilahdus käynnisti myös kiihkeän teekeskustelun. Britit vetivät oman teensä väärään kurkkuun. Videon on katsonut yli viisi miljoonaa ihmistä.

Michelle itse asuu Britanniassa. Niin raskauttava oli mikrouuniteen valmistajan erhe, että kiivaimmissa kommenteissa Michelleä on vaadittu karkotettavaksi Britanniasta.

Erityisen pöyristyttävänä kommentoijat pitivät muun muassa veden liian korkeaa lämpötilaa. Useiden teelaatujen maku kärsii, jos niitä haudutetaan kiehuvassa vedessä. Esimerkiksi mustaa teetä tulisi valmistaa 90–100 asteen ja vihreää teetä 70–80 asteen lämmössä.

Myös Teen ystävät ry:n puheenjohtaja Petra Tandefelt kiinnitti videolla huomiota mikrovaiheeseen.

– Kyllä teeveden valmistaminen mikrossa teen murskaa. Teevesi tulisi laittaa pannussa tai kattilassa, Petra Tandefelt sanoo.

Kärhämä on edennyt diplomaattipiireihin. Britannian Yhdysvaltain-suurlähettiläs Dame Karen Pierce lisäsi teevettä somekannuun. Hän sanoi Twitterissä kutsuneensa "asevoimat" apuun.

Suomi pyrkii pienenä maana olemaan aktiivinen rauhanrakentaja. Niinpä voisimme olla avuksi myös tässä selkkauksessa.

– Suomi on erinomainen teemaa, sillä täällä on puhdas ja korkealaatuinen pohjavesi, toteaa Petra Tandefelt.

Hän muistuttaa, että on olemassa lukuisia erilaisia teekulttuureja kiinalaisesta ja japanilaisesta tavasta brittiläiseen maidon, sokerin ja pussiteen suosittuun sekoitukseen.

Britannialla ja Yhdysvalloilla on tunnetusti transatlanttinen erityissuhde. Britannia tunnetaan Yhdysvaltain vankkumattomana liittolaisena Euroopassa.

Suurlähettiläs Karen Pierce muistuttaa, että teellä on tärkeä merkitys maiden yhteisessä historiassa. Piercen mukaan "tee jopa määrittää angloamerikkalaista suhdetta".

Dame viittaa vuoden 1773 Bostonin teekutsuihin, joiden sanotaan johtaneen Yhdysvaltain itsenäistymiseen brittihallinnosta. Bostonissa esitettiin vastalauseita Britanniaa kohtaan. Protestit kumpusivat muun muassa teerahdin verotuksesta.

Yhdysvaltain Britannian-suurlähettiläs Woody Johnson puolestaan laajensi teetaistoa kahvirintamalle julkaisemalla videon kahvinvalmistuksesta.

Nyt maiden lähettiläät jäähdyttävät teetä ja liennyttelevät kesäistä teeselkkausta. Tapaamisessa tarjoillaan, kuinkas muuten, teetä.

Michelle hämmentää jo uusia kohukeitoksia. Liikealalla työskentelevä amerikkalaisnainen neuvoo nyt, miten valmistaa brittityylin kananmunia. Reseptejä riittää sydänkesän helteissä.

Teen Ystävät ry:n puheenjohtaja Petra Tandefelt seuraa teeselkkausta hieman huvittuneena.

– Asiat ovat hyvin, kun kiistelyn kohteena on tee. Siitä puhuminen on tärkeää. Tee on ihmiselle hyväksi.

Lue myös:

The Guardian: US woman sparks transatlantic tea war with brutal online brew

Suosittelemme sinulle