"Miyazaki on Walt Disney, Steven Spielberg ja Orson Welles yhtenä, mukanaan pieni ripaus Claude Monet’n neroutta maisemissaan ja enemmän kuin hitunen Roald Dahlin viekasta ja älykästä ymmärrystä lapsista."
Timen toimittaja Tim Morrisonin kuvaus japanilaisesta Hayao Miyazakista saa hiljaiseksi.
Miyazakiin henkilöityvät monet elokuvahistorian parhaista animaatioista Prinsessa Mononokesta ja Naapurini Totorosta aina Oscar-voittaja Henkien kätkemään.
Miyazakia pidetään elokuva-alalla nerona, joka on tehnyt puhuttelevia, syvällisiä ja kauniita lasten- ja nuortenelokuvia, joita rakastavat ja ihailevat myös aikuiset. Vauhdilla uudistuvalla ja virtaviivaistuvalla animaatioalalla Miyazaki ja Studio Ghibli luottavat edelleen käsin piirrettyihin ruutuihin ja zeniä uhkuvaan värikarttaan.
Kun Netflix kertoi vuoden alussa tuovansa ohjelmistoonsa 21 rakastettua Ghibli-elokuvaa, moni Suomessakin hyppi onnesta tasajalkaa.
Miyazakin teoksista Naapurini Totoro ja Henkien kätkemä ovat suurelle yleisölle tuttuja, mutta moni muu on jäänyt pimentoon. Elokuvien tulo Netflixiin antaa mahdollisuuden palata tutun studion pariin sekä nostalgisoimaan että löytämään unohdetumpia helmiä.
Hayao Miyazakin animaatiofilosofia on omaperäinen ja jämpti, ja suurimmassa osassa hänen ohjaamiaan Studio Ghiblin elokuvia on toistuvia teemoja.
Toisin kuin lännessä tutumpien Disneyn ja Pixarin teoksissa, ei Miyazakin elokuvissa yleensä ole kyse kamppailusta hyvän ja pahan välillä. Miyazakin maailma on useimmiten vain harmaan eri sävyjä, joissa ihminen kasvaa ja oppii, korjaa virheitään ja vaalii.
Ja sitten on tietysti ne lentokoneet, joita Miyazaki rakastaa yli kaiken.
Sota-aika jätti pysyvän jäljen, mutta inspiroi
Hayao Miyazakin animaatioelokuvissa toistuvat kerta toisensa jälkeen mekaniikan, erityisesti lentämisen teemat. Ghibli-nimikin tarkoittaa sanaa, jota italialaiset lentäjät käyttivät aikoinaan Saharasta puhaltavasta tuulesta.
Porco Rosso sijoittuu Välimerelle ensimmäisen maailmansodan aikaan ja kertoo tarinan entisestä hävittäjälentäjästä, joka on muuttunut siaksi ja pysäyttää lentäviä rosvoja. Tuuli nousee on kertomus toiseen maailmansotaan hävittäjiä suunnitelleen Jirō Horikoshin elämästä.
Kikin lähettipalvelussa sen sijaan lennetään luudalla ja polkupyörällä sekä ihaillaan ilmalaivaa. Tuulen laakson Nausicaä -elokuvassa kiidetään jos jonkinmoisella härvelillä maailmanlopun jälkeisessä ajassa, jossa jättiötökät ovat vallanneet maan ja leviävä myrkkymetsä tukahduttaa alleen kaiken.
Miyazakin innostus lentämistä kohtaan kumpuaa lapsuudesta. Hänen isänsä johti toisen maailmansodan aikaan yritystä, joka valmisti Japanin armeijalle hävittäjien osia. Miyazakin kotikaupunkia pommitettiin tämän ollessa vasta neljän ikäinen.
Tuho ja suru jättivät häneen pysyvät jäljet, mutta ainakin osan Miyazaki onnistui kanavoimaan elinikäiseen mekaniikkaintoiluun, josta taas ammennettiin elokuviin.
Kulkuvälineiden animaatio on Miyazakin teoksissa aidompaa kuin länsimaisissa elokuvissa on totuttu näkemään. Ohjaajan pyrkimys mekaaniseen realismiin useimmiten hyvin korkealentoisissa ja mielikuvituksellisissa fantasiamaailmoissa on jopa huvittavan sympaattista.
Tuuli nousee -elokuvan Mitsubishi A6M Zero -hävittäjät on luotu vastaamaan todellisuutta. Japani hyökkäsi Pearl Harboriin samoilla hävittäjillä.
Miyazaki on 70-luvun lopulla sanonut vihanneensa animaatioita, joissa sankari valjastaa käyttöönsä mahdottoman vahvalta vaikuttavan koneen ja päihittää vastustajansa.
Miyazaki koki, että päähenkilön tulee nähdä vaivaa koneensa rakentamiseksi ja korjata sitä sen kokiessa vahinkoa. Tärkeintä on ymmärtää, että kone on vain niin hyvä kuin sitä hallitseva ihminen.
Tätä teesiä Miyazaki on noudattanut monissa elokuvissaan. Porco Rossossa suuri osa elokuvasta kuluu hävittäjän rakentamisessa ja huoltamisessa. Kone ei lennä tai taistele itse, vaan kaikki riippuu sen lentäjän omista taidoista.
Kun Miyazakin elokuvissa esitellään lentokonetta futuristisempia ja mielikuvituksellisempia koneita, kuten jättimäisiä robotteja, ne ovat useimmiten ihmisen hallitsemattomissa. Robotit tekevät mitä haluavat oman tahtonsa mukaan. Joskus lopputulos on hyvä, joskus kaoottinen.
Viesti ihmisen voimattomuudesta maailmassa on selvä. Siitäkin huolimatta, että monet Miyazakin elokuvista ovat ainakin jossain määrin sankaritarinoita. Vielä selvemmin ihmisen puutteellisuus ja sokea itsen ja luomuksiensa palvominen näkyvät tavassa, jolla Miyazaki kuvaa luonnon ja ihmisyyden välistä suhdetta.
Maailmasta voi ymmärtää paljon katsomalla jokea
Emishin kylän viimeinen prinssi, Ashitaka, pysäyttää kylään hyökkäävän demonin, mutta sairastuu kirouksen voimasta. Demonin kosketuksesta levinnyt kirous antaa Ashitakalle yli-inhimilliset kyvyt, mutta tappaa kantajansa, jos sitä ei saada poistettua ajoissa.
Selviää, että tapettu demoni olikin todellisuudessa ihmisen ammuksesta sairastunut villisikajumala. Jättimäisen villisian kotimetsän läheisyydessä tuotetaan rautaa ja aseita, mikä saastuttaa luontoa ja synnyttää konfliktia ihmisten ja luonnonjumalien välille.
Sellainen on Prinsessa Mononoke -elokuvan tarina.
Sama teema ihmisten pyrkimyksestä nostaa itsensä muuta luontoa arvokkaammaksi toistuu myös muun muassa Henkien kätkemässä, jossa joen jumala on muuttunut saasteiden ja roskaamisen takia haisevaksi mönjäksi. Jumalan sisältä löytyy muun muassa jokeen heitetty ruostunut polkupyörä.
Maailmasta voi ymmärtää paljon katsomalla jokea, Miyazaki ajatteli. Ihminen on rajattomassa ahneudessaan tuhonnut paljon elävää. Samalla myös ihminen kärsii: Prinsessa Mononoken aseita valmistavan kylän väestössä moni sairastaa spitaalia eli lepraa.
Vaikka ihminen kuinka pyrkisi erottamaan itsensä luonnosta, se ei onnistu. Miyazaki kuvaa, kuinka luonto iskee ihmistä vastaan ja kostaa kärsimyksensä. Ainoa tapa säilyttää rauha ja onnellinen tulevaisuus vaatii ihmistä muuttamaan toimintaansa ja hyväksymään rajallisuutensa.
Tämän kaiken nojalla on kiinnostavaa ja ehkä jopa hieman ristiriitaista, että Miyazaki innostuu myös lentokoneista, eritoten hävittäjistä, joiden tehtävänä on sotia, vahingoittaa tai tappaa. Miyazaki halusi aikoinaan Muumeihinkin tankin.
Ihmisen edesottamuksia ja kekseliäisyyttä mekaniikassa voi kuitenkin ihailla ilman, että ihailisi sitä, mihin keksintöjä käytetään. Miyazakin intohimon kohteena on ensisijaisesti lentäminen itsessään.
Naapurini Totoro -elokuvan ympäristöviesti on kevyempi. Kaksi nuorta tyttöä muuttavat isänsä kanssa maaseudulle, jotta perhe voisi olla lähempänä sairaalassa asuvaa äitiä. Tytöt tapaavat myyttisen puussa asuvan otuksen, Totoron, joka tuo lasten elämään iloa ja auttaa hädän hetkellä.
Elokuvassa käsitellään surua ja sairautta lapsen näkökulmasta, mutta sen sävy on onnellinen ja sen kohtauksissa korostetaan elämän pieniä iloja.
Pienten lasten ymmärrys vanhemman tai ystävän sairaudesta voi olla heikko. Elokuva on tehty niin vahvasti lapsen silmin, ettei katsojakaan oikein hoksaa tytärtensä edessä vahvana esiintyvän perheenisän ikävää.
Hayao Miyazakin äiti sairasti tuberkuloosia. Elokuvan sairaala on sama, jossa Miyazakin äiti vietti useita vuosia. Tuberkuloosi on toistuva teema Miyazakin elokuvissa. Se on niin ikään osuva kuvaus ihmisen rajallisuudesta. Tauti tappaa edelleen noin puolitoista miljoonaa ihmistä vuosittain.
Miyazaki sanoi (siirryt toiseen palveluun) vuonna 2001 Henkien kätkemän Euroopan ensi-illassa Pariisissa, että hänen elokuvansa ovat pääosin lapsille suunnattuja. Miyazaki korosti kuitenkin sitä, että intohimolla tehty lastenelokuva miellyttänee myös aikuisia. Sama ei yleensä päde toisin päin.
Naapurini Totoro ja Henkien kätkemä -elokuvista voi avautua useita uusia näkökulmia ja salaisuuksia, mikäli niitä katsoo aikuisen silmin. Siksi Miyazakin elokuvat kestävätkin hyvin aikaa ja kohdeyleisönsä ikääntymistä.
Elokuvat kuten Shrek ja Ice Age säilyvät aikuisten suosiossa monitasoisen komiikkansa vuoksi, mutta Miyazakin teoksissa ollaan lännen markkinoille epätyypillisempien elämänfilosofisten kysymysten äärellä. Niistä aikuinen voi oppia muutakin kuin vitsejä.
Miyazaki ja Ghibli luottavat lapsiin
Mikä on sielu? Olenko hengellinen? Olenko onnellinen?
Näitä kysymyksiä ei juurikaan kysytä valtavirta-animaatiossa, lastenelokuvista nyt puhumattakaan. Hayao Miyazaki ei ole koskaan pelännyt raskaita teemoja teostensa kehyksenä.
Henkien kätkemästä on puhuttu vuosien saatossa paljon. Syystäkin. 10-vuotias Chihiro ei ole tyytyväinen, kun perhe päättää muuttaa uudelle asuinalueelle. He eksyvät henkimaailmaan, jossa tytön vanhemmat muuttuvat sioiksi. Chihiro joutuu menemään töihin kylpylään, jossa jumalat ja henget käyvät peseytymässä. Samalla hän yrittää pelastaa vanhempansa.
Chihiron matka henkimaailmassa kuvaa tytön kasvua lapsesta nuoreksi. Seikkailu, opit ja luonnon monimuotoisuuden tiedostaminen luovat tytön nahan uudelleen, jotta tämä on valmis aloittamaan uuden elämän uudessa paikassa.
Kylpylän johtaja Yubaba kirjaimellisesti ryöstää Chihiron nimen, "tappaen lapsen" symbolisesti, jotta matka kohti aikuisuutta voi alkaa.
Hengelliset teemat kumpuavat Japanin perinteistä. Eritoten šintolaisuudesta, jonka ajattelussa lähes kaikessa luonnon ilmiöissä ja esineissä elää henkiä. Miyazaki on sanonut, että hänen isovanhempiensa nuoruudessa tähän uskoivat kaikki, hänen sukupolvessaan ei enää kukaan.
Miyazaki haluaa ihmisten arvostavan kaikkea olevaa, koska jos henkiä todella on joka paikassa, lähes kaikki olisi elävää ja tuntevaa.
Henkien kätkemässä esitellään myös kapitalismi- ja länsikritiikkiä. Kylpylää johtava Yubaba pukeutuu länsimaiseen mekkoon ja sisustaa huoneensa eurooppalaisittain, perheenisä ajaa Audia ja vakuuttaa juuri ennen siaksi muuttumista Chihirolle, että hänellä kyllä riittää pankkikortteja ja käteistä. Ahneus ja korruptio jylläävät.
Elokuvan kerronnassaan Miyazaki ikään kuin toivoo, etteivät japanilaiset unohtaisi, mistä tulevat. Muuten tulee ongelmia.
Hän on muun muassa tokaissut haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että "Raha ja himo – kaikki se tulee sortumaan, ja villit vihreät ruohot valtaavat maan". Muistuttaa Tuulen laakson Nausicaä -elokuvasta, jossa maailmaa peittää myrkkyviidakko ja ihmiset suojautuvat jättimäisiltä ötököiltä.
Painavia teemoja käsittelee myös Studio Ghiblin toinen ohjaaja, Isao Takahata. Hänen elokuvansa Eilisen kuiskaus on monella tapaa poikkeuksellinen animaatioelokuva. Siinä ei taistella, seikkailla tai pelasteta maailmaa.
Tai, no, seikkaillaan: pelloilla ja menneisyyden muistoissa.
27-vuotias Taeko Okajima on kyllästynyt työhönsä ja Tokioon. Hän päättää lähteä maaseudulle töihin paetakseen kaupunkia ja alkaa muistella nuoruuttaan. Elokuva saa pohtimaan oman lapsuuden vaikutusta kasvuun sekä sitä, onko elämäänsä oikeasti tyytyväinen. Pitäisikö jonkin muuttua, että olisi?
Miyazaki on sanonut (siirryt toiseen palveluun), että lasten täytyy saada muodostaa maailmasta oma kuvansa ilman, että aikuiset tyrkyttävät heille näkemyksiään. Hän on myös sanonut lasten olevan maailman kauneuden eläviä todisteita.
Studio Ghiblin elokuvista huokuukin vahva luottamus lapsiin. Sen teokset voivat olla ahdistavia, synkkiä ja surullisia. Samaan aikaan niissä kerrotaan kauneimpia tarinoita, joita valkokankaalla on koskaan nähty.
79-vuotias Miyazaki on useaan kertaan julistanut jäävänsä eläkkeelle. Siksi hän antoi Ylellekin jäähyväishaastattelun vuonna 2013.
Miyazaki on silti aina palannut piirtämään. Miehen seuraavan elokuvan (siirryt toiseen palveluun) on arvioitu valmistuvan noin kolmen vuoden päästä, kiitos työtahdin hidastumisen (siirryt toiseen palveluun).
Kun Miyazaki joskus oikeasti lopettaa, koko maailma suree. Tai ainakin sen sietäisi surra.
Intohimolla ja rakkaudella tehty elokuva ei kuitenkaan vanhene koskaan. Miyazakin taideteokset todistavat sen yhä uudestaan. Jokaisella katselukokemuksella.
Mitä mieltä sinä olet Hayao Miyazakin elokuvista? Voit keskustella aiheesta 28.6. klo 23 asti.
Jutun teossa auttoivat Hayao Miyazakin antologia Starting Point, Susan Napierin teos Miyazakiworld: A Life in Art, Colin Odellin ja Michelle Le Blancin teos Studio Ghibli: The films of Hayao Miyazaki and Isao Takahata, Jerry Beckin teos The Animated Movie Guide sekä Margaret Talbotin The Auteur of Anime –artikkeli, joka julkaistiin alun perin The New Yorkerissa vuonna 2005.
Lue lisää:
Hayao Miyazaki jäähyväishaastattelussa: Halusin Muumeihin tankin