Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Viisi tähteä maksua vastaan – yhä useampi hankkii lisätienestejä kirjoittamalla tekaistuja arvosteluja nettikaupan tuotteista

Netistä ostava toivoo muiden asiakkaiden kirjoittamien tuotearvostelujen olevan totta. Toiveeksi se usein jää.

Kuvakaappauksia nettikauppojen tuotearvosteluja tarjoavista yrityksistä
Tekaistuja tuotearvosteluja voi hankkia niihin erikoistuneilta yrityksiltä. Kuvakaappauksia. Kuva: Illusia Sarvas / Yle
Marcus Ziemann
Avaa Yle-sovelluksessa

Viiden tähden asiakasarvostelu parantaa tuotteen tai palvelun näkyvyyttä hakutuloksissa ja vauhdittaa sitä kautta menekkiä. Siksi netissä kauppaa käyvät ovat paremman yleisarvosanan eteen valmiita tekemään töitä. Valitettavasti monen tuotteen ja firman kohdalla tehty työ perustuu vilppiin.

Eri maissa tehtyjen kyselyjen mukaan useimmat tavaroita, vuokra-autoa tai vaikkapa lomahotellia netistä etsivistä, antavat tähtiluokitusten ja sanallisten arvioiden vaikuttaa ostopäätöksiinsä.

Sen netissä kauppaa käyvät tietysti tietävät.

Asiakasarvostelu, jonka sanoma on, että toimitus oli ripeä, nettikaupan palvelu ystävällistä ja itse tuotekin toimii edullisesta hinnastaan huolimatta erinomaisesti, on nettikauppiaalle nykyään suorastaan elintärkeä.

Tekaistuja arvosteluita esintyy ennen kaikkea Amazonin tai Googlen kaltaisten tunnettujen ja kansainvälisten myyntialustajen kautta myytävissä tuotteissa. Vilppiä käytetään kaikkialla maailmassa. Netin jättiläisille tekaistut arvostelut ovat valtava riesa.

Viidellä tähdellä tuote ilmaiseksi

Tekaistujen arvosteluiden kirjoittajia rekrytoidaan esimerkiksi WhatsApp-viestiryhmien kautta ”tuotetestaajiksi”. Kutsun testaajaksi saavat yleensä ihan tavalliset nettiostoksia tekevät yksityishenkilöt.

Tällaisen toiminnan taustalla ovat useimmiten kiinalaiset kauppiaat, jotka myyvät tuotteitaan netin suurilla kauppa-alustoilla.

Viestiryhmään tuotetestaajaksi liittynyt Saksan yleisradioyhtiö SWR:n toimittaja kertoo toukokuisessa tv-ohjelmassa, että yksittäisiin ryhmiin voi kuulua jopa satoja yksityishenkilöitä, jotka saavat lähes taukoamatta ilmoituksia Amazonin Marketplacella myyntiin tulleista tuotteista.

Toiminta perustuu yleisimmin siihen, että tuotetestaaja tilaa ensin tuotteen itselleen kuin kuka tahansa asiakas. Tuotteen saapumisen jälkeen testaaja saa rahat takaisin sillä edellytyksellä, että hän on kirjoittanut tuotteesta viiden tähden arvostelun.

Tienaamaan tuotetestaaja pääsee myymällä tilaamansa tavarat eteenpäin.

10 huippuarvostelua hintaan 99 euroa

Uskottavasti kirjoitettuja huippuarvosteluita voi ostaa myös suoraan niihin erikoistuneista yrityksistä. Näitä firmoja voi löytää esimerkiksi hakutermillä ”5-star review services”.

Saksan riippumaton tuotetestaussäätiö Stiftung Warentest antoi eräälle nettikauppaa harjoittavalle yritykselle toimeksiannon ostaa neljä huippuarvostelua ”arvostelupalveluita” tarjoavalta firmalta.

Google-profiiliin nostetut arvostelut näyttivät täysin aidoilta ja maksoivat noin 10 euroa kappaleelta. Kymmenen huippuarvostelun paketti voikin maksaa esimerkiksi 99 euroa.

Stiftung Warentestin testihenkilöt rekisteröityivät myös netistä ”arvostelupalveluita” tarjoavien firmojen arvostelujen kirjoittajiksi. Vaivannäöstään he saivat joko pienen rahallisen korvauksen, tilatuista tuotteista alennuksen tai tuotteet kokonaan ilmaiseksi.

Kiinnostavaa oli, että saksalaistestaajat kokeilivat myös kirjoittaa kolmen tähden arvosteluita sillä seurauksella, että suurin osa firmoista puuttui näissä tapauksissa asiaan vaatimalla vähintään neljää tai jopa viittä tähteä.

Tuotetta ei edes tarvita, pelkkä mielikuvitus riittää

Kaikkein härskeimmät tekaistut arvostelut eivät perustu edes aitoon tuotteeseen.

Tuotteen tai palvelun käyttökokemusta saatetaan kehua myös pelkän valokuvan pohjalta tai arvostelun antajia pyydetään kuvittelemaan tuote, joista heillä ei ole mitään tietoa.

Parhaat tekaistut arvostelut ovat kielellisesti niin uskottavia, että ne menevät täydestä käytännössä lähes kaikille tuotteen myyntisivuilla vierailevista.

Riippumattomat testauslaitokset ovat jo vuosia panneet merkille epämiellyttävän ilmiön, jossa riippumattomissa testeissä erittäin huonolaatuisiksi havaitut tuotteet ja palvelut saavat nettikaupassa suorastaan ylistäviä suosituksia. Pahimmillaan viiden tähden arvostelut hukuttavat alleen yksittäiset kriittiset ja varoittavat arvostelut.

Netin suuret kauppa-alustat pyrkivät jatkuvasti parantamaan keinojaan paljastaa tekaistuja arvosteluita, mutta varsinkin kiinalaiset nettikaupat ja -kauppiaat vaihtuvat uusiin sitä mukaa, kun niitä jää vilpistä kiinni.

Suosittelemme