Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ministeri Harakka taksilain uudistamisesta: Ihmisten luottamuksen palauttaminen tärkeää – sitä selvennetään hinnoittelulla ja taksikuvulla

Korjatun lain on tarkoitus olla voimassa vuoden 2021 alusta.

Takseja Tampereen keskustorin takstitolpalla
Hallitus aikoo uudistaa kovaa kritiikkiä saanutta taksilakia. Kuva: Matias Väänänen / Yle
Hanna Hanhinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Liikenne ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) mukaan ihmisten luottamuksen palauttaminen taksiliikenteeseen on yksi niistä asioista, jotka on saatava kuntoon uudistamalla nykyistä lainsäädäntöä.

Hallitus aikoo uudistaa kovaa kritiikkiä saanutta taksilakia. Lakiehdotuksen lausuntokierros päättyy 9. heinäkuuta, ja korjatun lain pitäisi olla voimassa vuoden 2021 alusta.

Ministerin mukaan muutoksia on tehtävä myös harmaan talouden torjuntaan, palvelutason ylläpitämiseen ja hinnoittelun läpinäkyvyyteen.

– Viime joulukuussa jo hinnaston oli oltava näkyvissä, ja nyt edellytetään, että esimerkkimatkan hinta on oltava näkyvissä. Velvoitetaan antamaan kuitti joka ikisestä matkasta. Tämä ei ollut välttämätöntä ennen, jos oli sovittu kiinteä hinta, sanoi Harakka Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa maanantaina.

Harakan mukaan taksisääntely "tarvitsee korjaussarjaa".

– Taksialan vapauttamisessa mentiin liian pitkälle. Ihmisten luottamus takseihin katosi, ja sen palauttaminen on tärkeää.

Ministerin mukaan ihmisten huolenaiheina taksimatkustamisessa ovat muun muassa se, tietääkö olevansa taksissa, mitä kuljettajalta voi edellyttää ja mitkä ovat säännöt.

– Tätä pyritään selventämään hinnoittelun avulla, ja jokaisella autolla pitää olla taksikupu. Myös koulutusta kehitetään, Harakka sanoo.

Taksiliikenneluvan hakijalla tulisi olla y-tunnus jo ennen luvan myöntämistä eikä vasta toiminnan aloittamisvaiheessa.

Ministeri pitää myös tärkeänä, että kaikki viranomaistieto verottajalle ja tilastoiville viranomaisille olisi jokaisesta matkasta saatavilla.

Juttua korjattu 29.6. klo 16.19: Ministeri Harakka sanoi Ykkösaamun haastattelussa, että taksinkuljettajalla tulisi olla y-tunnus ennen toimintansa aloittamista. Y-tunnuksen tulee olla taksiliikenneluvan hakijalla, ei kuljettajalla.

Lue myös:

Taksilaki on ajanut taksiyrittäjiä taloudelliseen ahdinkoon – jopa viidenneksen pudotuksia liikevaihdoissa

Taksilain korjaaminen nytkähti eteenpäin: Taksamittarit tekemässä paluun

Suosittelemme sinulle