Sosiaalisesti kuollut. Näin rankasti osa eläkeläisistä kuvaa vanhusten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Sosiaalisella kuolemalla tarkoitetaan ihmisten liukumista sosiaalisen vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Esimerkiksi muistisairaan vanhuksen ajatellaan olevan viestinnän ulottumattomissa.
Lohduton kuva nousee esille Helsingin ja Tampereen yliopistojen yhteistyönä valmistuneesta tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimukseen haastateltiin 36 eläkeikäistä ihmistä Pirkanmaalla vuosina 2018–2019. Haastatteluissa nousi esille monia epäkohtia.
Tutkijatohtori Jari Pirhonen Helsingin yliopistosta sanoo, että ikäihmisten voi nähdä olevan sosiaalisen kuoleman riskissä sekä yksilöinä että väestöryhmänä. Aiemmissa tutkimuksessa on havaittu Pirhosen mukaan, että hoitajat saattavat hoitaa muistisairasta kuin hän olisi jo kuollut, rajan tuolla puolen.
Tämä pelotti suurta osaa eläkeläisistä. He pelkäsivät muuttuvansa ihmisenä yhdentekeväksi ja tekemisen kohteeksi.
– Joku sanoi, että me ollaan huutolaisia, jotka myydään sille, joka halvimmalla hoitaa. Vanhus ei ole enää persoona tai yksilö, vaan häntä käännellään ja väännellään hoivakodissa ja työnnetään lusikalla ruokaa suuhun ja vaihdetaan vaippoja.
Kyse suuresta ryhmästä
Moni eläkeläinen koki, että yhteiskunta pyörii nuorempien mukaan, eivätkä he päässeet osallistumaan päätöksentekoon. Vanhoille ei löydy aina kaupoista sopivia vaatteita, eikä yhteiskunnan teknisessä kehityksessä ole helppoa pysyä mukana.
– Ajateltiin, että vanhojen tarpeet kyllä tiedetään, mutta niihin ei haluta käyttää yhteiskunnan varoja. Epäiltiin myös, että nuoret sukupolvet kokevat vanhusväestön vain yhteiskunnallisena rasitteena, Pirhonen kuvaa.
Haastateltavien ikä vaihteli 63 vuodesta yli 90-vuotiaisiin. Haastateltavien joukossa ei ollut muistisairaita.
Oman sosiaalisen kuoleman pelättiin tapahtuvan tulevaisuudessa siinä vaiheessa, kun avun tarve lisääntyy toimintakyvyn heiketessä.
– Joku ajatteli muuttuvansa toisten silmissä yhdentekeväksi. Jotkut epäilivät, onko elämä hoivakodissa enää elämää ollenkaan. Useat toivat oma-aloitteisesti keskusteluun eutanasian mahdollistamisen laitoselämää parempana vaihtoehtona, Pirhonen kertoo.
Kyse ei ole pienestä ryhmästä, sillä Muistiliiton mukaan arviolta 393 000 suomalaisella on muisti- tai muita kognitiivisia oireita, jotka haittaavat arkea.
Tilanne paheni koronakeväänä
Pääosa haastatteluista tehtiin sen jälkeen, kun vanhustenhoidon osin surkea tilanne oli noussut julkiseen keskusteluun alkuvuodesta 2019. Hoivakoteja suljettiin, koska niistä paljastui vakavia turvallisuusuhkia.
Vanhustenhoidon tilannetta on tutkijatohtorin mukaan syytä myös pelätä, vaikka hienojakin esimerkkejä hoivakodeista on.
Koronarajoitukset ovat tutkijan mukaan todennäköisesti vain lisänneet ulkopuolisuuden kokemuksia.
– Jos haastattelut tehtäisiin nyt, kuva voisi olla vielä lohduttomampi, Pirhonen arvioi.
Tutkijat ovat haastatelleet puhelimitse koronakeväänä hoivakotiasukkaiden läheisiä ja omaisia. Pirhosen mukaan ensitulokset ovat hätkähdyttäviä.
– Siellä on iso laskujen selvittely tulossa.
Monissa hoivakodeissa omaisten kaikki vierailut kiellettiin, vanhukset siirtyivät pyörätuoleihin, yhteisruokailusta siirryttiin huoneisiin syömään yksin. Tutkijan mukaan sosiaalisuutta rajoitettiin jo liikaa, vaikka sekin on totta, että se todennäköisesti säästi ihmishenkiä.
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin katsoi päätöksessään, että sosiaali- ja terveysministeriön virheellinen ohjeistus ympärivuorokautisen hoidon yksiköiden vierailukiellosta johti siihen, että vierailut on kielletty tai niitä on rajoitettu lainvastaisesti. Toisaalta kontaktien vähentämisellä on ollut merkittävä vaikutus sairastavuuden ja sitä kautta kuolleisuuden vähentämisessä.
Raha ratkaisee
Ratkaisu vanhusten karuihin kokemuksiin on Jari Pirhosen mukaan yksinkertaisesti raha.
– Tiedämme vanhojen ihmisten tarpeet, mutta emme satsaa heihin rahaa. Eikö sekin ole merkki siitä, että he eivät merkitse meille samaa kuin nuoremmat? Pirhonen kysyy.
Yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger Jyväskylän yliopistosta on arvioinut, että Suomen vanhustenhuollossa on merkittävä vajaus verrattuna muihin Pohjoismaihin.
– Jos verrataan esimerkiksi bruttokansantuotteen perusteella tilannetta Ruotsiin ja Norjaan, Suomen koko vanhuspalveluissa voidaan puhua ainakin miljardin euron vajauksesta, Kröger sanoi Ylelle vuosi sitten.
Jari Pirhosen mukaan sama tilanne on ollut Suomessa kymmeniä vuosia vanhushuollossa. Toisaalta koronan aikana Suomessa on hänen mukaansa taiottu useita miljardeja nopeasti koronakriisin hoitamiseksi. Tämä kaikki kertoo siitä, mitä arvostetaan.
Pirhosen mukaan Suomessa pitäisi alkaa arvioida kaikkia päätöksiä sen mukaan, miten solidaarisia ne ovat eri sukupolville.
– Kaikkea yhteiskunnallista päätöksentekoa tulisi tarkastella myös siltä kannalta, edistävätkö vai heikentävätkö päätökset ja toimenpiteet sukupolvien välistä solidaarisuutta. Sosiaalisesti kuolleiden henkiin herättämiseen ei tarvita ihmetekoja, kaikkien kuuleminen ja oikeudenmukaisuusperiaatteen noudattaminen riittävät mainiosti.
Vaikka moni vanhus kokee, ettei yhteiskunta arvosta heitä, läheiset auttavat kuitenkin usein. Pirhosen mukaan on osin myytti, että suomalaiset eivät auta vanhuksia.
– Tutkimusten mukaan suomalaiset auttavat tosi paljon ikääntyneitä läheisiä, jos verrataan tilannetta Euroopassa. Meillä on sellainen kuva, että vain Välimeren alueella ihmiset auttavat.
Jokaisella suomalaisella on kuitenkin tutkijan mielestä peiliin katsomisen paikka.
– Jos ulkoistan isäni ja äitini hoidon yhteiskunnalle, pitää olla myös valmis rahoittamaan sitä.
Voit keskustella aiheesta 30.6. kello 20 asti.