Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pyörätuolissa istuva entinen poliisi tunnusti oikeudessa olevansa sarjamurhaaja "Golden State Killer"

Kaliforniaa 70- ja 80-luvuilla kauhun vallassa pitänyt murhaaja välttää tunnustuksen ansiosta kuolemantuomion.

Poliisi ja toimittajia. Etualalla sarjamurhaajan valokuva.
Rikostutkijat pystyivät huhtikuussa 2018 kertomaan julkisuuteen löytäneensä epäillyn sarjamurhaajan dna-näytteiden avulla. Kuva: John G. Mabanglo / EPA
Jussi Nurminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain Kaliforniassa ainakin 13 murhaa ja kymmeniä sadistisia raiskauksia tehnyt entinen poliisi Joseph James DeAngelo Jr. on tunnustanut syyllisyytensä oikeudessa. Pyörätuolissa istuva 74-vuotias DeAngelo lausui maanantaina oikeussalissa Sacramentossa olevansa syyllinen.

Golden State Killer -nimellä tunnettu sarjamurhaaja aiheutti pelkoa 1970- ja 1980-luvuilla. Verityöt loppuivat vuonna 1986.

Rikostutkijat pääsivät sarjamurhaajan jäljille lopulta sukututkimukseen annettujen dna-näytteiden avulla. Niitä verrattiin rikospaikoilta löytyneisiin dna-näytteisiin.

DeAngelo pidätettiin huhtikuussa 2018, ja hän mutisi tuolloin eräänlaisen tunnustuksen jäätyään yksin kuulusteluhuoneeseen. Yksinpuhelunsa aikana hän sanoi sisällään olevan "Jerryn" ajaneen hänet tekemään rikokset.

Oikeussalissa maanantaina lausutun tunnustuksen avulla DeAngelo välttää kuolemantuomion. Hän viettää loppuelämänsä vankilassa.

Lue myös:

Ruotsissa ratkaistiin vanha kaksoismurha geneettisen sukututkimuksen avulla – KRP:ssä suhtaudutaan varauksella tekniikkaan

Ratkesiko Kalifornian raaimpiin kuuluva rikosvyyhti? Kultaisen osavaltion tappajaksi epäilty oikeuden eteen yli 40 vuoden piilottelun jälkeen

Suosittelemme