JÄMSÄ. Pituushyppääjä Kristian Pulli tuntuu olevan kuin kotonaan. Aurinkoisella Jämsän Paunun yleisurheilukentällä on kaksi hiekkakasaa, joihin Pulli on hyppinyt satoja kertoja.
Pulli näyttää hiekkalaatikon vierestä sormella tiettyä kohtaa. Se on kaukana, lähellä kasan päätyä.
– Tässä Suomen ennätys oli. Tätä aina haaveilin.
Hyppypaikat tuovat Pullille lisää muistoja mieleen. Jämsän pituus- ja loikkakarnevaaleilla Pulli on päässyt näkemään pitkiä leiskautuksia läheltä.
– Vuonna 2011 Luvo Manyonga hyppäsi tähän kasaan 826, ja Roni Ollikainen hyppäsi vielä pidemmälle. Täältä on hienoja muistoja.
Pullin haaveesta tuli totta kesäkuussa, kun hän hyppäsi Espoossa tuloksen 827, ja Tommi Evilän SE meni murskaksi. Pulli on jälkeenpäin kelaillut ennätyshyppyä monta kertaa videolta.
– Se oli tosi helpon näköinen hyppy. Rentous oli suuressa roolissa. Ei se vielä ihan täydellinen hyppy ollut, Pulli kertoo.
Pullin piti osallistua Orimattilasssa tiistaina pituushyppykilpailuun, mutta päätti jättää kisan välistä lievän lonkkavaivan takia.
Tekniikkamuutos, joka vei kuukausia
Pullin mainion alkukauden taustalla on onnistunut leiri Floridassa Yhdysvalloissa sekä täksi kaudeksi tehty tekniikkamuutos. Pulli päätti valmentajaisänsä Seppo Pullin kanssa syksyllä lisätä hypyn jälkeiseen ilmalentoon yhden jalkojen saksauksen lisää. Aiemmin Pulli saksasi ilmassa 2,5 kertaa.
Saksauksen lisääminen auttaa, että hyppääjä voi nojata ponnistusvaiheessa enemmän eteenpäin.
– Ja se edesauttaa, että hyppy jatkuu paremmin ja lankulle voi juosta rennommin. Hyppy soljuu siis läpi hyvin. Jo muutaman vuoden tämä tekniikkamuutos oli käynyt mielessä. Nyt se vain päätettiin tehdä ja se naksahti kohdilleen.
Tekniikkamuutos ei kuitenkaan sujunut kuin sivua kääntämällä. Pullin mukaan uuden tekniikan kanssa ensimmäinen hyppy onnistui kahden kuukauden jälkeen.
– Se oli tuskien taival. Tunteja ja tunteja siihen meni. Keväällä se alkoi sitten naksahtaa kohdilleen.
Huippuhyppääjien tekniikkamuutokset eivät ole Pullin mukaan harvinaisia. Esimerkiksi viime vuoden maailmanmestari Tajay Gayle teki tekniikkamuutoksen viime kauden alla.
– Gayle teki muutoksen nopeasti. Se toimi. Tekniikanmuutos on yksi uran tärkeimpiä päätöksiä, Pulli alleviivaa.
Tänä vuonna Gayle ja Pulli eivät kuitenkaan pääse kisaamaaan arvokisoissa koronapandemian takia. Pullin kesän tavoitteena onkin vakiinnuttaa taso kahdeksan metrin päälle.
– Ehkä saan nyt enemmän aikaa harjoitella uutta tekniikkaa, kun ei ole arvokisoja. Voin olla ensi vuonna vieläkin paremmassa kunnossa. Tasonnosto olisi tärkeää pituushypyssä, että kisasta toiseen tulisi pitkiä siivuja. Odotan innolla kansainvälisiä kisoja, että ne alkaisivat. Elokuussa toivottavasti pääsisin Timanttiliigaan mukaan.
Jääkiekkoa ja suunnistusta
Hiekkakasan takana auringon säteiden välistä pilkistää jäähalli. Pulli sanoo, että sekin on tuttu paikka. Itse asiassa jääkiekon lisäksi Pullin nuoruuden lajeihin kuului myös suunnistusta.
Pulli sanoo, että monipuolisen urheilutaustan takia hänen nopeutensa on kehittynyt myöhemmin. Siitä on todisteena tällä kaudella tehty sadan metrin ennätys 10,62.
– Suunnistus ja jääkiekko ovat viivästyttäneet nopeuteni kehitystä. Tuntuu, että edelleenkin kehityn siinä. Nopeuteni on tullut myöhemmällä iällä. Sehän on tavallaan positiivinen ongelma, kun vielä kehityn siinä.
Moni muistaa Pullin myös kolmiloikkapaikalta.
– Kolmiloikka on tuonut iskunsietoa. Pystyn sen takia tekemään harjoituksia, mitä moni pituushyppääjä ei pysty tekemään, päälle 16 metriä hypännyt Pulli sanoo.
Pulli vie sormensa hiekkakasalla vieläkin kauemmaksi. Pulli osoittaa kohtaa, jossa on hänen mittojensa mukaan Mike Powellin ME 895. Toinen käsi on reilut puoli metriä lähempänä lankkua.
– Tämän verran ME-tulokseen on vielä matkaa. Ei siihen niin kovin paljon enää ole.
Lue myös:
Suomen ennätyksen hypännyt Kristian Pulli kärsii lievästä lonkkavaivasta
Urheiluasiantuntijat ihastelivat Pullin SE-kuntoa – "Lisää on vielä tulossa"