Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Valmentajien pitkään jatkunut henkinen ja fyysinen väkivalta ajoi nuoren triathlonistin itsemurhaan – eteläkorealaisurheilija valitti pahoinpitelyistä tuloksetta

Choi Suk-hyeon päätyi tekemään itsemurhan kärsittyään vuosien ajan valmentajien fyysisestä ja henkisestä väkivallasta.

Sukhyeon Choi.jpg
Choi Suk-hyeon toivoi, että hänen kokemansa vääryys tulisi julkisuuteen. Arkistokuva. Kuva: International Triathlon Union ITU
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Eteläkorealainen triathlonisti Choi Suk-hyeon päätyi tekemään itsemurhan kärsittyään vuosien ajan valmentajien fyysisestä ja henkisestä väkivallasta. Aasian 2015 kisojen nuorten pronssimitalisti löydettiin kuolleena urheilijoiden asuntolasta Busanissa viime kuussa.

Viimeisenä viestinään Choi, 22, oli lähettänyt äidilleen pyynnön, että tämä toisi julki häntä "pahoinpidelleiden synnit".

Nainen kirjoitti kokemastaan pahoinpitelystä päiväkirjaansa. Hän oli tehnyt tilanteista myös äänitallenteita. Yhdessä tallenteista valmentaja puuttuu Choin painoon.

– Sinun täytyy olla kolme päivää syömättä. Lupasit ottaa asiasta vastuun, valmentajan kuullaan raivoavan YTN-kanavan julkaisemassa tallenteessa.

Sen jälkeen valmentaja käskee Choita puremaan hampaat yhteen, mitä seuraa terävä lyönnin ääni.

Choin kerrotaan valittaneen pahoinpitelyistä moneen kertaan, mutta hänen tutkimuspyynnöistään ei välitetty. Nyt Etelä-Korean olympiakomitea sanoo ryhtyvänsä "ankariin toimiin" syyllisten selvittämiseksi ja pahoittelee tapahtunutta.

Lue myös:

Voiko seksuaalisen häirinnän kitkeä, jos sitä ei mainita erikseen kurinpidon säännöissä? Yle Urheilu selvitti, mitä 20 lajiliitossa ajatellaan eettisen kurinpidon keskittämisestä – näin meille vastattiin

"Olisi ehkä helpompi, jos sä tappaisit ittes" – entiset valmennettavat kertovat menestyneen suomalaisvalmentajan nöyryyttävästä ja alistavasta käytöksestä sekä vuosia jatkuneesta henkisestä väkivallasta

Ulla Papp näki videolla valmentamassa "kauhean naisen", joka olikin hän itse – taitoluisteluvalmentajan mukaan urheilun varjolla oikeutetaan hirveitä asioita ja sen täytyy muuttua

Suosittelemme sinulle