– Mun tavoitteena on, että pääsisin Suomen maajoukkueeseen ja ehkä johonkin hyvään joukkueeseen ulkomailla.
HJK:n 2008-syntyneiden tyttöjen akatemiajoukkueessa pelaavien Amandan, Rebeccan ja Emilian tavoitteet ovat selvät: mahdollisimman korkealle ja mahdollisimman pitkälle.
Joukkueen pelaajat voivat nyt haaveilla siitä, josta samanikäisen poikien akatemiajoukkueen pelaajat ovat voineet haaveilla jo paljon pidempään: Chelseassa, Juventuksessa ja Real Madridissa pelaamisesta.
Viime vuosien aikana Euroopan suurseurat ovat perustaneet myös naisten edustusjoukkueen ja naisten jalkapallon suosio on kasvanut.
Adelina Engman nousi Suomesta Chelseaan ja jatkoi sittemmin Ranskaan ja Tuija Hyyrynen aloittaa syksyllä neljännen kautensa Juventuksessa. Maajoukkueen kapteeni Tinja-Riikka Korpela on pelannut pitkän uran suurseuroissa, kuten Bayern Münchenissä ja Evertonissa.
Jotkut yksilöt onnistuvat ponnistamaan Suomesta huipulle, mutta todelliseen menestymiseen tarvittaisiin vielä asenteiden ja resurssien muutosta, sanoo Suomessa ja ulkomailla pelannut ja valmentanut Pauliina Miettinen.
– Ajatellaan vaikka Real Madridia, jossa jalkapallotietämys on ihan eri tasolla. Sellainen seura kun laittaa naisten toimintaan miljoonia, ei meillä ole koko Suomessa rahaa laittaa siihen, mihin yksi seura siellä. Näillä meidän resursseilla ei voi odotella tuloksia. Pitäisi tapahtua jotakin todella mullistavaa, nykyisin Tikkurilan Palloseuran päävalmentajana toimiva Miettinen linjaa.
Miesten jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv otti kesäkuussa Yle Vegan kesäpuheessa voimakkaasti kantaa naisten jalkapallon puolesta. Sparvin mukaan jokaisen jalkapalloyhteisöön kuuluvan tulisi työskennellä naisten parempien edellytysten eteen.
– Meidän pitäisi nähdä naisten jalkapalloon panostaminen osana ympäri maailman tapahtuvaa tasa-arvotyötä ja luoda sellainen yhteiskunta, jossa kaikilla on sukupuoleen katsomatta samat mahdollisuudet ja edellytykset. Jotta voisimme luoda vieläkin enemmän resursseja, meidän kaikkien pitää mennä katsomaan enemmän naisten pelejä, Sparv jutteli.
Kuinka kaukana samoista mahdollisuuksista suomalaiset tyttöjuniorit todella ovat verrattuna poikiin?
Ainakin edellytykset nousta huipulle ovat huomattavasti tasa-arvoisemmat kuin ennen, vakuuttavat Yle Urheilun haastattelemat asiantuntijat.
–Varmaankin eroja on löydettävissä, mutta lähtökohtaisesti asenne on muuttunut tosi paljon parempaan suuntaan, Palloliiton tyttöjen läntisen alueen aluevalmentaja Markus Paananen vakuuttaa.
Ennen Palloliittoon siirtymistään Paananen toimi pitkään valmennustehtävissä ja valmennuspäällikkönä myös tyttöjen kanssa Ilveksessä, josta moni naisten maajoukkueen ja nuorisomaajoukkueen pelaaja on ponnistanut maailmalle.
Palloliiton nykyinen kehityspäällikkö Heidi Pihlaja kertoi, että jo hänen pelatessaan tamperelaisseurassa tytöillä ja pojilla olivat yhtenäiset mahdollisuudet pelata. Pihlaja pelasi Ilveksessä vuosina 2006–2011.
– Ilveksessä lähtökohtaisesti samanikäiset tytöt ja pojat pääsevät harjoittelemaan samankokoisissa tiloissa suhteessa pelaajamäärään ja samoihin kellonaikoihin, Paananen vahvistaa.
Myös pääkaupunkiseudulla tilanne on hyvä, vakuuttaa Etelän aluevalmentaja Akan Okomoh.
– On oikeasti hyviä treeniaikoja ja valmentajia sekä valmennustiimejä, Okomoh kertoo.
Sekä Paananen että Okomoh muistuttavat kuitenkin, että parannettavaa löytyy niin kehä kolmosen sisältä kuin sen ulkopuoleltakin. Okomoh toivoo joka ikäluokkaan joukkueen ja riittävästi pelaajia, joista jokaiselle löytyisi omaa motivaatiotasoa vastaava porukka. Lisäksi hän kaipaa seuroilta pitkäjänteisiä suunnitelmia tulevaisuuden varalle.
– Toivon seurojen profiloituvan vielä selkeämmin, millaista toimintaa halutaan pelaajille ja joukkueille tarjota. Ehkä kaipaamme lapsi- ja nuoruusvaiheeseen lisää päteviä, uteliaita ja kehittymishaluisia valmentajia.
Myös Paanasen mukaan isoin ero poikiin verrattuna on usein valmennuksessa. HJK:n 2008 syntyneiden akatemiajoukkueen molemmilla valmentajilla on B-tutkinto, mutta kaikilla joukkueilla ei näin ole.
– Ammattilaisten paikkoja on enemmän pojissa kuin tytöissä, mutta pelaajamääräkin on tietysti isompi, Paananen sanoo.
Pieneltäkin paikkakunnalta voi ponnistaa huipulle
Naisten korkeimman sarjatason, Kansallisen liigan, kymmenestä joukkueesta viisi tulee pääkaupunkiseudulta. Monessa pääkaupunkiseudun seurassa tyttöjen on mahdollista pyrkiä akatemiajoukkueeseen jo varhain. Esimerkiksi HJK:n 08-syntyneiden akatemiajoukkue perustettiin kolme vuotta sitten.
Pääkaupunkiseudulla vaihtoehtoja riittää, mutta huipulle on ponnistettu muualtakin. Esimerkiksi Engman on Ahvenanmaalta. Maajoukkueen keskikentän dynamo Eveliina Summanen pelasi Lappeenrannassa PEPO:ssa Naisten Kakkosta ja B-poikien kanssa Ykköstä ennen kuin siirtyi HJK:n paitaan.
Jutta Rantala, Summasen seurakaveri Kristianstadista, on puolestaan Euran Pallon kasvatti.
– Satakunnan seudulla on tehty hyvää seurayhteistyötä. Siellä on tullut pieneltäkin paikkakunnalta pelaajia, kun seurat ovat tehneet yhteistyötä ja saaneet pelaajille parempia ympäristöjä ja saaneet ehkä kovemman joukkueen ja pystyneet pelaamaan paremmassa sarjassa, Paananen kertoo.
Paananen korostaa kuitenkin yksilöllistä polkua: se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle.
– Olennaista on ensin selvittää, missä menee ensin Suomen huippu ja sitten ehkä kansainvälinen huippu. Sitten katsotaan, missä mennään ja mitä tässä ympäristössä voidaan parantaa. Jos itse ei voi parantaa, täytyy miettiä, käytetäänkö pelaajakehityksen tehostamiseen poikien harjoituksia, vuotta vanhempien harjoituksia vai kovemmalla tasolla harjoittelevaa pelaavaa yhteistyöseuraa.
Palloliiton puolelta varsinainen maajoukkuetoiminta alkaa 15 vuoden iässä. Pelaajia on tarkkailtu jonkin verran jo aiemmin minihelmari- ja helmaripäivillä.
– Varmasti siellä saattaa pistää silmään jo hyviä pelaajia, jotka saattavat olla parempia taidollisesti tai fyysisesti kuin muut, mutta siinä vaiheessa ei voi vetää isompia johtopäätöksiä. On todella vaikeaa sanoa 10-vuotiaasta pelaajasta onko hän 18-vuotiaana huippupelaaja vai ei. Pelaajatarkkailun piirissä yritetään tuossa vaiheessa pitämään mahdollisimman iso määrä pelaajia, Okomoh kertoo.
Akatemiaan vai kenties Yhdysvaltoihin?
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla osa pelaajista voi osallistua Urhea-akatemian kautta aamuharjoituksiin jo yläasteiässä. Paanasen mukaan pelaajan onkin viimeistään lukioiässä siirryttävä sellaiseen ympäristöön, jossa myös aamuharjoittelu onnistuu laadukkaasti.
Tyttöjen puolella ei ole vielä havaittu poikien kaltaista ulkomaisiin akatemioihin siirtymistä, mutta sen sijaan liikehdintää tapahtuu kotimaan sisällä.
– Lukioon menneiden 2004-syntyneiden ikäluokassa oli selkeästi nähtävissä, että he hakeutuivat Suomen sisällä sellaisiin keskuksiin, jota voi B-juniori-iässä kutsua suomalaiseksi huipputoiminnaksi, Paananen sanoo.
Toisaalta Paananen ei myöskään poissulje, etteivätkö tyttöjuniorit voisi tulevaisuudessa suunnata ulkomaille.
– Ennustaisin, että kymmenen vuoden päästä tilanne on ihan erilainen. Voi hyvinkin olla, että suomalaiset tyttöpelaajat halutaan ulkomaille aikaisemmin. On eri asia, lähtevätkö he sinne. Se riippuu siitä, minkälaisia ympäristöjä Suomeen on kehittynyt siihen mennessä. Uskoisin, että suuntaus on tulossa myös naisten ja tyttöjen jalkapalloon.
Yksi vaihtoehto päästä huipulle on myös Yhdysvaltoihin opiskelemaan lähteminen. Yliopistoreitin puolesta puhuu Tikkurilan Palloseuran päävalmentaja Pauliina Miettinen, joka sekä pelasi että myöhemmin valmensi Yhdysvalloissa.
– Siellä on työmoraali huomattavasti parempi kuin meillä. Pelaajia on paljon ja kaikki taistelevat stipendeistä. Pre-season on todella kova kaksiviikkoinen valmistautumisjakso, josta monella suomalaisella pelaajalla olisi tiukkaa päästä läpi, Miettinen sanoo.
Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkue on hallitseva maailmanmestari, joka on yltänyt jokaisissa MM-kisoissa kolmen parhaan joukkoon. Syykin löytynee nimenomaan yliopistojalkapallosta – ja vuonna 1972 voimaan astuneesta lakipykälästä, joka kielsi sukupuolen perusteella syrjimisen liittovaltion tukemisessa koulutusohjelmissa.
Lakia sovellettiin myös koulujen ja yliopistojen urheiluohjelmissa: koulujen tuli tarjota yhtä paljon urheiluohjelmia naisille kuin miehille ja urheiluavustukset tuli jakaa 50/50-periaatteella sukupuolten kesken.
On nopeusvalmennusta, olympiavalmentajia ja kaikki valmiina, mennään tilauslennoilla ja chartereilla peleihin. Emme me kilpaile samassa ympäristössä, olemme ihan eri tasolla. Edes miesjoukkueista yhdelläkään ei ole sellaisia fasiliteettejä.
Pauliina Miettinen, päävalmentaja, TiPS
Naisten jalkapallo oli ja on yhä kouluille tehokas keino kasvattaa naisurheilijoiden määrää, sillä joukkueeseen mahtuu enemmän osallistujia.
Yhdysvalloissa naisten urheilua arvostetaan myös eri tavalla, mikä näkyy myös naisten jalkapallomaajoukkueen suosiossa: esimerkiksi USA:n naisten maajoukkueen pelipaitaa myytiin enemmän kuin Barcelonan pelipaitoja.
Myös yliopistourheilussa resurssit ovat valtavat, ja niistä Suomessa voidaan vain haaveilla. Sen näkivät myös TiPSin Kansallisen liigan joukkueen pelaajat käydessään pelireissulla alkuvuodesta Yhdysvalloissa.
– On nopeusvalmennusta, olympiavalmentajia ja kaikki valmiina, mennään tilauslennoilla ja chartereilla peleihin. Emme me kilpaile samassa ympäristössä, olemme ihan eri tasolla. Edes Suomen miesjoukkueista yhdelläkään ei ole sellaisia fasiliteettejä.
Miettinen myöntää, ettei Yhdysvaltojen yliopistourheilu sovi kaikille. Hän itsekin pohti aluksi palaavansa maitojunalla kohdatessaan kovan koulun, mutta päätti kuitenkin jäädä.
Myös Miettinen kaipaisi lisää ammattivalmentajia niin nuorten tyttöjen kuin poikienkin toimintaan. Hän toivoisi Suomeen Islannin kaltaista mallia, jossa lapset ja nuoret pääsisivät ammattivalmentajan oppeihin jo varhain. Islannissa lapset ja nuoret, tytöt ja pojat, harjoittelevat koulutettujen valmentajien kanssa päivällä heti koulupäivän jälkeen.
– Nythän se on vähän sillä tavalla, että kuka nyt kynnelle kykenee vetää pienimpiä, vaikka juuri sinne tarvitsisi laatua. Monessa seurassa se menee niin, että katsotaan pojat ensin ja he saavat ne laadukkaimmat valmentajat ja sitten katsotaan, löytyykö tytöille valmentajaa, Miettinen sanoo.
Islannin malli onkin kerännyt kiitosta ympäri maailman ja tulokset ovat näkyneet myös maajoukkueiden menestyksenä. Miehet etenivät ensimmäisissä jalkapallon EM-kisoissaan vuonna 2016 puolivälieriin asti ja selvisivät myös kahta vuotta myöhemmin historiansa ensimmäiseen MM-turnaukseen. Naisten maajoukkue löytyy tällä hetkellä Fifa rankingin sijalta 19 – eli 11 pykälää Suomen yläpuolelta.
Lukioiässä ympäristö osa ympäristöistä kestää kansainvälisen vertailun. Sen jälkeen kun valmistutaan toiselta asteelta alkavat haasteet.
Markus Paananen, aluevalmentaja
Miettisen mukaan yksi Suomen suurimmista ongelmista onkin, että pelaajilta ei uskalleta vaatia tarpeeksi. Vaikka Tikkurilassakin töitä tehdään tosissaan, on Miettiselle tärkeää, että harjoituksiin on yhä kiva tulla.
– Hauska tulee siitä, että tehdään kunnolla työt yhdessä ja tehdään kovempaa kuin toiset. Ei se tarkoita, etteikö voisi vaikka leikkiä hippaa ja harjoitella siinä samassa nopeutta, Miettinen painottaa.
Selkein ero lukion jälkeen
Suomen tyttömaajoukkueet ovat pärjänneet kansainvälisillä kentillä verrattain hyvin. Esimerkiksi nykyinen alle 19-vuotiaiden maajoukkue esiintyi mainiosti kaksi vuotta sitten ensin alle 17-vuotiaiden EM-turnauksessa, mistä ovet avautuivat EM-turnauksen kolmannella sijalla marraskuussa 2018 Uruguayssa pelattuihin alle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin.
Selkein ero poikiin tuleekin lukioiän jälkeen. Nuorelle, jo Veikkausliigassa pelaavalle lupaavalle pojalle voidaan maksaa korvauksia, mutta tyttöjen puolella se on huomattavasti harvinaisempaa.
– Lukioiässä osa ympäristöistä kestää kansainvälisen vertailun. Sen jälkeen, kun valmistutaan toiselta asteelta alkavat haasteet. Pitäisi löytää sellainen opiskelu- tai työpaikka, joiden kanssa voisi yhdistää ammattimaisen harjoittelun edelleen, Paananen myöntää.
Hän iloitsee, että moni seura on tiedostanut ongelman ja ryhtynyt työskentelemään sen ratkaisemiseksi. Seurat ovat itsekin järjestäneet pelaajille sekä mahdollisuuksia jatkaa aamuharjoittelua että osa-aikaisia työpaikkoja esimerkiksi seuran organisoimissa iltapäiväkerhoissa.
Paanasen mukaan ainakin osalle pelaajista on parasta kehittyä kotimaassa tutussa ympäristössä mahdollisesti vielä lukioiän jälkeen ennen suuntaamista isommille kentille. Paananen korostaa, että kehitys on yksilöllistä ja omaa toimintaympäristöä pitää jatkuvasti arvioida ja kehittää.
– Naisten ja tyttöjen puolella nuorella iällä lähtijöitä on niin vähän, että ei pysty antamaan yleispätevää näkemystä, missä tietyssä iässä pitäisi lähteä, Paananen kuittaa.
Pauliina Miettinen nostaa esimerkiksi Lyonin organisaatiossa pelaavan Katriina Talaslahden, joka lähti ulkomaille jo hyvin nuorena. Talaslahti siirtyi 13-vuotiaana siskonsa kanssa Saksaan FC Nürnbergiin ja vuotta myöhemmin Bayern Münchenin organisaatioon.
Talaslahden mukana lähti äiti, mikä helpotti sopeutumista.
– Kyllä minä lähtisin jo ihan 15-vuotiaana, jos perhe lähtisi mukaan, Miettinen sanoo.
Hän itse lähti Yhdysvaltoihin 23-vuotiaana, mutta mahdollisuudet olivat tuolloin paljon rajallisemmat. Naisten jalkapallo on kasvanut paljon Miettisen pelaaja-ajoista. Hän kuitenkin huomauttaa, että muualla maailmalla ollaan kehitytty vielä Suomeakin enemmän.
– Kun pelasin, meillä oli aika hyvät rankingit ja HJK:n kanssa pääsimme Mestarien liigassa aika korkealle. Niistä ajoista monet maat ovat menneet ohi vasemmalta ja oikealta.
HJK eteni silloin Uefa cupin nimellä tunnetun kilpailun välieriin kaudella 2001–2002. Joukkue joutui kuitenkin taipumaan ruotsalaiselle naisjalkapallon suurseura Umeålle yhteismaalein 1–3. Miettisen lisäksi joukkuetta tähdittivät tuolloin muun muassa Laura Kalmari, Sanna Valkonen ja Christina Forssell.
Nyt Miettisen alaisuudessa TiPSissä pelaa myös lukuisia nuorisomaajoukkueen pelaajia.
– Nuoriin asti pärjätään ja pysytään mukana, mutta sitten meiltä loppuu laatu. Sitä ei ole valmennuksessa tarpeeksi, mikä on yksi syy. Sitten vastustajien pitäisi olla vielä kovempia, että pelaajat joutuvat koko ajan tiukemmalle.
Markkinat kehittyvät edelleen
Poikien puolella pelaaja-agentit ovat lupaavimpien pelaajien perässä jo hyvin varhain, mutta tyttöjen puolella agentit kiinnostuvat parhaista pelaajista ensimmäisten nuorisomaajoukkuepelien myötä suunnilleen lukioiässä täysi-ikäisyyden kynnyksellä.
Suomen johtaviin jalkapalloagentteihin kuuluvan Teemu Turusen talliin ei vielä naispelaajia kuulu, mutta tulevaisuudessa näin mahdollisesti on.
– Naisjalkapallossa on viimeisten vuosien aikana otettu isoja askeleita eteenpäin ja sitä kautta virtaa myös enemmän rahaa. Se vaikuttaa olennaisesti siihen, miten markkina taloudellisesti kehittyy ja tuleeko siitä isoa liiketoimintaa. Sen jälkeen mukaan tulee muitakin toimijoita kuin pelkästään isommat seurat, Turunen selittää.
Yksi koko jalkapallobisnestä viime kuukaudet ravistellut tekijä on kuitenkin koronavirus, jonka vaikutukset näkyvät todennäköisesti esimerkiksi pelaajamarkkinoissa vielä pitkään. Koronaviruksen on arveltu rokottavan ankarasti myös naisten urheilua ja naisten suurseuroja. Myös jalkapallon pelaajayhdistysten kattojärjestö Fifpro ilmaisi huolensa ja arveli koronaviruspandemian uhkaavan jopa monien naisten seurojen olemassaoloa.
– Jos mietitään koronan vaikutuksia yleisellä tasolla riippumatta naisista tai miehistä, sillä on vaikutusta tiettyihin siirtoihin ja tiettyihin seurakategorioihin. Isoja siirtoja tullaan edelleen varmasti tekemään ja maksetaan valtavia summia. Suuntaus on ollut, että kakkos- ja kolmostason siirrot ovat olleet useita kymmeniä miljoonia, niin tuleeko se vaikuttamaan tähän? Hetkellisesti ainakin uskon, että vaikuttaa, Turunen pohtii.
Naisjalkapallon tulevaisuuden Turunen näkee kuitenkin valoisana, vaikka siirtokorvaukset ja palkkiot eivät samalla tasolla olisikaan.
– Isot seurat etsivät koko ajan uusia mahdollisuuksia kasvattaa liiketoimintaa. Miesten jalkapallo on kasvanut aika vahvasti viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta milloin kasvun rajat tulevat vastaan. Looginen kulkusuunta on, että yritetään saada naisia kiinnostumaan ja se on varmastii yksi iso syy, miksi myös isot seurat ovat alkaneet panostaa myös naisten jalkapalloon.
Turunen on nähnyt kehityksen myös ruohonjuuritasolla: toinen hänen omista tyttäristään pelaa jalkapalloa ja tyttöjoukkueita tulee myös pienistäkin pitäjistä.
Toisaalta rahan virratessa peliin myös lieveilmiöt lisääntyvät. Turunen uskoo, että agentit ovat tyttöpelaajien kintereillä yhä aikaisemmin – eikä kaikilla agenteilla suinkaan ole mielessä pelaajan kehittyminen.
– Sinne tulee erilaisia toimijoita, joista kaikki eivät toimi sellaisella moraalilla ja arvoilla, kun pitäisi. Tällekin alalle mahtuu vaikka minkälaisia toimijoita. Pelaajat, vanhemmat ja seurat saavat olla tarkkana. Mitä etelämmäs mennään, sitä villimmäksi meno muuttuu. Uskon, että sama ilmiö kantautuu myös naispuolelle.
Suomessa tilanne on Turusen mukaan suhteellisen hyvä: sopimuksista ja sanoista pidetään kiinni.
Kuka tietää, jonain päivä Amanda, Rebecca ja Emiliakin ponnistavat ulkomaille isommille areenoille Lyoniin tai Arsenaliin – ehkäpä jopa Turusen avittamina.
Lue myös: