Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Miihkali saa kukat runon ja suven päivänä Joensuussa

Merkittävä runonlaulaja kukitetaan Ilosaaressa myös koronakesänä.

Runonlaulaja Miihkali Arhippaisen patsas muistuttaa runonlaulajien merkityksestä Joensuun Ilosaaressa.
Runonlaulaja Miihkali Arhippaisen patsas muistuttaa runonlaulajien merkityksestä Joensuun Ilosaaressa. Kuva: Jouki Väinämö / Yle
Marja-Liisa Kämppi
Avaa Yle-sovelluksessa

Heinäkuun 6. päivänä vietetään Eino Leinon, runon ja suven päivää. Siksi Joensuun Kalevalaiset Naiset kukittavat runonlaulaja Miihkali Arhippaisen patsaan Ilosaaressa.

Yhdistys aloitti kukitusperinteen 1970-luvulla ja herätti tavan uudelleen vuonna 2011.

Arhippainen on 1800-luvulla Vienan Karjalassa elänyt, sokea runonlaulaja. Hän lauloi kansanperinteen kerääjille yhteensä noin 3 500 runosäettä.

Myös Miihkalin isä oli kuuluisa karjalainen runonlaulaja, Arhippa Perttunen.

Miihkalin edustama sanan ja laulun voima sai patsaan Karjalantalon edustalle 1973, kun Joensuun kaupunki täytti 125 vuotta.

Suosittelemme