Olin kesäkuun alussa jännän äärellä, nimittäin ensimmäistä kertaa metrossa sitten maaliskuun alun. Koronaviruksen vuoksi olin viettänyt kaksi ja puoli kuukautta lähinnä kotona. Pakolliset matkat olivat taittuneet jalan tai kaupunkipyörällä.
Metrossa oli kamalaa. Ihmiset tungeksivat turvaväleistä välittämättä. Useimmilla ei ollut suojahansikkaita saati kasvosuojaimia. Nostelin omaani nenän päälle ja pidätin hengitystä kun kansalainen pyyhälsi liian likeltä.
Illalla kirjoitin kamalasta kokemuksestani kaveriporukan Facebook-ryhmään. Yllättäen sympatiaa ei herunut. Eräs kaveri huomautti, että kommenttini summasi hyvin "kriisin, luokka-aspektin ja turvallisuushakuisuuden".
Hän kertoi siskonsa olevan suurtalouskeittäjä, jolla on noin 400 asiakaskontaktia päivässä. Turvaväleistä ei kannata haaveillakaan, "mutta sen kanssa eletään".
Vastasin puolustuspuheenvuorolla, mutta oikeasti hävetti. Eritoten siksi, että syyni lähteä Itä-Helsinkiin oli keskiluokkaisin ja turvallisuushakuisin mahdollinen.
Olin menossa hakemaan autoa, jonka olin liisannut.
Tiedäthän – jotta kesäreissut menisivät kivemmin eikä mökille tarvitsisi matkata koronajunalla.
Muistan kun me siirryimme korona-aikaan ja amerikkalaiset talk show -juontajat koteihinsa. Stephen Colbert jutteli kotoa käsin filmitähti Ryan Reynoldsille, jonka vaimo oli leikannut tämän hiukset, ja tv-koomikko John Oliverille, jonka verkkareissa oli vauvanruokaa.
Marc Maron ilakoi podcastissaan kuinka kaikki voivat vihdoin lorvailla. Cate Blanchett kertoi Maronille harrastaneensa miehensä kanssa pitkiä kävelyitä kuin Brontën sisarukset konsanaan.
Ihanaa, ajattelin, vihdoin olen samassa veneessä näiden maailmantähtien kanssa, vihdoin me kaikki olemme samassa veneessä, sillä korona ei erottele ihmisiä ihonvärin, sukupuolen tai varallisuuden perusteella.
(Samalla kannoin toki huolta terveydenhuollossa työskentelevien jaksamisesta – noiden eturintamalaisten vuoksi meidän muiden piti nyt pysyä kotona.)
Luin ja kuuntelin siitä kuinka hyvä on seisahtaa ja miettiä, miten arkeaan voisi muuttaa. Haastattelin Vestaa, joka uskoi, että ihmiskunta oppii olemaan planeetalle hyvä.
Tämä kaikki oli typerää ja naiivia. Olin ehkä itse samassa veneessä Cate Blanchettin kanssa, mutta valtaosa ihmisistä oli jätetty rannalle.
Pandemia oli tehnyt näkyväksi sen, kuka oli turvassa ja kuka ei.
Ei tarvinnut kuin katsoa ikkunasta ulos ja tajuta, etteivät kadut olleet autioituneet. Niitä vain suhasivat nyt airpod-hipsterien ja salkkuihmisten sijasta alipalkatut siirtolaiset, jotka toimittivat meille verkosta tilaamiamme kotikuntoilusettejä ja falafeleja, sekä ulkomailta lähetetyt työntekijät, jotka rakensivat meille teitä ja taloja.
Nämä ihmisryhmät eivät usein osu yhteiskunnan turvaverkkoihin.
Toukokuussa kaduille marssivat ei-valkoiset ja heidän liittolaisensa ympäri maailman. #BlackLivesMatter paisui lyhyessä ajassa paitsi siksi, että George Floydin hirvittävät viimeiset hetket levisivät viraalivideona, myös siksi, että kulunut kevät oli ollut vähemmistöille erityisen raskas.
Yhdysvalloissa korona oli osunut pahimmin juuri tummaihoisten asuttamiin kaupunginosiin, eikä presidentti ollut kantanut vastuuta. Johtajat olivat kiistäneet, että rakenteellinen rasismi olisi ongelma.
Ei ihme, että monet kuulivat jo sisällissodan jylyn. Pandemia oli tehnyt näkyväksi sen, kuka oli turvassa ja kuka ei.
Korona jakaa ihmisiä kaikkialla. Terveisiin ja sairaisiin, hoitoa saaviin ja sitä janoaviin, selviäviin ja kuoleviin. Mutta myös turvassa oleviin ja sitä kaipaaviin, yksityisyydestä nauttiviin ja sen menettäviin. Niihin jotka saavat ajaa rauhassa ja niihin joita poliisi pysäyttelee.
Amnestyn tuore, 12 Euroopan maan todisteista koostettu raportti puhuu tylyä kieltä: koronan aikana vähemmistöt kohtaavat muita enemmän väkivaltaa, syrjiviä henkilöllisyystarkastuksia, pakkokaranteeneja ja sakkoja.
Luokkatietoisuus on noussut Suomessa viime vuosina, ja muun muassa äänestysaktiivisuuteen luokka vaikuttaa entistä enemmän. Vuonna 2014 julkaistiin professori Jani Erolan laatima malli, joka jakoi suomalaiset kuuteen yhteiskuntaluokkaan: eliittiin, asiantuntijoihin, kipuajiin, duunareihin, leipätyöläisiin ja vähäosaisiin.
Eliitti, asiantuntijat ja iso osa kipuajista ovat viettäneet viime kuukaudet kivasti etätöitä tehden, tai ehkä kesämökillä puutarhaa laitellen. Tilanneet "tarpeelliset" verkosta ja hoitaneet pakolliset matkat omalla tai liisatulla autolla.
Muut ovat pitäneet yhteiskunnan ja meidät kasassa, oman terveytensä kustannuksella.
Kyllä hävetti vaikeimpina koronaviikkoina avata ovi ruokalähetille, joka oli pukenut ylleen kasvomaskin ja suojakäsineet tuodakseen minulle ruokaa lähikuppilasta.
Onneksi meillä on nyt se auto.
Anton Vanha-Majamaa
Kirjoittaja liikkuu tämän kesän farmarilla, jossa on hyvin jalkatilaa ja kolme pulloa käsidesiä.
Blogista voi keskustella 10.7. klo 23.00 asti.