Neljä yrittäjää suunnittelee rakentavansa Pietarsaaren Fäbodan virkistysalueelle kolme majoittumiseen tarkoitettua lasikattoista iglua, yhteissaunan, sekä grillikatoksen. Paikallinen yrittäjä Mika Vacker sai idean hankkeeseen keväällä käydessään perheensä kanssa Lapissa vastaavanlaisessa majoitusiglussa.
– Ajattelin, että tällaiset iglut voisivat sopia Fäbodan upeille kallioille ympärivuotiseen majoituskäyttöön. Hanketta leimaisi se, ettei yhtään puuta tarvitsisi kaataa iglujen tieltä, vaan projekti toteutuisi kokonaan luonnon ja ekologisuuden ehdoilla, Vacker tunnelmoi.
Rakennusten suunnittelussa on huomioitu niiden sulautuminen arkkitehtoonisesti ympäristöön. Pysyviä perustusrakenteita ei tarvita, vaan iglut nostettaisiin kalliolle omien säädettävien jalkojen varaan. Rakennukset tuottaisivat 95 prosenttia omasta energiantarpeesta muun muassa aurinkopaneeleiden avulla.
Pilottihanke voisi jatkossa poikia alueelle esimerkiksi leirintäalueen tai vastaavaa toimintaa, elvyttämään alueen matkailuelinkeinoa.
Hanke on etenemässä teknisen lautakunnan käsittelyyn 15. heinäkuuta.
Fäbodan parhaat paikat huolestuttavat pietarsaarelaisia
Hanke on herättänyt vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa ja kuntalaiset ovat ottaneet kiivaasti kantaa kallioiden kohtaloon. Yrittäjät järjestivät maanantaina yleisötilaisuuden, jossa kuntalaisilla oli mahdollisuus keskustella kallioiden tulevaisuudesta. Tilaisuus veti Fäbodan kahvituvan täyteen ihmisiä.
– Toivon, ettei Fäbodalle tapahdu sama kuin Kalajoelle, jonka maisema on mielestäni pilattu rakentamisella, pietarsaarelainen Stina Ehrström varoittaa. Mielestäni iglut sopisivat vaikkapa Lappiin, mutta Fäbodan kalliot ovat ainutlaatuista aluetta, eikä sinne mielestäni olisi sopivaa rakentaa.
Asukkaita huoletti myös se, pysyykö alue kuntalaisten vapaassa käytössä myös sen jälkeen, kun alueelle on rakennettu majoitustiloja.
Alueen kaava on vuodelta 1988 ja sillä sijaitsee kaksi rakennusoikeutta. Vuosien saatossa on ollut useita suunnitelmia rakennusoikeuksien hyödyntämiseksi, mutta toistaiseksi yhtään niistä ei olla toteutettu.
Pietarsaaren kaupunginjohtaja: virkistysalueille oma työryhmä
Fäboda sijaitsee mutkikkaan tien päässä ja pääsyä alueelle aiotaan helpottaa parannetun tieyhteyden avulla. Kaupunginhallitus asetti 26. kesäkuuta pidetyssä kokouksessa työryhmän pohtimaan Pietarsaaren virkistysalueiden kehitystä ja konseptointia.
– Olemme iloisia, että yrittäjät ovat kiinnostuneita käynnistämään uutta toimintaa alueellemme, mutta ymmärrän myös kuntalaisten perinteiset suhteet perinteisille alueille. Asia täytyy selvittää perinpohjaisesti, Pietarsaaren kaupunginjohtaja Kristina Stenman summaa.