Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kanta-Hämeen bussiliikenne palailee normaaliksi vähitellen

Monilla reiteillä on kuitenkin huomattavasti normaalia vähemmän matkustajia.

Hämeenlinnan linja-autoasema
Busseja kulkee Hämeenlinnan kautta edelleen huomattavasti normaalia vähemmän. Kuva: Yle
Eeva Hannula
Avaa Yle-sovelluksessa

Bussiliikenne palaa vähitellen normaaliksi koronakevään jälkeen. Osa koronaepidemian vuoksi perutuista kaukoliikenteen vuoroista on jo palautettu liikenteeseen ja bussiyritykset lisäävät vuoroja jatkuvasti.

Matkahuolto suosittelee ostamaan liput etukäteen verkkosivuiltaan. Matkahuolto muistuttaa, että peruuntuneista sarja- tai kausilippumatkoista voi hakea hyvitystä seuraavan matkakortin latauksen yhteydessä. Pakettien kuljettaminen sujuu normaalisti.

Satakunnan liikenteen liikennepäällikkö Petteri Hurskainen sanoo, että toukokuussa korona rokotti vielä selvästi matkustajamääriä, mutta tällä hetkellä näyttää jo valoisammalta. Ensimmäisenä matkustajia ilmaantui 2-tien liikenteeseen, eli Porin Forssan ja Helsingin välille. Hurskainen arvioi, että normaaliksi linja-autojen matkustajamäärät palaavat elokuulla.

Myös Pekolan Liikenne vähensi vuorojaan merkittävästi. Kun Pekolan Liikenne ennen korona-aikaa ajoi Lahti-Hämeenlinna-Forssa-Turku -väliä seitsemällä autolla, niin liikenteessä on nyt vain kolme autoa. Matkustajia Turun satamaan on erittäin vähän.

Suosittelemme