Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Trigger Warning: 17-vuotias Andrine vietti elämänsä viimeiset hetket Instagramissa – "Istun autossa ja itken, koska elokuva on ohi ja niin on elämänikin"

Norjan yleisradioyhtiö tutki itsemurhaa harkitsevien tyttöjen Instagram-verkostoa viime vuonna. Ainakin 15 siihen kuulunutta norjalaista tyttöä on tappanut itsensä.

Andrinen Insta-ryhmässä julkaisema kuva, jossa näkyy puolet hänen kasvoistaan ja suljettu silmä.
Andrine postasi tuhansia viestejä Instagram-ryhmään, jossa nuoret tytöt kertovat itsemurha-ajatuksistaan. Jutussa julkaistuista kuvista suurin osa on Andrinen Instagram-postauksia. Kuva: NRK
Yle Uutiset
Avaa Yle-sovelluksessa

Tämä juttu on julkaistu Norjan yleisradioyhtiö NRK:n verkkosivuilla 26. lokakuuta 2019. Yle sai NRK:lta ja Andrinen äidiltä luvan jutun kääntämiseen tänä keväänä. Voit lukea alkuperäisen jutun täältä. Juttu on osittain järkyttävä. Toivomme, että alaikäiset lukisivat sitä yhdessä aikuisen kanssa.

Vaatehuone, johon Andrine, 17, on piiloutunut, on niin ahdas, että hänen on istuttava polvillaan. Hän postaa kännykästään useita viestejä salaiselle Instagram-tililleen. Sadat suljettuun yhteisöön kuuluvat norjalaistytöt näkevät ne. Andrine haluaa kuolla.

"Hitto Andrine, tee se. Kukaan ei kuitenkaan jää kaipaamaan sinua", hän kirjoittaa rohkaisuna itselleen. "Tee se."

Andrine on yksi Instagram-yhteisön aktiivisimpia jäseniä aina omiin loppuhetkiinsä saakka. Hän itkee vaatehuoneessa niin kovasti, ettei ymmärrä, että oven toisella puolella on kaksi aikuista, jotka haluavat auttaa häntä.

Hän turvautuu mieluummin Instagram-yhteisöönsä, josta kerää rohkeutta tehdä itsemurhan. Yhdessä viimeisimmistä viesteistään hän kirjoittaa:

"Kaikki on valmista. Hitto, Andrine, tee se. Tee se! Älä välitä inhottavasta tunteesta vatsassasi. Lopeta pillitys. Kukaan ei kuitenkaan välitä."

Hänelle vastataan:

"ANDRINE EI! ÄLÄ TEE SITÄ!"

"EIIIIII!"

Yksi Andrinen viimeisimmistä postauksista. Kuvassa näkyy voimakas valo vaatehuoneen puisia seiniä.
Kuva: NRK

Andrine jättää hyvästit

Viimeinkin kaikki on valmista, Andrine kirjoittaa. Hän asuu yksityisessä lastensuojelulaitoksessa, jossa on viettänyt 10 kuukautta.

"Kuulen heidän etsivän minua. En voi sanoa mitään. Kun olen valmis, tiedän mitä tehdä. Kukaan ei voi estää minua", hän kirjoittaa.

Andrine pitää Insta-verkoston lisäksi yhteyttä lastenkodin henkilökuntaan, mutta tekstiviestein. On maaliskuu 2017. Vähän ennen puoli kymmentä illalta hän lähettää viestin, jossa jättää hyvästit äidilleen.

"Kertokaa hänelle, että olen pahoillani, koska pilaan hänen elämänsä. Kertokaa hänelle vain, että hän oli paras äiti, joka minulla olisi koskaan voinut olla."

Huoneeseensa hän on jättää lapun.

"Kiitos kaikesta".

Hän on piirtänyt siihen sydämen.

Henkilökunta etsii Andrinen ja yrittää puhua hänelle. Jonkin ajan kuluttua hän lupaa avata oven.

Vaikuttaa siltä, että Andrine rauhoittuu. Työntekijät lähtevät alakertaan. Sitten Andrinen huoneesta kuuluu kova kolaus.

Tulee aivan hiljaista.

Kun työntekijät palaavat yläkertaan, Andrine ei enää vastaa.

He soittavat hätäkeskukseen samalla, kun yrittävät murtautua Andrinen huoneeseen sorkkaraudalla. Ambulanssi on paikalla muutamassa minuutissa, ja tyttö saadaan ulos.

Liian myöhään.

Neljä päivää myöhemmin Andrine kuolee hengityskoneessa sairaalassa.

Äitiä pelottaa puhelimen avaaminen

Kun Andrinen kuolemasta on kulunut lähes kaksi vuotta, hänen tavaransa ovat yhä pahvilaatikoissa äidin eteisessä. Äiti Heidi sai ne poliisilta.

Siitä lähtien ne ovat olleet siinä. Koskemattomina mutta aina mielessä. Äiti katsoo niitä joka päivä muttei pysty avaamaan niitä. Laatikoissa on Andrinen kännykkä. Se jota hän käytti kuoliniltanaan.

Heidi pelkää laittaa sen päälle. Hän pelkää, mitä saa tietää.

Andrinen äiti istuu tyttärensä sängyllä.
Heidi pitää tyttärensä kännykkää kädessään
Heidi antoi yleisradioyhtiö NRK:n toimittajille pääsyn suljettuun Instagram-yhteisöön tyttärensä puhelimesta. Hän pitää yhteisöä vaarallisena ja haluaa varoittaa siitä. Kuva: NRK

Lopulta hän kokoaa itsensä ja tutkii kännykän. Sieltä löytyy kaksi Instagram-tiliä: Andrinen julkinen, jota Heidikin seurasi, ja toinen, jota hän ei tunnista.

Sen käyttäjätunnus on Sebrapiken, Seepratyttö. Hän kirjautuu tilille ja tuntee pahoinvoinnin nousevan. Hän joutuu synkkään ja pelottavaan maailmaan, joka on täynnä Andrinen kaltaisia tyttöjä.

Ryhmässä on yli tuhat tyttöä

Suljetussa Instagram-verkostossa sadat psyykkisistä ongelmista kärsivät tytöt tapaavat toisiaan. He käyttävät tunnuksissaan omia nimiään tai tekaisevat ne.

Täällä he lohduttavat ja tukevat toisiaan mutta jakavat myös kaikkein synkimmät ajatuksensa.

He julkaisevat kuvia ja videoita: syömishäiriöistään, itselleen aiheuttamistaan haavoista, itsemurha-ajatuksistaan, -yrityksistään ja -menetelmistään.

He merkitsevät usein tilinsä varoituksella "TW" tai "Trigger Warning". Se tarkoittaa, että julkaistu sisältö voi olla järkyttävää.

Norjan yleisradioyhtiön toimittajat käyttivät Andrinen kännykkää päästäkseen tähän piiriin. Instagram-yhteisössä on tuhat tyttöä. Yhä, kaksi vuotta Andrinen kuoleman jälkeen he kertovat tavoista, joilla vahingoittavat itseään. Noin puolet käyttäjistä on norjalaisia.

Toimittajat saavat selville, että ainakin 15 verkostoon kuulunutta norjalaista tyttöä on tehnyt itsemurhan parissa vuodessa. Kaikki olivat joko psykiatrisen hoidon tai lastensuojelun asiakkaita.

Kaikki olivat masentuneita tai heidät tiedettiin itsetuhoisiksi.

He olivat eri puolilta Norjaa eivätkä yleensä tunteneet toisiaan kuin tästä suljetusta Instagram-verkostosta.

Heillä oli syömishäiriöitä tai he vahingoittivat itseään.

Toimittajat seurasivat verkostossa, miten tytöt neuvoivat toisilleen tapoja vahingoittaa itseään tai tehdä itsemurha. Mitä rajumpia viestejä tytöt ryhmään kirjoittivat, sitä enemmän huomiota ja huolenpitoa he saivat muilta.

Andrinen lapsuus oli onnellinen

Kun Andrine oli 5–vuotias, hän piti sisarensa voimistelupuvun lainailemisesta ja hyppi siinä ympäriinsä. Kaksi vuotta myöhemmin hän pääsi ensimmäisiin omiin harjoituksiinsa ja hän oli siitä ylpeä.

Hän harrasti voimistelua läpi lapsuus- ja nuoruusvuosiensa. Lisäksi hän ohjasi nuorempia lapsia.

Andrine kasvoi Tromssan keskustan lähellä. Noin 70 000 asukkaan kaupunki sijaitsee Pohjois-Norjassa, Suomen Käsivarren tuntumassa.

Perheeseen kuului äiti ja vanhempi sisar. Andrinen lapsuus oli tavallinen, äiti kertoo. Siihen kuului paljon huolenpitoa ja rakkautta.

Andrine pikkutyttönä rannalla kellukkeet käsivarsissaan
Andrine piti voimistelusta, piirtämisestä, maalaamisesta ja kauniista asioista. Kuva: Kotialbumi / NRK

Koulussa Andrine oli tunnollinen ja hän oli hyvä useimmissa aineissa. Äiti kuvailee hänen luonnettaan valloittavaksi. Hänellä oli paljon ystäviä. Hän levitti ympärilleen iloa, ja hänellä oli hyvä huumorintaju.

– Andrinesta oli helppoa pitää. Pidimme hauskaa yhdessä, senkin jälkeen kun Andrine sairastui. Saatoimme sanoa jotain hassusti, katsoa toisiamme ja alkaa nauraa, kertoo Andrinen äiti Heidi.

Andrine piirsi, maalasi ja piti kauniista asioista. Hän teki asiat omalla tavallaan ja oli vähän poikamainen. Mutta kun hän meikkasi, tulos oli tarkkaa ja huolellista.

Andrine tiesi mitä teki. Hän näytti olevan sinut itsensä kanssa, mutta kenenkään tietämättä hänellä oli vakavia psyykkisiä ongelmia.

"En ollut vielä sairas"

Helmikuussa 2017 Andrine julkaisi Instagramissa vanhan kuvan itsestään. Se oli otettu etelänlomalla, taustalla on palmuja ja kukkia. Kuvassa Andrine hymyilee kameralle.

Myöhemmin hän näki itse kuvassa hymyn sijaan pahan olonsa.

"En ollut vielä sairas, mutta elämä ei ollut helppoa ja olin viillellyt itseäni vuoden ajan. Haava ei ollut syvä, ja se oli paikassa, joka ei näkynyt. Harva tiesi, miten väsynyt olin, ja se oli hyvä. Odotin aikaa lasten psykiatriaan, mutta kaikki oli aika ok."

Andrinen Insta-ryhmään postaama kuva vuodelta 2017. Shortseihin ja toppiin pukeutunut tyttö näyttää terveeltä.
Kuva: NRK

Pian kuvanottohetken jälkeen hän alkoi käyttää peittäviä vaatteita, koska hänen käsivartensa olivat täynnä arpia ja haavoja.

Andrine ei tiennyt mitään itsensä vahingoittamisesta, ennen kuin vanhemmat tytöt näyttivät hänelle ja toiselle tytölle omia arpiaan koulussa. Andrine ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Päiväkirjaansa hän kirjoitti, että arvet olivat tosi tyhmiä.

Se oli kuitenkin kokemus, jota hän ei voinut unohtaa.

Haavat syvenevät

Andrine oli 14, kun hän alkoi viillellä itseään. Se alkoi kesäloman jälkeen. Loma oli hänen mielestään ollut raskas.

Piilossa kaikilta hän viilteli itseään yhä useammin, ja viillot muuttuivat syvemmiksi ja pahemmiksi. Hän sanoi saavansa siitä adrenaliinipiikin.

Se oli tapa, jota hän käytti hallitakseen tuhoisia ajatuksiaan.

"Tuntuu kuin minut olisi lukittu huoneeseen, ja itseni vahingoittaminen on ainoa tapa päästä ulos huoneesta", Andrine kuvaili psykologille.

Hän latasi Instagramiin kuvan viilloista käsivarsissaan ja kirjoitti: "Tosi huomionhakuista. En selviä tästä."

Andrinen Instaan postaama kuva, jossa näkyy viiltoja hänen reidessään.
Kuva: NRK

Elokuussa 2015 Andrine yritti itsemurhaa ensimmäisen kerran. Hän oli 15–vuotias. Sairaalassa lääkäri arvioi, että itsemurhariski ei ollut välitön, mutta varoitti uusista yrityksistä ja siitä, että tyttö voisi vahingossa ottaa itsensä hengiltä.

Itsemurhayrityksen jälkeen Andrine kertoi lääkärille, että hän oli ollut ahdistunut jo vuosia. Hän ei voinut koskaan hyvin eikä uskonut, että kukaan piti hänestä.

Hänen oli vaikea käsitellä tunteitaan etenkin silloin, kun elämä tuntui vaikealta. Hän saattoi vajota pohjattomaan suruun ja kriisiin syistä, jotka suurimmalle osalle ihmisistä olisivat pikkuasioita.

Itsensä vahingoittaminen ja itsemurha-ajatukset voivat liittyä tähän, sairaalaraportissa kirjoitettiin.

Oli toinenkin syy, miksi hän vahingoitti itseään. Siitä Andrine kertoi lääkärille vasta kuukausia myöhemmin.

Uhkaava ääni

Andrine kuulee päässään äänen. Se on Stemmen, Ääni. Se voi kuulua yhtäkkiä ja käskeä häntä tappamaan itsensä.

Äänen mukana kulkee pieni tyttö, jota Andrine kutsuu Dagnyksi. Päiväkirjaansa hän piirtää kuvan hahmosta, joka voisi olla kauhuleffasta. Sen silmät on revitty päästä ja suu tikattu kiinni.

Ääni on aiheuttanut Dagnyn vammat, ja jos Andrine ei tee, kuten se käskee, se tekee hänelle saman.

Häivyttääkseen Äänen päästään, hänen pitää satuttaa itseään, Andrine selittää. Hänen pitää joko viillellä itseään tai nielaista vaarallisia esineitä.

Andrinea hoidetaan sairaalassa. Ensin hän saa terapiaa, sitten lääkkeitä. Lääkärit uskovat hänen parantuneen, mutta hän ei halua kotiin. Suhteet perheeseen ovat vaikeat, Andrine kertoo.

Hän on niin sairas, että häntä pitää tarkkailla enemmän kuin mihin hänen äitinsä pystyy. Isäänsä hänellä ei ole ollut suhdetta sen jälkeen kun hän oli 10-vuotias.

Andrine uskoo, että hän on muille pelkkä taakka, eikä kukaan välitä hänestä. Hän saa jäädä sairaalaan.

Samalla kun hän katkoo yhteyksiään oikeaan maailmaan, Instagramin maailman merkitys hänen elämässään kasvaa.

Andrine on salassa Seepratyttö

Hän kutsuu Instagramissa itseään nimellä Sebrapiken, Seepratyttö. Se tulee todennäköisesti kirjasta, jossa samanniminen tyttö vahingoittaa itseään.

Hän julkaisee Instassa kuvan viillellystä, arpisesta käsivarrestaan.

"Makasin kylpyhuoneen lattialla. Aioin viiltää kunnolla. Se tuntui ainoalta tieltä ulos… En pystynyt siihen."

Toiset tytöt vastaavat:

"Ei, älä!"

"Älä, koita kestää."

Kuten Andrine, monet muutkin yhteisön tytöt vaikuttavat päällepäin aivan tavallisilta. He ovat usein hyvin nuoria, nuorimmat 14–vuotiaita.

Heillä on oma erikoiskielensä, joka sisältää koodeja diagnooseille, tietoa siitä, millä tavalla he vahingoittavat itseään, kuinka monta kertaa he ovat olleet sairaalassa ja kuinka usein he ovat yrittäneet tappaa itsensä.

Andrine löytää viimein paikan, jossa hän ei tunne olevansa yksin. Hän saa tukea muilta, jotka tuntevat olonsa samanlaiseksi ja ymmärtävät häntä.

Ennen kaikkea hän löytää yhteisön, jossa sairaat tytöt kertovat toisilleen kielteisistä ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Maailman, johon aikuisille ei ole asiaa. Maailman, jossa he neuvovat toisilleen erilaisia tapoja vahingoittaa itseään ja yrittää itsemurhaa.

Andrinesta tulee pian yhteisön tunnetuin jäsen.

Viimeinen koti

Seuraavien kuukausien aikana Andrinea palloteltiin eri laitosten välillä. Useimmissa paikoissa hänellä näytti menevän hyvin, ainakin aluksi.

Hän vaikutti positiiviselta ja iloiselta, hän osallistui hoitoon ja osoitti selviä paranemisen merkkejä useita kertoja. Sitten tuli käänne, äkillisesti ja kerta kerralta pahempana.

Hän vahingoitti itseään yhä useammin ja uusilla tavoin. Hän alkoi niellä vaarallisia esineitä ja viiltää itseään uusiin paikkoihin kehossaan.

Helmikuussa 2016 tilanne oli jo niin paha, että lastensuojelu otti Andrinen hoteisiinsa. Toukokuussa hän sai paikan yksityisestä lastensuojelulaitoksesta Jentesprangetista.

Siellä hän vietti elämänsä viimeiset kuukaudet.

Elämä alkaa siirtyä Instagramiin

Jentespranget sijaitsee Stordissa, Bergenin lähellä Norjan länsirannikolla. Se on tarkoitettu erittäin sairaille tytöille, jotka vaativat tarkkailua vuorokauden ympäri.

Siellä Andrine sai asua omassa huoneessaan, ja kaksi työntekijää huolehti vain hänestä koko ajan.

Hän postasi Instagramiin kuvan katosta ja seinästä, joihin oli kiinnitetty valoja.

"Ihastuin tähän valosarjaan tosissani."

Hän sai uuden hoitosuunnitelman ja kävi säännöllisesti psykologin luona.

Hän alkoi vähitellen ajatella tulevaisuuttaan ja kouluun palaamista. Hän hankki itselleen paljon tekemistä, jotta ei ehtisi ajatella itsensä viiltelyä. Hän opetteli ottamaan vastuuta omasta elämästään, pyykkäämään ja pitämään huoneensa siistinä. Hän alkoi treenata, ja osana hoitoa hän pääsi hevosterapiaan.

Hän latasi Instagramiin kuvan, jossa halaa ruskeaa hevosta. "Tosi mukavaa hevosterapiassa."

Andrine halaa hevosta
Kuva: NRK

Mutta kesällä hän vaipui pitkiin raskaisiin jaksoihin. Hän halusi satuttaa itseään ja mietti itsemurhaa etenkin iltaisin, laitoksen työntekijät kertovat.

Andrine sai käyttää kännykkää ja nettiä, myös öisin. Kahden kuukauden aikana hän julkaisi 1 500 viestiä. Monessa niistä hän kertoi, millä tavalla aikoi tappaa itsensä.

Jentesprangetin työntekijät olivat tietoisia siitä, kuinka aktiivinen hän oli netissä. Riskiarvioinnissaan he kirjoittivat: "Andrine on toistuvasti kertonut haluavansa tappaa itsensä. Hän on kirjoittanut itsemurha-ajatuksistaan myös sosiaalisessa mediassa, suljetulla Instragram-tilillä."

Lastensuojelulaitoksessa keskusteltiin siitä, kuinka vahingollista nettitoiminta voi olla. Andrine ei tuntunut hyväksyvän ajatusta. Hän julkaisi Instagramissa kuvan, jossa näyttää keskisormeaan.

"Minä ja [...] (vastuuhoitaja) puhumme ’itsetuhoisuuden Instagramista’."

Andrine näyttää keskisormeaan Instaan postaamassaan kuvassa.
Kuva: NRK

Työntekijöillä ei ollut oikeutta viedä hänen matkapuhelintaan. He kuitenkin ehdottivat Andrinelle, että tämä lopettaisi kännykän käytön joksikin ajaksi. Andrine uhkasi satuttaa itseään.

Koska Andrine oli hoidossa vapaaehtoisesti, laitoksen työntekijöillä oli hyvin rajalliset mahdollisuudet pakkotoimiin.

You snitch, you die

Seepratyttönä Andrine tunsi olonsa #turvalliseksi. Muutkin tytöt käyttävät samaa hashtagiä, aihetunnistetta. Se tarkoittaa kirjoittamatonta sääntöä, että mitään verkostossa julkaistua ei saa näyttää tai kertoa ulkopuolisille.

Sääntö on yksinkertainen: "You snitch, you die!" Lavertelet ja kuolet.

Jos lavertelet, muut jäsenet voivat sulkea sinut pois yhteisöstä. Osa on sitä mieltä, että sääntöä pitää noudattaa, vaikka kyseessä olisi toisen henki.

Andrine ei noudattanut sääntöä. Hän hälytti apua ainakin kerran, kun tiesi toisen tytön aikovan tehdä itsemurhan.

"Itken ja huudan, että haluan kuolla"

Elokuussa 2016 Andrine huomasi, että hyvä Instagram-ystävä oli tappanut itsensä. Se vaikutti häneen syvästi.

Seuraavien kahden kuukauden aikana hänet vietiin yliannostusten ja itsemurhayritysten takia kuudesti hoitoon. Hänelle ommeltiin lähes 200 tikkiä.

Sitten hänet lähetettiin sairaalaan Bergeniin. Hänellä oli vakavia sisäisiä vammoja, koska hän oli niellyt vaarallisia esineitä, ja hänet täytyi leikata. Leikkauksen jälkeen hän yritti itsemurhaa sairaalassa ja kävi lähellä kuolemaa.

Hän postasi Instaan kuvan sairaalahuoneen ovesta, sen pyöreästä ikkunasta ja toisella puolella näkyvistä sängyistä.

"Pelästyin, miten huonosti psyykeni kestää narkoosia ja voimakkaita rauhoittavia, joita sain tänään (lopulta niistä nukahtaa raskaaseen uneen ja menee tunnottomaksi). Joka kerta, kun tulen tajuihini, joku painaa minua alas, pitää minusta kiinni tai estää minua liikkumasta. Aina. Itken ja huudan, että haluan kuolla. Yritän juosta jne. jne. Tämä ei tapahdu vain kerran, vaan jatkuvasti. Varmaan merkki siitä, että minun pitäisi lopettaa tämä paska."

Toiset työt kommentoivat:

"Olen täällä, jos tarvitset minua."

"Lopeta, äläkä tee sitä enää ikinä! Pidä kiinni ajatuksesta, että ET ikinä enää tee tätä itsellesi."

Andrinen Instassa julkaisema kuva, jossa näkyy sairaalakäytävä pyöreän ikkunan läpi kuvattuna.
Kuva: NRK

Lastensuojelulaitos Jentespranget pyysi apua Andrinen hoitamiseen. He kirjoittivat Tromssan lastensuojeluviranomaisille: "Meidän on yritettävä pitää tyttö hengissä parhaan kykymme mukaan mutta resursseillamme se on vaikeaa". Jentesprangetiin palkattiin väliaikaisesti ylimääräistä henkilökuntaa huolehtimaan Andrinesta.

Täysi-ikäisyys pelottaa

Andrine täyttää muutaman viikon päästä 18. Häntä on palloteltu vuosikausia järjestelmässä, psykiatriseen laitokseen ja ulos, pohdittu, kuka hänestä huolehtisi.

Itse hän pelkää kuitenkin eniten tätä: että joutuu pian itse pitämään huolta itsestään. Jo kaksi vuotta sitten on todettu, että hän on erityisen haavoittuvainen suurissa muutoksissa.

Norjan yleisradioyhtiön näkemässä raportissa lukee: "Hän tarvitsee turvallisuutta ja jatkuvuutta. Hänen vahingollinen käyttäytymisensä lisääntyy, kun kotiuttaminen lähestyy. Hän kertoo, ettei näe juurikaan mahdollisuuksia tulevaisuudessa, ajatukset itsemurhasta tulevat usein."

Siitä huolimatta Andrinelle kerrotaan vuoden 2017 alkupäivinä, ettei hänelle voida taata paikkaa Jentesprangetissa sen jälkeen, kun hän on täyttänyt 18. Se pelottaa Andrinea hirveästi. Hän on viimein paikassa, jossa viihtyy.

Hän julkaisee Instagramissa kuvan, jossa näkyy puolet hänen kasvoistaan ja suljettu silmä. Hän kirjoittaa: "Minua pelottaa, että todellakin teen itsemurhan. En tarkoita tätä uhkauksena. En ollenkaan, vaikka se voi vaikuttaa siltä. Mutta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen mennyt vähän parempaan päin. Pitkästä aikaa elämässä on ollut valoisia hetkiä, joista voin nauttia. Ensimmäistä kertaa olen tuntenut toivoa… Jos menetän nyt kaiken, minulla ei ole mitään kiinnekohtaa elämässä. Jos menetän kiinnekohtani, taidan olla valmis".

Andrinen Insta-ryhmässä julkaisema kuva, jossa näkyy puolet hänen kasvoistaan ja suljettu silmä.
Kuva: NRK

Andrine toivoo epätoivoisesti selvyyttä tilanteeseensa. Hän käy äitinsä kanssa useissa tapaamisissa lastensuojelun kanssa mutta ei saa lopullista päätöstä.

Andrinen viimeinen päivä

Andrinen kuolinpäivän aamuna henkilökunta kiinnittää huomiota hänen mielialansa synkkyyteen. Jo ennen aamiaista hän lähettää heille tekstiviestin, ettei kaikki ole hyvin. Hän tuntee saavuttaneensa pohjan.

Henkilökunta sopii antavansa hänelle tilaa. He tietävät kokemuksesta, että mitä enemmän he tarkkailevat häntä tällaisissa tilanteissa, sitä todennäköisemmin hän vahingoittaa itseään.

Andrine viettää päivän tallilla hevosten kanssa, ja hänen mielialansa vaikuttaa paremmalta. Hän vitsailee henkilökunnan kanssa päivällisellä ja illalla hän lähtee hoitajiensa kanssa elokuviin.

Kesken elokuvan toinen tyttö Jentesprangetista soittaa yhdelle työntekijöistä. Hän kertoo, että Andrine aikoo tappaa itsensä myöhemmin illalla. Andrine on kertonut siitä Instagramissa.

Koska Andrine vaikuttaa tasaiselta ja rauhalliselta, henkilökunta päättää puhua asiasta hänen kanssaan vasta, kun he tulevat kotiin. Kotimatkalla Andrine postaa Instaan viestin: "Istun autossa ja itken, koska elokuva on ohi ja niin on elämänikin."

"EI Andrine", joku vastaa.

Talossa Andrine juoksee huoneeseensa, ennen kuin kukaan ehtii jutella hänelle. Työntekijät kuulevat, että hän itkee ja ehdottavat käyntiä ensiavussa, mutta Andrine kieltäytyy. Hän ei halua, että kukaan estää hänen suunnitelmiaan.

Hetkeä myöhemmin hän lähettää hoitohenkilökunnalle tekstiviestin, jossa kiittää kaikesta. Häntä aletaan etsiä heti, mutta on liian myöhäistä.

– Lapsiraukkani. Hänellä oli niin vaikeaa, enkä pystynyt auttamaan häntä, Andrinen äiti Heidi sanoo.

Hän haluaa kertoa Andrinen tarinan, jotta Instagramin suljettu yhteisö paljastuu. Hänen mielestään se on vaarallinen.

– Siellä ei ole minkäänlaista ylläpitoa. Kaikki ei olisi mennyt niin pieleen, jos Andrinella ei olisi ollut nettiyhteisöään.

Vähän Andrinen kuoleman jälkeen lastensuojelu teki muodollisen päätöksen hänen paikastaan Jentesprangetissa. Viimeinen hoitopäivä olisi ollut se päivä, jolloin Andrine olisi täyttänyt 18.

Andrinen itsemurhasta tehdyssä selvityksessä todetaan, että Jentesprangetin työntekijät tekivät kaiken, mikä tilanteessa oli mahdollista.

Äidin loppusanat

Päivänä, jolloin Andrine olisi täyttänyt 18 vuotta, Heidi löysi postilaatikostaan kirjekuoren. Se oli kiitoskirje Oslon yliopistollisen sairaalan johtajalta.

Kirjeessä kerrottiin, että Andrinen elimet olivat pelastaneet muita ihmisiä.

– Kun tulin kohtaan, jossa kerrottiin lapsista, puhkesin itkuun. Olin todella toivonut, että hän voisi pelastaa lapsia, joten se oli hyvä tieto, Heidi kertoo ja lukee kirjeen viimeiset rivit ääneen: "Neljä aikuista ja kaksi lasta on saanut uuden elämän. Toivon, että se voi lohduttaa sinua ja Andrinen siskoa. Toivon mahdollisimman hyvää jatkoa ja otan osaa suruunne"

Jutun Deler selvmordbilder på hemmelig Instagram-nettverk ovat kirjoittaneet NRK:n toimittajat Annemarte Moland ja Even Kjølleberg. He voittivat kesäkuussa jutullaan eurooppalaisen lehdistöpalkinnon tutkivan journalismin luokassa. Tekstin on kääntänyt ja muokannut Paula Tapiola.

Mitä jutun julkaisun jälkeen tapahtui?

NRK on julkaissut syksyllä 2019 ja talvella 2020 useita juttuja Instagram-verkostosta, johon Andrine kuului. Artikkelit on koottu omaksi osastokseen NRK:n sivustolle. Ainakin yksi yhteisöön kuulunut norjalaistyttö on tehnyt itsemurhan jutun julkaisemisen jälkeen.

NRK:n toimittaja Annemarte Moland kertoo sähköpostitse Ylelle, että ryhmä toimii edelleen, eikä jäsenten määrä ole vähentynyt. Tytöt ovat kuitenkin tietoisempia siitä, mitä he ryhmässä jakavat ja miten se voi vaikuttaa muihin.

NRK:n jutun tiedot perustuvat Andrinen omaan Instagram-profiiliin, hänen muistiinpanoihinsa, lapsi- ja nuorisospsykiatrian sairauskertomuksiin sekä Andrinen äidin haastatteluun. NRK haastatteli myös muiden itsemurhan tehneiden norjalaistyttöjen omaisia. NRK on saanut perheiltä luvan tyttöjen nimien ja kuvien käyttöön. Yle on pyytänyt ja saanut luvan vain Andrinen tarinan kertomiseen.

Jentesprangetin ja lapsi- ja nuorisopsykiatrian työntekijät eivät halunneet antaa haastatteluja NRK:lle. Lastensuojeluviraston johtaja Pohjois-Norjan sairaanhoitopiirissä kuitenkin kirjoitti NRK:lle: ”Tämä oli erittäin traaginen tapaus. Hoidossamme olevan lapsen kuolema on pahinta, mitä meille voi tapahtua. Tunnemme suurta myötätuntoa äitiä ja muita läheisiä kohtaan. Myös Andrinesta huolehtineet työntekijät ovat surullisia. On hyvin raskasta, ettei Andrine kokenut, että teimme tarpeeksi hänen hyväkseen. Tämä tapaus oli hyvin monimutkainen. Lasten oikeuksien turvaamiseksi tarkoitettu lainsäädäntö voi tapauksissa, joissa lapset ovat yhtä sairaita kuin Andrine, rajoittaa lastensuojelun mahdollisuutta tarjota lapselle tämän tarvitsemaa apua. Tämä tapaus tekee myös näkyviksi ne haasteet, joita sosiaalinen media asettaa lastensuojelulle.

Juttua korjattu klo 17.04: Korjattu hevosterapiaa koskevan Instagram-päivityksen kuvatekstin käännöstä.

Lue lisää:

"Pakottava tarve vahingoittaa itseään on lisääntynyt" – Miksi nuorten potilaiden itsetuhoisuus yleistyy? 4 psykiatrian ylilääkäriä vastaa

Nuorille varhaista hoitoa kouluihin, itsemurhien ehkäisyyn uusi ohjelma – Mielenterveystyö sai pitkän tähtäimen suunnitelman

Suosittelemme