Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Koronatapaukset ovat yhä harvempia, mutta testeissä käynti lisääntyi: Rajoitusten purku on lisännyt hengitysoireita, huomasi infektiolääkäri

Tavallisten flunssien määrä tuntuu kasvaneen. Tämä johtuu infektiolääkärin mukaan siitä, että turvavälit ja hygienia alkavat unohtua.

näytteenotto covid19 porvoo
Arkistokuva. Flunssan takia kannattaa käydä koronatestissä. Keskiviikkona analysoitiin Suomessa lähes 4 000 näytettä. Kuva: Markku Rantala / Yle
Anu Leena Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tampereella vietettiin perjantaina merkkipäivää. Suomen toiseksi suurimmalla kaupunkialueella ei ole ollut kuukauteen yhtään uutta koronatapausta.

Tampereen yliopistollisen sairaalan infektiolääkäri Janne Laine sanoo, että virusta ei näytä käytännössä olevan ainakaan nyt alueella. Laine uskaltaa sanoa näin, koska ihmisiä on testattu ennätysmäärin, eikä yhtään löydöstä ole tehty.

Käytännössä kaikki hengitysoireista kärsivät on Laineen mukaan testattu, jos he vain ovat ilmoittaneet oireistaan.

Tilanne on rauhallinen myös muissa sairaanhoitopiireissä, kuten tilastoista näkyy.

Flunssat lisäävät testeissä käymistä

Vaikka koronatapauksia on yhä vähemmän, ihmiset käyvät ahkerasti testeissä. Pirkanmaalla on todettu reilut parisataa koronatapausta, mutta testissä on käynyt vajaat 25 000 ihmistä. Helsingissä on testattu lähes 125 000 ihmistä.

Parin viime päivän aikana testiovi on käynyt tiuhaan. Esimerkiksi Pirkanmaalla on voinut käydä jopa 400 ihmistä päivän aikana testissä. Suomessa lähes 4 000.

Tämä johtuu infektiolääkärin mukaan siitä, että hengitysoireisia on yhä enemmän. Muut virukset aiheuttavat nyt räkätauteja.

Tampereen yliopistollisen sairaalan infektiolääkäri Janne Laine
Tampereen yliopistollisen sairaalan infektiolääkäri Janne Laine sanoo, että hyvä käsihygienia ja oikeaoppiminen yskiminen ehkäisevät myös tavallisia flunssia. Kuva: Yle

Tarkkoja tietoa flunssaviruksista ei ole, koska Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tilastoi vain influenssatapaukset ja niitä ei kesäaikaan yleensä ole.

Suurella osalla kesäflunssa voi olla niin lievä, ettei se aiheuta koronatestin lisäksi muita toimenpiteitä.

– Hengitystieinfektioita näyttäisi nyt esiintyvän väestössä. Jotain tautia ja muuta flunssaa on, mutta korona näyttää loistavan poissaolollaan, Laine kertoo.

Lääkäri: Jo nuhan takia kannattaa käydä testissä

Testeihin pääsyn kynnys on madaltunut, kun testauskapasiteettia on lisätty Suomessa. Infektiolääkärin mukaan kynnys testiin kannattaa pitää hyvin matalana.

– Käytännössä jos on mitä tahansa hengitysoiretta, yskää, kuumetta, nuhaa, päänsärkyä, testiin pääsyä voi kysyä, Laine sanoo.

Laaja testaus on kaikkien etu, koska siten koronavirukset paljastuvat nopeasti. Se on myös Suomen strategia.

– Laajan testauksen tarkoitus on, että uusi aalto ei tule yllätyksenä.

Flunssien lisääntyminen kertoo infektiolääkärin mukaan siitä, että koronarajoituksia on purettu ja ihmiset liikkuvat nyt enemmän. Turvaväleistä ja hygieniasta ei ehkä kanneta yhtä suurta huolta.

– Tartuntamahdollisuuksia on nyt enemmän kuin keväällä. Silloin nämä tavalliset taudit lähtevät liikkeelle.

Tartuntataudit vähentyneet

Suomessa on esiintynyt tänä keväänä tilastojen valossa useita tartuntatauteja selvästi edelliskeväitä vähemmän. Poikkeusolojen aikana suomalaiset tapasivat keskimäärin 75 prosenttia vähemmän muita ihmisiä kuin normaalisti, selvisi huhtikuussa THL:n teettämästä kyselystä.

Yle uutisoi aiemmin influenssatapausten rajusta vähenemisestä, sama tilanne nähtiin noroviruksen ja keväällä yleensä jylläävien rinoviruksen, pneumokokin ja A-ryhmän streptokokkitartuntojen kohdalla.

Laineen mukaan on loogista, että tartunnat vähenivät karanteenikeväänä. Flunssien lisääntyminen nyt ei kerro lääkärin mukaan siitä, että vastustuskyky olisi kärsinyt eristyksen aikana.

– Sairastamme vuosittain lukuisia flunssia. Flunssat vähenivät minimiin, kun ei ollut tartuntatilanteita. Nyt vanhat tutut flunssavirukset lähtevät taas liikkeelle.

Riski yhä olemassa

Flunssa tarttuu käytännössä samalla tavalla kuin koronavirus. Pääasiallinen tartuntareitti on pisaratartunta. Keinot välttyä ovat samat.

– Ei yskitä toista päin, vaan yskitään nenäliinaan tai käsivarteen ja varotaan, ettei pärskeitä leviä Käsihygienia ja käsienpesu on toinen tärkeä asia. Kaupoissa on nyt hyvin käsidesiainepulloja tarjolla, niitäkin kannattaa käyttää.

Koronan leviäminen on edelleen riski. Siksi testaus jatkuu laajamittaisena.

– Ei kannata tuudittautua siihen, että nollarivistö jatkuu loputtomiin. On varsin todennäköistä, että korona tekee jonkinlaisen paluun jossain vaiheessa. Toivottavasti paluu on laimea, se huomataan ajoissa ja siihen pystytään varautumaan.

Voit keskustella aiheesta 11.7. kello 20. asti.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Suomen ehkä koronavapaimmalta alueelta ei aiota ulkomaille, vaikka sinne nyt pääsisi – torilla yhtä mieltä: "Ei nyt uskalla eikä viitsi"

Moni iso kaupunki on ollut jo viikon ilman koronatartuntoja, maaginen raja lähestyy – katso kuvista, miten viruksesta on tullut Helsingin riesa

Suosittelemme sinulle