Kaupunkiviljelijä Sauli Rantasta oli jo pitkään kiehtonut oma pienimuotoinen ruoantuotanto. Viime keväänä oma parveke alkoi tuntua viljelytilana liian pieneltä ja Rantanen päätti liittyä Kera-kollektiiviin.
Kera-kollektiivi tarjoaa kaupunkilaisille muun muassa kulttuuri- ja taidetilaa sekä viljelyruutuja Inexin entisellä jättimäisellä logistiikkakeskuksella Espoossa.
– Tämä oli hyvällä sijainnilla ja hyvä diili. Esikasvatin taimet keväällä kotona, ja toin ne tänne kesän alussa, Rantanen kertoo.
Kera-kollektiivi tarjoaa viljelijöille yhteiset kastelukannut ja lapiot. Jos kaupunkiviljelijät lähtevät lomalle, he merkitsevät laatikkonsa kastelutikuilla, jotta muut viljelijät tietävät kastella myös naapurin kasvit.
– Yhteisöllisyys toimii tällä tavalla. Lisäksi täällä on yleisiä kukkalaatikoita ja penkkejä ja tänne voi tulla viettämään aikaa ja nauttimaan kesäpäivistä muutenkin.
Helteellä Rantanen käy Keralla joka päivä kastelemassa kaupunkiviljelmäänsä, mutta muuten riittää joka toinen päivä.
– Aika pienellä vaivalla saa itselleen kasvatettua ruokaa tällaisessakin ympäristössä, kun ei tarvitse miettiä, että tekisi tätä ihan työkseen. Minusta tämä on kiva harrastus.
Myös kaupassa käydessään Rantanen pyrkii siihen, että ostaisi mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa. Hän uskoo, että urbaani viljely tulee yleistymään tulevaisuudessa.
– On hyvä, että ruoka tehdään lähellä. Hiilijalanjälki pienenee, jos ruokaa ei tarvitse hirveän pitkältä rahdata kauppaan, Rantanen aprikoi.
Rantasen mielestä tulevaisuudessa esimerkiksi kaupungin katot voitaisiin valjastaa laajemmin ruoan kasvatukseen.
– Tällaisia julkisia tiloja voitaisiin hyödyntää enemmän ja pistää niille viljelyitä pystyyn, hän sanoo.
Ruokasienien kasvatusalustana kahvinporot ja viljelytilana kontti
Urbaanissa ruoantuotannossa yksi keskeinen tekijä on tilan hyödyntäminen. Viljelyä pyritään tekemään siis mahdollisimman pienissä tiloissa. Lisäksi resursseja säästetään erilaisia ravinteita, kuten ruokahävikkiä ja jätevettä, kierrättämällä.
Espoossa, Keran tehdasalueella päämajaansa pitävä Helsieni kasvattaa ruokasieniä kontissa ravintoloilta keräämissään kahvinporoissa.
– Myös tila ympärillämme on rajallinen resurssi. Kun haluamme säästää ja optimoida ympärillämme olevia resursseja, meidän on käytettävä mahdollisimman vähän raaka-aineita, aikaa ja tilaa ja kaiken kaikkiaan rajoittaa hiilidioksidipäästöjämme, Helsienen markkinoinnista ja sadonkorjuusta vastaava Benoit Mantel summaa.
Pitkulaisista kahvinporoilla täytetyistä säkeistä pullahtavat ruokasienet ovat osterivinokkaita, joiden kasvuun menee noin pari viikkoa. Pääasiassa ruokasienet päätyvät takaisin ravintoloihin, joista kahvinporotkin ovat lähtöisin.
– Sienet ovat kiinnostavia, koska ne ovat hyviä proteiinin lähteitä ja vievät vain vähän resursseja, kuten vettä ja tilaa, Mantel toteaa.
Resurssien säästämisen lisäksi Mantelin mielestä ruoantuotonnossa on tärkeää paikallisuus.
– Kasvatamme sienet paikallisesti ja myymme ne paikallisesti. Meillä ei ole tarkoituksena myydä niitä ympäri Suomen. Mielestäni aina pitäisi keskittyä sekä paikallisten resurssien että paikallisen tuotannon mahdollisuuksiin, Mantel painottaa.
Yritys myy sienirihmastoja myös kuluttajille, jotta osterivinokkaiden kasvatus olisi mahdollista vieläkin lähempänä – kotikeittiöissä. Lisäksi tarvitsee vain kahvinporoja ja steriilin muoviastian.
Versojen ja yrttien kerrosviljelyä kampusalueella
Toinen esimerkki vähän tilaa vievästä kasvatusmetodista on kerrosviljely. Little Garden -nimistä yritystä pyörittävä Jaakko Lehtonen kertoo, että parin vuoden aikana pääkaupunkiseudulla on aloittanut ainakin neljä lehtivihannesten kerrosviljelijää.
– Kerrosviljely on modernia kasvihuoneviljelylä. Viljelemme lehtivihanneksia useammassa eri kerroksessa, pienessä ympäristössä tilaa ja energiaa säästäen. Sen mahdollistaa käytännössä energiatehokkaat led-valot, Vantaalla Metropolian kampusalueen hallirakennuksessa yrttejä ja versoja viljelevä Lehtonen kertoo.
Konteissa tapahtuvan ruokasienien kasvatuksen lailla kerrosviljelyssä kasvuolosuhteet pystytään optimoimaan, jolloin kasvatus on mahdollisimman tehokasta. Kasteluvesi käytetään uudelleen, jotta vettä ja ravinteita ei menisi lainkaan hukkaan. Tuotantoon ei tarvita myöskään erillistä lämmitystä.
Lehtosen ja hänen kollegojensa Robert Jordaksen ja Kirmo Kivelän kiinnostus erilaisiin kaupunkiviljelyprojekteihin heräsi jo 11 vuotta sitten. Kolmikko on vaikuttanut muun muassa Dodo-ympäristöjärjestössä.
– Alun perin toimme esiin ruoantuotannon ympäristövaikutuksia erilaisten tempausten ja kaupunkiviljelyprojektien kautta. Pasilan vanhoilla veturitalleilla meillä on ollut pitkään kasvihuone ja tapahtumakeskus, Lehtonen kertoo.
Myös ammattimainen kaupunkiviljely ja teknologian yhdistäminen siihen kiehtoi kaveruksia alusta saakka. Oman firman perustamiseen innosti pari vuotta sitten erityisesti led-teknologian kehittyminen, halpeneminen ja tarjonnan lisääntyminen.
– Tämä on yksi ratkaisu veden, ravinteiden ja energian säästämiseen. Isoin juju kerrosviljelyssä ja kaupunkiviljelyssä on kuitenkin tuoda tuotanto lähelle kuluttajaa. Eniten kiehtoo, mitä se tuo viljelijälle.
Little Garden myy yrttejä ja versoja ilman välikäsiä ravintoloille ja kaupoille. Kotitalouksille myynti tapahtuu Reko-lähiruokarinkien kautta. Vaikka logistiikassa on Lehtosen mukaan vielä paljon kehitettävää, hän uskoo, että kerrosviljelyä voisi hyvin harjoittaa muuallakin kuin ostovoimaisella metropolialueella.
– Jonkun se ruoka pitää tuottaa, ja perinteinen alkutuotanto ei ole helpoimpia bisneksiä. Ykköstavoitteemme on kehittää sellainen malli, joka houkuttelee jonkun muunkin lähtemään yrittäjäksi ja tekee alkutuotannosta kannattavaa, Lehtonen toteaa.
Voisiko pääkaupunkiseutu olla tulevaisuudessa ruoantuotannossaan omavarainen?
Pääkaupunkiseudulla urbaanin ruoantuotannon mahdollisuuksia edistetään CircularHoodFood-hankkeessa. Kyseessä on Helsingin seudun ympäristöpalvelujen, Metropolian, Vantaan kaupungin ja Helsingin yliopiston yhteishanke, jossa pyritään lisäämään erityisesti taloyhtiöiden ja ravintoloiden ruokahävikin hyödyntämistä.
Urbaanin ruoantuotannon tarpeen nähdään kasvavan tulevaisuudessa, kun ilmastonmuutos, pandemiauhkat ja poliittiset konfliktit tuovat epävarmuutta ruokaketjuihin.
– Kun väestö kasvaa ja muuttaa maaseutualueilta kaupunkeihin, tarvitaan lisää keinoja tuottaa kestävästi ruokaa kasvavalle väestölle, Vantaan kaupungin projektipäällikkö ja CircularHoodFood-hankkeen parissa työskentelevä Henri Laine sanoo.
Väestönkasvun lisäksi ruoantuotannon huoltovarmuutta nakertaa peltotilan loppuminen.
– Kun ihmisiä tulee enemmän ja enemmän, on kysymys myös siitä, missä tuotamme tulevaisuudessa ruokaa, Laine jatkaa.
Laineen mielestä Suomi voisi toimia suunnannäyttäjänä myös muulle maailmalle. Pohjolan leveysasteilla perinteisen maanviljelyn olosuhteet ovat haastavat ja jos Suomessa pystyttäisiin tuottamaan tuoretta ruokaa vuoden ympäri, samoja innovaatioita voitaisin ottaa käyttöön laajemminkin.
– Jos saamme kehitettyä tapoja kasvattaa sisätiloissa ruokaa vuoden ympäri, saamme enemmän omavaraista ruoantuotantoa. Se on osa ruuantuotannon huoltovarmuutta. Lisäksi ruoka olisi puhdasta lähiruokaa, joka palvelisi koko pääkaupunkiseutualuetta, Laine pohtii.
Pääkaupunkiseudulla olisi Laineen mukaan paljon paikkoja, joihin voisi rakentaa uusia ruoantuotantojärjestelmiä.
– Halleissa, rakennusten katoilla, kellareissa ja tunneileissa on paljon mahdollisuuksia innovatiivisten ruoantuotantojärjestelmien rakentamiselle. Näkisin, että mahdollisuudet ovat rajattomat. Teoriassa voisimme olla täysin omavaraisia ruoantuotannosta, Laine sanoo.
Kerrosviljelyn ja konteissa tapahtuvan sienien viljelyn lisäksi Laine mainitsee vielä vesiviljelyn. Esimerkiksi mikrolevää voidaan kasvattaa vesikierrätysmenetelmällä.
– Superfoodeja, proteiinirikkaita ja omegarasvahappopitoisia ravintoaineita voidaan kasvattaa suljetussa järjestelmässä eli omassa reaktorissa. Se on yksi tulevaisuuden innovatio ja keino saada lisää proteiininlähteitä ihmisille ja eläimille rehua, Laine sanoo.
Laine itse on erikoistunut humalantuotantoon vesiviljelyn avulla.
– Kasvatamme panimojen sivuvirroista omaa humalaa vesiviljelyn avulla. Humala on puolestaan raaka-aine oluelle, Laine kertoo.
Laineen mukaan vesiviljelyjärjestelmissä pystytään kierrättämään myös teollisuuden hukkavesiä, jotka menisivät muuten viemäriin.
– Niiden sisältämät ravinteet voidaan hyödyntää luomulannoitteena, Henri Laine vinkkaa.