Ensi vuoden risteilykesästä on tulossa erittäin hyvä, uskotaan Haminan-Kotkan satamayhtiössä.
Mikäli matkailutilanne normalisoituu ensi kesään mennessä, on Kotkaan tulossa ainakin kolmetoista risteilyalusta.
– Tällöin puhutaan yli 40 000 risteilymatkustajasta ja lisäksi yli 12 000 miehistön jäsenestä, jotka olisivat tulossa, kertoo risteilyvarustamomarkkinoinnin projektipäällikkö Petra Cranston.
– Siinä aletaan puhumaan jo kunnollisesta aluetaloustuotosta meille tänne Kotkan ja Haminan seudulle, hän lisää.
Satamayhtiö on suunnannut katseet jo ensi kesään, sillä koronapandemian takia suurin osa tämän kesän risteilijöistä on joutunut perumaan tulonsa.
Ristelijöitä myös Haminaan?
Petra Cranstonin mukaan risteilyalusten määrien kasvaessa on tehty myös töitä sen eteen, että kiinnostavia retkikokonaisuuksia ja palveluntuottajia saataisiin lisää Kotkaan ja Haminaan. Tavoitteena on pitää mahdollisimman moni risteilyvieras seudulla.
– Se, mikä täällä kiinnostaa on esimerkiksi luonto, historia ja alueen pienuus.
Myös Haminan satamaosaston markkinointiin on nyt panostettu. Risteilyaluksia pyritään saamaan tulevaisuudessa myös Haminan satamaan.
– Kun sinne ruvetaan saamaan laivoja, on se meille kaikille hyvä asia. Se on laivojen liikennöinnille helppoa ja sataman tuotannolle hyödyllistä. Sieltä on helpompi myydä myös palveluja Kotkan ja Haminan alueille, sillä logistisesti sieltä pääsee nopeammin esimerkiksi suurille teille.
Suurin osa risteilijöistä peruuttanut
Tältä kesältä jo neljä viidestä kansainvälisestä risteilijästä on perunut tulonsa Kotkaan. Peruutusten syy on koronapandemia.
Ensimmäinen risteilyalus perui tulonsa kesäkuun alussa.
– Peruutukset ovat vaikuttaneet ikävästi varsinkin palveluihin maissa. Kaikki sopimuksethan oli keritty jo tehdä, Cranston sanoo.
Lue lisää: Kotkaan saapuu ensi kesänä viisi risteilijää – laivat tuovat seudulle yli 8 000 matkustajaa