Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Mourinho kutsui CAS:n Manchester City -päätöstä häpeälliseksi, Guardiola vaatii anteeksipyyntöä

Manageri Pep Guardiolan mielestä Manchester Cityn mainetta on vahingoitettu.

Pep Guardiola
Manchester Cityn valmentaja Pep Guardiola on tuohtunut kilpakumppaneiden kritiikistä. Kuva: Getty Images
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS kumosi maanantaina Euroopan jalkapalloliiton Uefan Manchester Citylle antaman tuomion. Uefa antoi helmikuussa seuralle kahden vuoden pannan Euroopan seurajoukkuekilpailuista ja langetti 30 miljoonan euron sakon taloudellisen reilun pelin sääntöjen (FFP) rikkomisesta.

CAS kumosi seuran europelikiellon, mutta määräsi kuitenkin sen maksamaan sakkoja 10 miljoonaa euroa.

CAS:n päätös ei ilahduttanut Manchester Cityn vastustajien valmentajia. Tottenhamin managerin Jose Mourinhon mielestä se on häpeällinen, Liverpoolin manageri Jürgen Kloppin mukaan päivä ei ollut hyvä jalkapallolle.

– Jos City ei ole syyllinen. Jos he ovat syyllisiä, päätös on yhtä lailla häpeällinen, sillä heidät pitäisi sulkea kilpailuista, sitä ei pitäisi rangaista sakolla, Mourinho kommentoi.

– En tiedä, onko City syyllinen vai ei, mutta joka tapauksessa päätös on häpeällinen.

Cityn Mestarien liigapaikasta hyötyä muille

Jürgen Klopp ei myöskään ollut CAS:n kanssa samoilla linjoilla, mutta muistutti, ettei ole hänen tehtävänsä tuomita. Hän toivoi kuitenkin, että FFP pysyisi niissä raameissa, jotka sille on luotu.

– En usko, että eilinen oli jalkapallolle hyvä päivä, suoraan sanottuna. FFP on hyvä idea. Se on luotu suojelemaan joukkueita ja kilpailuja, jotta kukaan ei voi ylittää budjettiaan ja kulutettava raha tulee oikeista lähteistä, Klopp totesi.

– Jos kukaan ei enää välitä mistään, rikkaimmat seurat tai maat voivat tehdä mitä haluavat. Se tekee kilpailusta todella vaikeaa, ja mielestäni se johtaa automaattisesti jonkinlaiseen kymmenen seuran superliigaan, jossa kyse on lähinnä siitä, kuka seurat omistaa eikä itse seuroista.

Klopp kuitenkin uskoi, että Cityn paikka ensi kauden Mestarien liigassa voi antaa Liverpoolillekin etua, kun he yrittävät uusia Valioliiga-mestaruutensa.

– Heillä ei ole kymmentä tai kahtatoista peliä vähemmän. Yhdelläkään joukkueella ei olisi silloin ollut mahdollisuuksia Valioliigassa, Klopp sanoi.

Guardiola: Ansaitsemme anteeksipyynnön

Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on tuohtunut Mourinhon ja Kloppin kommenteista. Hänen mielestään City ansaitsee anteeksipyynnön, sillä seuran mainetta on nyt vahingoitettu.

– Josen ja muiden managerien pitäisi tietää, että meitä on vahingoitettu. Meiltä pitäisi pyytää anteeksi. Kuten olen sanonut niin monta kertaa, että jos me teimme jotain väärin, hyväksymme Uefan ja CAS:n päätökset, Guardiola sanoi.

– Meillä on oikeus puolustaa itseämme, kun uskomme, että olemme toimineet oikein. Kolme puolueetonta tuomari sanoi saman.

Guardiolan mielestä maanantai oli hyvä päivä jalkapallolle, sillä se todisti, että City toimii samoilla FFP-säännöillä kuin muutkin eurooppalaiset seurat.

– Jos rikomme FFP:n sääntöä, saamme pelikieltoa, hän sanoi.

Lue myös:

Naamioituja sponsorituloja ja epäselvää palkanmaksua – näin jalkapallon Mestarien liigasta suljettu suurseura Manchester City harjoitti talousdopingia

CAS: Manchester City saa pelata Mestarien liigassa ensi kaudella – kahden vuoden europelipanna kumottu

Manchester Cityn saama kilpailukielto on jalkapallotutkijan mukaan kaivattu signaali suurseuroille, ettei sääntöjä saa rikkoa: "On mahdollista, että he joutuisivat lähtemään Valioliigasta"

Suosittelemme sinulle