Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Norwichille kahdeksas peräkkäinen tappio – Pukki otettiin penkiltä kentälle vasta ottelun lopussa

Sarjakolmosena majaileva Chelsea voitti sarjajumbon kotonaan Lontoossa lukemin 1–0.

Teemu Pukki
Teemu Pukki piristyi toisella puoliajalla. Kuva: Getty Images
Jonne Niemeläinen,
Emma Hyyppä
Avaa Yle-sovelluksessa

Norwich City kärsi jo kahdeksannen peräkkäisen tappionsa jalkapallon Englannin Valioliigassa tiistai-iltana. Chelsea kukisti sarjajumbon kotonaan lukemin 1–0.

Ottelun ainut maali syntyi ensimmäisen puoliajan lisäminuuttien viime hetkillä. Chelsean konkarihyökkääjä Olivier Giroud puski pallon maaliin ohi Norwich-vahti Tim Krulin.

Norwichin suomalaiskärki Teemu Pukki aloitti ottelun vaihtopenkiltä. Kyseessä oli jo kolmas kerta liigan koronavirustauon jälkeen, kun Pukki putosi pois avauskokoonpanosta.

Tiistaina valmentaja Daniel Farke otti Pukin kentälle ottelun 79. minuutilla, mutta suomalainen ei päässyt lähelle hyviä maalipaikkoja.

Pukin kevätkausi on ollut hankala: hän onnistui maalinteossa viimeksi tammikuussa, jolloin hän osui kahdesti rangaistuspotkusta. Loistavan alkukauden ansiosta Pukilla on kasassa yhteensä 11 liigamaalia, joista yhdeksän hän teki viime vuoden puolella.

Norwichilla ei enää ole minkäänlaista panosta kauden kahteen viimeiseen otteluun, sillä sen putoaminen sarjaporrasta alemmas Mestaruussarjaan on jo varma. Täksi kaudeksi Valioliigaan noussut joukkue on sarjassa viimeisenä 21 pisteellään, ja matkaa viimeistä edellisenä olevaan Aston Villaan on yhdeksän pistettä.

Norwichin päävalmentaja Farke oli tappiosta huolimatta tyytyväinen joukkueen puolustusilmeeseen. Lauantaina West Ham teki neljä maalia Norwichia vastaan.

– Lauantain jälkeen meidän piti tiivistää puolustusta. Ottaen huomioon vastustajan laadun, olimme hyvällä tasolla. Meillä on paljon töitä edessä, mutta olen tyytyväinen siihen, miten joukkue oli sitoutunut, Farke kommentoi.

Chelsea vankisti voitollaan asemaansa sarjakolmosena. Liverpool on jo varmistanut mestaruuden ja Manchester City kakkossijan.

Chelsea-luotsi Frank Lampardin mukaan joukkue ei esittänyt parastaan, mutta tulos mielytti päävalmentajaa. Joukkueen loppukauden tavoitteena on varmistaa paikka Mestarien liigassa.

– Olisimme voineet olla hieman laadukkaampia ja tehdä enemmän maaleja, mutta kolme pistettä oli se tärkein asia. Peli oli ihan ok, Lampard sanoi.

– Mielestäni joukkueessa on enemmän laatua, mitä nyt nähtiin. Meidän pitää liikuttaa palloa nopeammin. Pitkässä juoksussa haluan, että parannamme tasoamme, Lampard jatkoi.

Siirry Valioliigan taulukkoon tämän linkin kautta (Teksti-TV).

Lue myös:

Southampton yllätti 96. minuutilla ja esti Manchester Unitedin nousun Valioliigan kolmossijalle

Viime syksynä Teemu Pukki oli yksi maailman puhutuimmista jalkapalloilijoista – nyt jatko Valioliigassa on uhattuna: "En usko, että seurat ovat kiinnostuneita"

Teemu Pukki ja Norwich alamaissa – putoaminen sai sinetin rökäletappiolla

Norwichin liekki lepattaa yhä heikommin – Danny Welbeckin upea saksipotkumaali sysäsi Teemu Pukin seuran entistä lähemmäs putoamista sarjaporrasta alemmas

Suosittelemme