Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Salama sytytti puun palamaan maastopyöräilijöiden edessä – seurue sai taltioitua videolle alkavan metsäpalon ja myös sen, miten se sammutettiin

Salama on yleinen metsäpalojen aiheuttaja, mutta tässä tapauksessa retkeilijöiden nopea toiminta esti palon leviämisen.

Ensio Karjalainen
Avaa Yle-sovelluksessa

– Lähestulkoon tipahdin pyörän selästä, kun salama iski.

Näin kertoo kokemuksestaan Suomussalmen Hossan kansallispuistossa kiiminkiläinen Jarmo Salo, jonka seurueen ukkonen ja salamanisku yllättivät kesken pyöräilyretken.

– Ukkonen nousi päälle nopeasti. Pian kuuli valtava rätinä ja sähinä. Pyöräreitillä perää pitänyt kaveri kiljahti, ja itsekin säikähdin todella paljon. Pian huomaisimme, että puu oli suorastaan räjähtänyt palamaan, Jarmo Salo muistelee.

Viime maanantain Hossan retkelle osallistuivat Jarmo Salon lisäksi hänen poikansa Peetu ja ystävänsä Mikko Saikkonen poikansa Martin kanssa.

– Kymmenvuotiaat pojat kiirehtivät hakemaan läheiseltä laavulta sammutusämpärin. Nakkelimme palavaan puuhun kymmenkunta sankollista vettä ja saimme palon sammumaan, Salo kertoo.

Salama iski puuhun Hossan Kokalmuksen kierroksella Lipposensalmen laavun lähistöllä.

Salama on kohtalaisen yleinen metsäpalojen aiheuttaja, kerrotaan Kainuun pelastuslaitokselta Facebookissa. Pelkästään Kainuun pelastuslaitoksen alueella on tilastoitu kahden edellisen vuoden aikana 30 maastopaloa, jonka aiheuttajana on ollut salama.

– Tässäkin tapauksessa palo olisi hyvin todennäköisesti levinnyt kannosta ympäröivään maastoon ja siten hyvin suurellekin alueelle ilman tätä erinomaisesti toiminutta seuruetta, todetaan Kainuun pelastuslaitoksen Facebookissa julkaisemassa päivityksessä.

Kainuun pelastuslaitos myös kiittelee maastopyöräilemässä ollutta seuruetta ansiokkaasta toiminnasta.

Voit keskustella aiheesta 16.7. kello 23:een saakka!

Suosittelemme sinulle