Aikamatkailu on ollut ihmiskunnan suuri haave ja toteutumattomien intohimojen kohde etenkin 1800-luvun loppupuolella, jolloin tieteellisteknologinen kehitys loi optimismia, ja jolloin ilmapiiri oli avoin hurjillekin ideoille.
Viime vuosikymmeninä ajassa liikkuminen on jälleen saanut tulta alleen etenkin Montauk Projectiin liittyvien huhujen takia. Kyse on ollut Yhdysvaltojen hallituksen tarkoin varjellusta projektista, jossa salaliittoteorioiden mukaan olisi tutkittu paitsi psykologista sodankäyntiä myös aikamatkustamista.
Tällaisista lähtökohdista ammentaa Kokeellisen Elektroniikan Seuran eli KOELSEn installaatio Montauk-projekti aikakone, jossa on hämäräperäisiä virtapiirejä, johtoviidakkoa sekä vilkkuvia valoja.
Toden ja epätoden rajamaastossa
KOELSEn aikakone kiteyttää hyvin Taidelaitos Haihatuksen Avantgardevekkula-näyttelyä. Monista teoksista tulee mieleen viktoriaanisen ajan ennakkoluuloton keksintö, joka hauskuuttaa ja saa mielikuvituksen laukkaamaan. Pääosissa ovat myös dynamiikka ja liike.
– Olemme valinneet tänne teoksia sillä perusteella, että ne pistävät yleisön arvuuttelemaan, mistä oikein on kyse. Teosten tarkoituksena on saada katsoja pohtimaan, onko tämä idea tässä totta vai ei, Avantgardevekkulan kuraattori Tuomo Vuoteenoma toteaa.
Näyttelystä löytyy myös Vuoteenoman omia teoksia. Bisnonna-installaatiossa on käytetty muun muassa ruokailutuoleja, autonvanteita, siimaa, vaneria, sekä akkuporakoneen moottoria. Liikkuvan veistoksen hyönteismäiset raajat päättyvät vitivalkoisiin strutsinsulkiin, jotka hipovat kattoa.
Kineettistä ja mekaanista taidetta voi Avantgardevekkulassa äimistellä vaikkapa galleriarakennuksen vinttidiskon vilkkuvassa valohämyssä, jossa koneet muun muassa puhaltelevat kimaltelevia saippuakuplia.
– Kuraattorina minulla on ollut ajatus siitä, että tavallaan menemme vastavirtaan. Useimmiten maalaustaide pysäyttää liikkuvan objektin, täällä taas pysähtynyt asia tai esine herätetään henkiin, Tuomo Vuoteenoma kertoo.
Parikymmentä vuotta sitten perustettuun Haihatukseen kuuluu myös residenssitoimintaa. Ite-taiteeseen aiemmin keskittynyt taidelaitos oli tulla tiensä päähän viime vuonna, kun alkuperäiset omistajat Merja Metsänen ja Raimo Auvinen menehtyivät. Toiminnalle löytyi onneksi jatkajia.
Wannabe-insinöörin taidonnäyte
Monia Avantgardevekkulan taiteilijoita yhdistää se, että he vaikuttavat useilla eri aloilla, mikä tuo kokonaisuuteen poikkitaiteellisuutta ja moniulotteisuutta. Esimerkiksi Heidi Kesti työskentelee myös lavastajana, Tero Jartti taas näyttelijänä. Jyrki Nissinen tunnetaan Seksihullut-yhtyeestä ja Haihatusta nykyisin luotsaava Risto Puurunen kokeellisesta Cleaning Women -projektista.
Puurusen Anna meidän lahota lempeästi -installaatio koostuu ikiaikaisesta camera obscura -teknologiasta ja pyörivästä surrealistisen näköisestä häkkyrästä, johon voi mennä makoilemaan ja nautiskelemaan niittymaisemasta. Taidelaitos Haihatuksen virallisena tirehtöörinä toimiva Puurunen kuvailee teostaan auringonsäteitä hyödyntäväksi hoitolaitokseksi.
– On todistettu tieteellisesti, että auringonsäteet tekevät ihmisen psyykelle hyvää – kunhan tietää pitää rajansa, eikä iho kärvenny, Puurunen tähdentää.
Installaatiossa on käytetty muun muassa kertakäyttöisiä oluttynnyreitä sekä elokuvaprojektorin syöttölautasesta napattuja laakerointijärjestelmiä.
– Olen tällainen wannabe-insinööri, joka kokee erilaiset liikkuvat härvelit hauskoina juttuina. Mielestäni on hyvä asia, ettei isossa näyttelyssä ole liikaa liian minimalistisia teoksia. Ihmiset pitäisi saada koukutettua katselemaan taideteosta: hetken pohdiskelun ja ihmettelyn jälkeen voi sitten syntyä syvällisempiäkin ajatuksellisia tasoja, Puurunen pohtii.
Uudet näkökulmat ovat taiteessa tärkeitä
Mekaanisten häkkyröiden lisäksi Avantgardevekkulassa on tarjolla myös kaksiulotteista taidetta. Jaakko Mattilan Kosminen pippeli räjähtelee kirkkaissa väreissä, ja Jari Johanneksen digitaalisten piirrosten tasaiset väripinnat tarjoavat kurkistuksia outoihin maailmoihin.
Avantgardevekkulassa on mahdollista pelata esimerkiksi öylättipajatsoa, joka sekoittaa toisiinsa kaksi erilaista todellisuuden tasoa, eli pelaamisen ja Kristuksen ruumiin syömisen. Tuomo Vuoteenoman mielestä tällaisen hyvin erilaisten asioiden niputtaminen toisiinsa olisi taiteessa toivottavaa.
– Se tuo aina vaihtoehdoksi uusia näkökulmia, eikä kaiken aina tarvitse mennä samalla tavalla kuin aiemmin. Tämä on tärkeä pointti taiteessa, Vuoteenoma summaa.
